Kaikenlaista on tapahtunut tässä pienen hiljaisuuden jälkeen. Milla täytti 3-vuotta, on jo niin iso tyttö, Atte tuli 1,5v. Päivät ovat tosiaan isällänsä, käyvät puistossa ja on paljon uusia kavereita. Kiva kuulla päivän päätteeksi, kun Milla kertoo ketä on nähnyt ja mitä on kenenkin kanssa leikkinyt. Atte ei edelleenkään paljoa sano, (Pappa, mamma, milla, ksss=kissa, koiraa sanoo= hmrrrrr, mummu, ei, äsch ja ysch.) Enemmänkin toiminnallinen lapsi, kuin puhelias, ehkä ihan toivottuakin, kun Milla taas puhua pälpättää enemmän kuin minä ja se on jo todella paljon se 🙂

Lapset ovat kai jo tottuneet tähän järjestelyyn, ymmärtävät, että on pappan koti ja mamman koti. Välillä Milla koettelee paljonkin ja jos ei saa tahtoaan läpi ”Haluan mennä pappan luokse” ja monesti myös toisin päin kun ovat isällänsä. Uhmaa ja testailua, kinaavat keskenään, mutta leikkivät myös tosi hyvin yhdessä. Kai tuo kaikki on aika normaalia tässä tilanteessa, niin haluan ainakin uskoa, kun ei sen suurempia ”oireiluja” ole, mitä nyt meidän jo kerran kuivaksi opetettu tyttö ei malta aina mennä vessaan ja tiedättehän mikä on lopputulos :/ Noh, sekin on työn alla, eiköhän se siitä. Illat ovat välillä hyvinkin raskaita, koska itse olen ollut jo ötissä koko päivän ja kun lapset tulevat kotiin, niin hehän ovat niin innoissaan, että se ikävä on välillä ylitsevuotavaa, koska se hellyys mitä he antavat, voi olla hyvinkin kovakouraista ja varsinkin sitten kun tapellaan siitä kumpi istuu sylissä

En voi sanoa, että asiat entisen kanssa olisivat olleet ihan mutkattomia, mutta tiesin, että helppoa tämä ei tule olemaan, mutta kaikki on silti kunnossa, ainahan tulee erimielisyyksiä, mutta onneksi asiat järjestyy puhumalla. Olen ainakin huomannut sen, että en riitele enää samalla lailla, vaan yritän oikeasti ymmärtää myös toisen kannan, enkä ole heti suuna päänä, mutta toki kai tuossakin voi vieläkin parantaa.

—

Olen itse vaihtanut työtä, en työpaikkaa vaan pääsin kesäksi toimistohommiin samassa yrityksessä. Kiertelen lähitoimistoja sijaisena ja opettelen vakuutusmaailmaa, kun ennen vain varailin aikoja puhelimessa. Mielenkiintoista on, mutta vie aikaa oppia kaikkea ja kaikkeahan ei pysty edes oppimaan kuin ajan kanssa. Ehkä palaan takaisin tuonne vanhalle puolelle vielä syksyllä, mutta tekemään näitä samoja hommia ilman asiakaskohtaamista, jää nähtäväksi, ”vielä on kesää jäljellä.”

—

Sitten siihen mitä moni varmaan miettii? ”Mites se yksinelo, vai onko jo joku?” Mitään vakavaa ei ole ollut aikaisemmin, juttuja juu, mutta nekin voi laittaa mappi ööhön, mitään en kadu, mutta jäikö noista nyt mitään käteen? Eipä juuri, ehkä enemmän sanomista. Nyt on silti tullut se ”joku” kuvioihin. En nyt ehkä availe vielä sen enempää, kun että olemme tapailleet vähän yli kuukauden ja olen todella iloinen, että tapasin hänet. Alkuhuumaa ja kaikki on ruusuista, eikö sen pidä ollakkin niin? Paljon on kuukaudessa tapahtunut ja paljon on tullut uusia tunteita, kuullut asioita joita ei ole ennen kuullut ja tuntuu pitkästä aikaa todella hyvältä. Paljon olen tehnyt töitä itseni kanssa, että oppisin vieläkin paremmin hyväksymään itseni sellaisena kun olen, ihan siis henkisesti, että fyysisesti, mutta edelleen vaikea uskoa, että joku tykkää minusta, siis HEI HALOO!!! Minusta?! Se, että joku katsoo minua niin kuin tämä ”joku” tekee, ihan absurdia, ehkä siihen tottuu vielä 🙂 Kyllä se aurinko paistaa risukasaanki <3

HYVÄÄ KESÄÄ!