Henkistä valmistautumista Helsinkiin ja kolme toivetta lähestyvälle syksylle
Olen alkanut hiljalleen tajuta, että paluu sivistyksen pariin häämöttää edessä. Meillä oli viime viikonloppuna (mulle vielä melko tuntematon) kaveripariskunta lapsineen kylässä ja tuntui ihan hyvältä vaihtaa ryönäiset mökkihillumisvaatteet siistimpiin ja meikata vähän. Hassua miten parikin viikkoa tällaista mökkirötköttelyä muokkaa rutiineita, joihin on ajatellut olleensa täysin urautunut. Aattelin, että mulle olisi jotenkin tärkeää hengailla edes semisiisteissä vaatteissa ja hiuksissa, mutta täällä olen ollut sangen tyytyväinen metsänpeikkolookissani.
Merivesi kylmeni kahdessa päivässä ja tuuli muuttui kuin taikaiskusta viileäksi. Ilmassa on syksyä, mutta en ole henkisesti vielä (tai ehkä koskaan) valmis kirjoittamaan pehmeiden syysneuleiden ja kynttilänvalon ihanuudesta. Eikä mulla kyllä mitään erillisiä syysneuleita olekaan. Plääh, ei vielä! Onneksi hellettä on ilmeisesti luvassa vielä pieni suikaus. Otan sen avosylin vastaan.
Kuvassa maailman ihanimmat pikkuvarpaat.
Alitajuntakin taistelee arkeenpaluuta vastaan. Painajaisunissa piilottelen siskoani poliisilta, koska hän on vahingossa tappanut miehen heittämällä herneenpalon tätä päin (hyvin keksitty, aivot!) ja näen samassa huoneessa piileksiviä haamuja sukulaisten avustamana. Ehkä painajaisunet johtuvat myös siitä, että olen hereillä ollessani myötäelänyt useamman läheisen hankalaa elämäntilannetta ja tuntenut ajoittain jonkinasteista voimattomuutta. Tai siitä että ensin nukkuessa on ollut liian kuuma ja sitten liian kylmä eikä keho oikein helteen jälkeen tiedä, missä mennään.
Sen sijaan hereillä ollessa tunnelmoin jo tulevasta Flow-festarointipäivästä, jonka ostin ilosta tuulettaen vain huomatakseni hetken kuluttua, että bookkasin itseni jorailemaan miehen syntymäpäivänä. Hups. Toisaalta olen tuulettunut iltamenoissa niin harvanlaisesti, että otan kyllä tilaisuuden avosylin vastaan ja keksin synttärijuhlamenoja jollekin muulle päivälle.
Syksylle ykköstoiveeni onkin jokin oma epäsäännöllisen säännöllinen iltameno. En halua aloittaa harrastusta, joka sitoisi minua hirveästi, mutta haluan kuitenkin säännöllisesti poistua kotoa tekemään juttujani. Pikkutyypin ekan elinvuoden aikana en kaivannut mitään harrastusta (paitsi aloitinhan kyllä bloggaamisen) tai säännöllistä kotoapoistumiskuviota (paitsi vaihtelevasti järjestyneitä kuukausittaisia treffejä Jiin kanssa), koska koin, että arjessa oli sosiaalista kanssakäymistä ihan riittämiin ja että iltaisin oli ihanaa olla koko perheen kesken. Nyt olen kuitenkin saavuttanut pisteen, jossa haluan merkitä kalenteriin omia säännöllisiä menojani. Haaveissa olisi sopia Jiin kanssa molemmille omat harrastuspäivät, ja omaani toivoisin ainakin paljon kaverien näkemisiä ja jotakin hikiliikuntaa.
Muita uusia toiveita syksylle en juuri keksikään. Olen Pikkutyypin kanssa kotona vielä vuoden loppuun ja ratkaisu tuntuu tällä hetkellä kaikin puolin hyvältä ja meille sopivalta. No okei, toivon, että saamme pidettyä kiinni vähintään kuukausittaisesta treffitahdista ja hankittua sitä varten Pikkutyypille vakkarihoitajan. Myös isomman asunnon löytäminen olisi mahtavaa, mutta meillä on sellainen kriteerilista, etten pidä asiaa ihan lähitulevaisuuden juttuna enkä ainakaan aio ottaa siitä paineita.
Eiköhän näillä päästä ainakin alkuun. Mitkä ovat sinun ykköstoiveesi syksyä ajatellen?