Oi tuo tuiki tavallinen arki

Niin monesti olen löytänyt itseni valittamassa ”On niin tylsää, tehdään jotain, mennään jonnekkin.” monesti viikolla oltiin vain muutama päivä kotona koko päivä. Nyt olen vain odottanut, että tämä ihana arki normalisoituu. En ole käynyt  kaupassa kohta kahteen kuukauteen, kun Matts on hoitanut meillä nämä raskaammat hommat, kun minun on täytynyt ”ottaa iisimmin.” Tänään oikein haaveilin kauppaan menosta, ehkä ensi viikolla, mutta sainpahan tehdä ruokaa ja anopin avustuksella sain keittiön siivottua.

 

Ollaan Millan kanssa rakennettu majaa sohvalle, piirretty ja soitettu ”mushiikkia.” Attekin on ollut aivan ihana, vaikka eilen kävi Mattson kanssa 2kk neuvolassa ja sai ensimmäisen rokotteen. Kova poika hymyilemään 🙂

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ystävät ja perhe

Nyt se on ohi

Eilen kotiuduin Oulusta, ei tarvinnut olla kuin yksi yö, koska selvittiin pelkällä Cavafiltterin poistolla. Tukos oli vasemmasta jalasta hävinnyt kokonaan. Tällä kertaa mentiin sisään molemmista nivusista, koska se on normaali käytäntö, mutta ei tukoksen takia onnistunut aikasemmilla kerroilla. Oikeassa jalassa oli siis myös tukosta nivusessa, mutta on kuullemma ollut jo pidemmän aikaan, eli jos oikein ymmärsin, niin suonet ovat tehneet uuden reitin joka kiertää tämän kroonisen tukoksen johon ei hoito enää auttanut, mutta oli niin hyvät virtaukset, että ei syytä huoleen sen kanssa. Säästyin myös niiltä stenssteiltä… stenteitlä…?? koska niillekkään ei ollut tarvetta juurikin suonien kunnon takia ja hyvien virtauksien ansioista. LUOJAN KIITOS! 

Marevan lääkitys aloitettu, lisä rautaa ja klexane hoitokin jatkuu vielä niin kauan että Marevanlääkitys on hoitotasolla kaksi päivää. Lääkkeistä huolimatta olen iloinen, että enää ei tarviste Ouluun lähteä. Nyt saadaan varmaan taas jatkaa arkeamme ja toivottavasti koetukset olivat nyt toistaiseksi tässä.

celect_side.jpg

 

Suhteet Oma elämä Terveys