Nämä ajat eivät ole meitä varten
Ääh. Täysin mahdotonta keksiä mitään otsikkoa. Koska olen huono bloggaaja, nyyh.
Edellisen postauksen jälkeen on tapahtunut paljon ja blogin nimi alkaa käydä jo huonosta huumorista, sillä mun vapaa-aikaa verottaa tällä hetkellä koulu ja kaksi duunia. Vapaapäiviä ei siis kauheammin ole. Enkä aio jatkossakaan ottaa mitään paineita blogin kirjoittamisesta, jos jotain tekee mieli kirjoittaa niin kirjoitan. Eli jos siellä nyt joku on lueskelemassa, niin tämän blogin seuraamisesta ei kannata tehdä päivittäistä rutiinia. Ei ehkä edes viikottaista. (Ellei tykkää siitä pettymyksestä, kun ei olekaan uutta luettavaa.)
No mutta, asiaan. Mikä nyt sitten innosti takaisin näppiksen ääreen? Tilannehan on se, että talviaika ja valottomuus ei vaan sovi mun pääkopalle. Yhtään. Elämänhallinta alkaa pahasti rapistua yleensä tuossa lokakuun korvilla eikä tämäkään vuosi ole poikkeus. Kahvia ja energiajuomaa kuluu litratolkulla, mutta silti nukuttaa. Iho kuivuu korpuksi ja saavutettuaan sopivaisen pintakuivuuden se alkaa puskea finniä. Joten öljytkäämme. (Bio-oil toimii edelleen minun lärviin paremmin kuin mikään kosteusvoide ikinä. )
Talviaikaan pukeutuminen on sanalla sanoen perseestä. Inhoan talvitakkeja, inhoan neuleita, inhoan talvikenkiä. Katselen kaiholla kesämekkoja vaatehuoneessa ja pohdin samalla, miten saan kelien lämmettyä ahdettua muodottomaksi turvonneen ruhoni niihin enää ikinä. Turpoaminen taas johtuu siitä, että syön mitä sattuu. Ei niitä fläsiä sen neulekerroksen läpi kukaan näe.
Jotta olemukseni rappio olisi mahdollisimman täydellinen, menetin myös luottokampaajani Tampereelle. En ole elokuun jälkeen käynyt kampaajalla ja se muuten näkyy. Olen kahdesti yrittänyt piilottaa rehottavaa tyvikasvua kotivärjäyksellä, mutta perseelleen nekin värjäykset meni. Tukassa on tällä hetkellä jotakuinkin saman verran eri sävyjä kuin maalikaupan sävytusliuskassa.
Latvat sentään on kohtalaisen hyvässä kunnossa, kiitos suoristusrautani joka päätti tuossa syssymmällä kieltäytyä yhteistyöstä. Enimmäkseen tukanlaitto on siis ollut mallia pesun jälkeen kuivaus ja tukka söhrönutturalle. Vaihtoehtoisesti olen päätynyt myös illalla suoritettavaan tukanpesuun ja ”pantakiharoihin” (mikä ei sinänsä näytä lainkaan hassummalta). Tosin viimeiset pari viikkoa olen taas päässyt rääkkäämään kutrejani lämmöllä, kun siippa lahjoi mua uudella muotoiluraudalla. Pyysin GHD:ta, sain Cloud Ninen. Ja sanottakoon, että siipan ratkaisu on parempi kuin omani. Olen totaalisen hullaantunut tuohon rautaan: tukan kihartamiseen menee raudan lämpeämisaika mukaan laskien semmoiset noin kuusi minuuttia. Suoristamiseen ehkä neljä. Ja säädettävä lämpötila on ihan hyvä juttu.
Piti muuten kirjoittaa tämä postaus tämän hetken luottotuotteista, mutta koska tätä tilannekertausta tuli näin laajalti, jätän tuotehommat suosiolla myöhemmäksi. Saattaa siis olla, että seuraava postaus ilmestyy jo varsin pian. Tai sitten ei.