Ihan kaikkein parasta on toiset ihmiset

photo_1_10.jpg

Tämä joulu oli historiassaan toinen, jonka vietin oikeastaan melko kokonaan yksin. Tähän ratkaisuun päädyin osittain olosuhteiden pakosta, osittain omasta valinnastani. Halusin kokea vielä brittijoulun, siltä varalta etten ole maassa enää ensi jouluna. Ja olin työtilanteeni epävarmuuden vuoksi jättänyt lippujen ostonkin viime tinkaan, jossa hintaluokka kotini korkeuksille lähenteli lottovoittajan saldoa. 

Ensimmäinen jouluni yksin oli Australiassa kun kaikki paikalliset kaverini olivat muualla juhlimassa perheen tai kavereiden kanssa. Olin juuri lopettanut au pair-työni ja muuttanut perheen tuttavan luo asumaan koiravahdiksi jouluksi ja uudeksivuodeksi. Jouluaattona satoi ja muuttunut elämäntilanne sekä akuutti yksinäisyys juuri sattuneen tuoreen eron jälkeen suretti paljon enemmän kuin olisin halunnut. Skypessä sitten jouluaattona tuhrustin itkua kaukana kotoa. 

Tuolloin vannoin, etten enää koskaan vietä joulua yksin.

Tänä vuonna kuitenkin olin melkolailla yksin, mutta päätin että käännän sen positiviiseksi koska itsehän olin tänne päättänyt jäädä. Niinpä keksin kivaa tekemistä, katsoin tusinoittain elokuvia ja pidin aktiivisesti Skypen auki Suomen kotiin ja vilkuttelin sukulaisille. 

Mutta Skypen sulkeuduttua iski tyhjyys. Ja yksinäisyys. Pidempikään puhelu ei kuitenkaan korvannut sitä tunnetta kun on oikeasti siellä, ihmisten keskellä. Hakeuduin täälläkin ihmisten keskelle, mutta en voinut välttää tunnetta että olen kuitenkin yksin. Ei siinä periaattessa mitään, sillä olen aina viihtynyt yksin. Mutta joulussa ja muissa juhlissa on syystäkin idea perheen kanssa olemisesta, kokemusten jakamisesta. Jouluruoka oli maittavaa pubissa, mutta kun viereisen pöydän ranskalaisperhe nauroi makeasti ja näytti tyytyväiseltä minun vain haaveillessani pöytäseurasta, iski pieni haikeus. Tonttulakkipäinen tarjoilija hymyili iloisesti, mutta samaan aikaan mietin mahtoiko hän pitää minua ihan hulluna kun yksinäni söin jouluaattona. Että olinko nyt ihan hullu kun olin täällä enkä siellä missä muut?

photo_1_13_1.jpg

Tulin todenneeksi jälleen kerran, että melko suuren palan onnesta tekevät ihmiset. Toki olin onnellinen, että sain olla Lontoossa ja tutut rakkaat maisemat tekivät hyvän mielen ja kiitollisen olon. Silti, kun olen miettinyt ajankohtia jolloin olen ollut oikein onnellinen, olen usein jakanut jotain muiden kanssa.

Ja ihan kaikkein parasta on vain se yhdessäolo tärkeiden ihmisten kanssa, samassa huoneessa, joskus jopa sanomatta mitään mutta silti tuntien olevansa kaikkea muuta kuin yksin. 

Se on parasta se.

Kommentit (4)
  1. Tuo on aivan totta. 🙂 Kiitos, ensi joulun kyllä vietän tiiviisti ihmisten keskellä! 🙂

  2. Rakkaat ihmiset sen joulun tekevät, totesin itsekin tänä vuonna. 🙂 Toivottavasti ensi joulusi on kaikkea muuta kuin yksinäinen 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *