Sairastuvalta päivää!

Kuin paljon voi ihminen vihata sairastamista? Aloin tiistaina vuodattaa nokastani ilmeisen loppumatonta Niagaraa ja pää on kuin pumpulia. Oon lantannut tiistai-illasta tähän hetkeen mennessä kolme litraa granaattiomenamehua ja meinasin saada itkuraivarin kun viimeinen litrainen mehuleka tyhjeni hetki sitten. Iho on kauttaaltaan rahisevan kuiva ja hyvin kipeä (tai semmonen kosketusarka, mut kumminki) ja niveliä särkee. Ihan kuin olis kuumetta, mut ei ees oikeesti ole.

Siippa kielsi multa aamulla ystävällisesti kouluun menon, mutta lupasi kyörätä mut tohtorin juttusille. Harmitti, että missaan saksan tunnit, mutta toisaalta en kaipaa tähän lähtöön mitään megakeuhkotautia tai sydänlihastulehdusta. Saksan opettaja kiitteli siipan ratkaisua ja kehotti hoitamaan itseni terveeksi. Aloin myös mitä ilmeisimmin olla isännän mielestä aika rasittava, eilen mm. makasin raatona puolittain sohvalla ja puolittain sen vieressä ja kinusin itselleni makuupussia torkkupeiton sijaan. En saanut.

Kävin siis tänään lääkärillä, joka totesi ettei näihin kauheesti mitään sen kummempaa parannuskeinoa ole. Pyysin kuitenkin jo aiemmin hyväksi havaittua nuhalääkettä vähän reilumman reseptin. Ettei sitten tarvitse taas käydä vaivaamassa lekuria kun nuha iskee seuraavan kerran. Yleensä noi nappulat on auttaneet hyvinkin nopeesti, mutta niin vaan räkäilen ja pärskin edelleen. Vinkki vitonen: jos niistäminen käy nenänalusen iholle kipeeksi, niin käytä norminessujen sijaan tollasia vaippaikäisten persuksen puhdistamiseen tarkotettuja liinoja. On huomattavasti mukavampia ja ihoystävällisempiä käyttää.

Lääkärireissulla kävin myös töissä ilmottamassa että oon kipeenä ja samalla kotiutin kaksi pitkään kuolaamaani villanuttua. Kaikki mun takkimalliset neuleet on pelkkää puuvillaa, joten noi nutut tuli tarpeeseen mun kaltaselle vilukissalle ainakin niin kauan, kun tuo ulkolämpötila on mitä on… Sisältävät sitä paljon puhuttua angoravillaa 20% ja jumankeuta että on hyvä nyt (sori vaan kanit). Vaikken eläinten kiduttamista hyväksykään, olis mun mielestä täysin älyvapaata jättää hyödyntämättä nyt jo tavallaan käytetyt luonnonvarat. Haluamaani L-kokoa ei ollut enää missään värissä jäljellä, mutta makutuomari-siipan mielestä tää M-koko näyttää tyylikkäämmältä kuin säkkimallin nuttu. Arvoin myös kohtalaisen pitkään harmaan ja vaaleansinisen värin välillä, joten otin sitten molemmat. Alehinta 15€/pala helpotti päätöksentekoa kummasti…

Päivän ruokailu hoidettiin Subwayn jollain amerikanspesiaali-melkeinhampparilla. Jotain pihviä ja juustoa, minänäistätiedä… En maistanut juuri muuta kuin valkosipulisoosin ja jälkimaku on karmea. Ihan kuin jotain sisälmyksiä olis syönyt. No, nälkä lähti kumminkin.

Yhteenvetona voinee todeta, että sairastaminen on pepusta. Lauantaina on oltava kuitenkin toimittelukunnossa, joten ehkä tää räkäily on kestettävä kuin nainen ja nieltävä lisää nappuloita…

Suhteet Oma elämä Terveys

Nämä ajat eivät ole meitä varten

Ääh. Täysin mahdotonta keksiä mitään otsikkoa. Koska olen huono bloggaaja, nyyh. 

