Helppo sokeriton omenasose

Osa omenalajikkeista on juuri nyt parhaimmillaan, ja meille on käynyt niin hyvä flaksi, että parvekkeellemme on siunaantunut omenakasseja kolmesta eri lähteestä. Pidämme siis joka päivä lääkärin loitolla. Koska pelkään omenien menevän huonoksi ja toisaalta tiedän meille tulevan vielä lisää hedelmiä muutaman viikon kuluttua, kun vuokraomenapuumme tuottaa satoa, katsoin parhaaksi tehdä osasta satoa jotakin säilöttäväksi sopivaa. Muistin siskolta saamani helpon sokerittoman omenasoseen ohjeen, joka on kuulemma peräisin Pipsa Hurmerinnan kirjasta Pipsan keittokirja pienille ihmisille, joten kirjoitan sen muistiin nyt tännekin, jos jollakulla on sama positiivinen ongelma eli liikaa omppuja.

blogiin83.jpg

Pilkoin omenaviipaleita kaksi pellillistä ja yhdestä pellillisestä tuli sosetta noin 7 desilitraa.

Sokeriton omenasose

Tarvitset

  • omenoita
  • oliiviöljyä
  • kanelia tai kardemummaa

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen ja leikkaa lämpenemisen aikana omenoista viipaleita kuorineen päivineen niin, että uuninpelti täyttyy. Sudi omenaviipaleiden päälle hieman oliiviöljyä ennen kuin laitat ne uuniin. Anna omenoiden lilliä uunissa noin 20 minuuttia. Soseuta pehmenneet omenaviipaleet ja lisää kanelia tai kardemummaa, jos haluat lisämakua.

Pakastin sosetta talven varalle sellaisenaan ja laitoin osaan purkeista kanelia tai kardemummaa. Tein soseen ensisijaisesti Pikkutyypin puuroja varten, joten yritin pitää kanelimäärän aisoissa. (Kanelissa on kumariinia, jota ei suositella pienille lapsille säännölliseen käyttöön, mutta ajoittaisena herkkuna kaneloitu sose on turvallinen nauttia.) Soseesta tuli kyllä niin ällistyttävän hyvää, että voisin hyvin valmistaa sitä jatkossa myös koko perheen iloksi esimerkiksi luonnonjogurttia makeuttamaan.

blogiin86.jpg

Valmista tuli!

 

Perhe Ruoka ja juoma DIY Lapset