Pienessä lapsuuden kotikaupungissani maailmaa janoavana mutta täysin ummikkona lukiolaisena katsoin yhtenä joulukuisena myöhaisiltana Amélien, enkä ole sen jälkeen ole päässyt siitä yli. Ranskan kieli on kaunein maailmassa, sen sävel on niin huikean kaunis että voisin vain kuunnella sitä loputtomiin ja lausua itsekin ujosti.

Nyt rakastan sitä vielä enemmän. Lyonissa vietetyn viikonlopun jälkeen iholla on varovainen rusketus ja elimistö on saanut viiniä ja juustoja ainakin pienen kylän edestä.

Mikä jännittävintaä, olen vihdoin löytänyt paikan jossa tunnen oloni kevyeksi ja jossa tuntuu että olen todella elossa. Se on paikka josta sain sellaisen määrän rauhaa, energiaa ja voimaa että voisin ilakoida siitä vaikka koko maailmalle!

Siellä kavelin mutkittelevilla kaduilla kesamekossa ja sandaaleissa, tuuli oli lämmin ja lempeä. Välillä vähän satoikin, mutta lempeästi.

Tytöillä oli elegantit roikkuvat korvakorut, korot kengissä ja kevyet kesämekot.

Kadehdin heitä, mutta päätin olla tänä kesänä voimakas ja elegantti kuten nuo ranskattaret, punata huulet usein ja hankkia vihdoin korolliset sandaalit. Ja sitten tuntea itsensä ranskattareksi kopistellessani pitkin Thamesin vartta Rhonen sijaan.

Oh la la!

p.s. Katsokaa tämä ihanista ihanin Cartierin mainos, jonka olen katsonut ihan luvattoman monta(sataa) kertaa ihan vain siksi että se on niin… ah!

https://youtube.com/watch?v=n9AZUAYLFKg