Kuplivaa ja kuohuvaa

Juuri nyt minulla on se tunne, joka toisinaan tulee eikä sitä voi vastustaa, ja silloin on aivan pakko vain kirjoittaa. Minun on aivan pakko kirjoittaa siitä kuplivan kivasta tunteesta joka on pitkän poissaolonsa jälkeen taas palannut ja hymy kestää kasvoillani pidempään kuin aikoihin. Sellainen hymy, joka tuntuu vatsanpohjassa asti. Se johtuu siitä että elämä voi tuoda ihania asioita mukanaan aivan yllättäen, saaden kaiken menemään ihan hyrskyn myrskyn. Hyvällä tavalla vain tosin. En tiedä kuinka kauan tätä kuplivaa kestohymyä ja ilakoivaa olotilaa kestää, mutta aion elää sen täysillä.

Sillä koskaan ei voi olla liikaa tällaista hupsua kuplivaa onnellisuutta, joka saa tuntemaan olevansa elossa vielä enemmän kuin edellisenä päivänä, tai sitä edellisenä. Sellaista onnellisuutta, jonka aikana tuntee olevansa elokuvassa kunnes ymmärtää miten paljon jännempää on että se kaikki tapahtuukin omassa elämässä. Kuin katsoisi elokuvaa omasta elämästään, tekemässä ja tuntemassa asioita joita on aiemmin katsellut haikeana elokuvista.

Huh. Hymy karkailee taas kasvoille tätäkin kirjoittaessa. Vatsanpohjassa kuohuu.

Ei muuta. Kuin että elämä on hurjan jännittävää ja suloista toisinaan.