Edellisen postauksen jälkeen on tapahtunut paljon ja blogin nimi alkaa käydä jo huonosta huumorista, sillä mun vapaa-aikaa verottaa tällä hetkellä koulu ja kaksi duunia. Vapaapäiviä ei siis kauheammin ole. Enkä aio jatkossakaan ottaa mitään paineita blogin kirjoittamisesta, jos jotain tekee mieli kirjoittaa niin kirjoitan. Eli jos siellä nyt joku on lueskelemassa, niin tämän blogin seuraamisesta ei kannata tehdä päivittäistä rutiinia. Ei ehkä edes viikottaista. (Ellei tykkää siitä pettymyksestä, kun ei olekaan uutta luettavaa.)

No mutta, asiaan. Mikä nyt sitten innosti takaisin näppiksen ääreen? Tilannehan on se, että talviaika ja valottomuus ei vaan sovi mun pääkopalle. Yhtään. Elämänhallinta alkaa pahasti rapistua yleensä tuossa lokakuun korvilla eikä tämäkään vuosi ole poikkeus. Kahvia ja energiajuomaa kuluu litratolkulla, mutta silti nukuttaa. Iho kuivuu korpuksi ja saavutettuaan sopivaisen pintakuivuuden se alkaa puskea finniä. Joten öljytkäämme. (Bio-oil toimii edelleen minun lärviin paremmin kuin mikään kosteusvoide ikinä. )

Talviaikaan pukeutuminen on sanalla sanoen perseestä. Inhoan talvitakkeja, inhoan neuleita, inhoan talvikenkiä. Katselen kaiholla kesämekkoja vaatehuoneessa ja pohdin samalla, miten saan kelien lämmettyä ahdettua muodottomaksi turvonneen ruhoni niihin enää ikinä. Turpoaminen taas johtuu siitä, että syön mitä sattuu. Ei niitä fläsiä sen neulekerroksen läpi kukaan näe. 

Jotta olemukseni rappio olisi mahdollisimman täydellinen, menetin myös luottokampaajani Tampereelle. En ole elokuun jälkeen käynyt kampaajalla ja se muuten näkyy. Olen kahdesti yrittänyt piilottaa rehottavaa tyvikasvua kotivärjäyksellä, mutta perseelleen nekin värjäykset meni. Tukassa on tällä hetkellä jotakuinkin saman verran eri sävyjä kuin maalikaupan sävytusliuskassa.

Latvat sentään on kohtalaisen hyvässä kunnossa, kiitos suoristusrautani joka päätti tuossa syssymmällä kieltäytyä yhteistyöstä. Enimmäkseen tukanlaitto on siis ollut mallia pesun jälkeen kuivaus ja tukka söhrönutturalle. Vaihtoehtoisesti olen päätynyt myös illalla suoritettavaan tukanpesuun ja ”pantakiharoihin” (mikä ei sinänsä näytä lainkaan hassummalta). Tosin viimeiset pari viikkoa olen taas päässyt rääkkäämään kutrejani lämmöllä, kun siippa lahjoi mua uudella muotoiluraudalla. Pyysin GHD:ta, sain Cloud Ninen. Ja sanottakoon, että siipan ratkaisu on parempi kuin omani. Olen totaalisen hullaantunut tuohon rautaan: tukan kihartamiseen menee raudan lämpeämisaika mukaan laskien semmoiset noin kuusi minuuttia. Suoristamiseen ehkä neljä. Ja säädettävä lämpötila on ihan hyvä juttu. 

Piti muuten kirjoittaa tämä postaus tämän hetken luottotuotteista, mutta koska tätä tilannekertausta tuli näin laajalti, jätän tuotehommat suosiolla myöhemmäksi. Saattaa siis olla, että seuraava postaus ilmestyy jo varsin pian. Tai sitten ei. 

Kauneus Mieli Hiukset Iho