Hiljaiselosta, molskukivistä ja synnytysjännityksestä

Avonaisesta ikkunasta kuuluu tuulen suhistelua puissa ja lasten kiljuntaa leikkipuistossa. Itse olen paennut kodin viileimpään huoneeseen raskaushikoilemaan ja kaivamaan naftaliinista blogiani.  Olen ollut kirjoittamatta yli kolme kuukautta, en suinkaan siksi, ettei olisi mitään asiaa, vaan siksi, että arki on tuntunut tosi täydeltä. Ensin olivat isäni hautajaiset, sitten viikon päästä muutto uuteen kotiin ja sitten vain molempien edellä mainittujen, etenevän raskauden ja touhukkaan työtahdin aikaansaamaa väsymystä, joka näkyi siten, että rajasin kaiken ylimääräisen arjesta pois. Laittelimme kotia hiljalleen ja elimme hyvin kotikeskeistä perhe-elämää. Sanoisin, että ratkaisu oli viisas, ainakin jos mittaa sillä asteikolla, että voimme kaikki hyvin ja siirryin muutama viikko sitten äitiyslomalle silmäpussisena mutta en loppuunpalaneena. Loma kyllä tuntuu erittäin tervetulleelta ja olen ottanut sen vastaan kuin lahjan.

Parvekkeen yrttilaatikossa tapahtuu.

Uuteen asuntoon ja kaupunginosaan olemme erittäin tyytyväisiä. Minkä ihanassa narisevassa puulattiassa menetimme, sen tilassa ja käytännön asioiden toimivuudessa voitimme. Tervetuloa hissi! Tervetuloa lasitettu parveke! Tervetuloa oma sauna! Olet parasta luksusta, mitä pikkulapsiperheessä voi olla! (Säännöllisen ja ihanan lastenhoitajan lisäksi.)

Mitä raskauteen tulee, se on edennyt nopeasti ja siihen on ehtinyt keskittyä paljon vähemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Tuntuu, että ajatukset esimerkiksi synnytyksestä lähtivät käyntiin vasta äitiysloman alettua. Huomaan jännittäväni synnytystä jopa enemmän kuin ensimmäisellä kerralla, vaikka etukäteen ajattelin, että sen kerran kokeneena voisi vain lampsia coolina synnytyssaliin. Olin väärässä! Jännittää ihan kunnolla,ja lisäksi keksin spesifimpiä jännityksen aiheita nyt, kun tiedän, mitä kaikkea voi olla edessä. Muistan ajatelleeni myös ensimmäisen synnytyksen jälkeen, että on hassua, miten sitä jännitti vain sitä synnytystä, vaikka esimerkiksi imetyksestäkin olisi voinut hakea tietoa etukäteen ja miettiä siihen liittyviä juttuja. Hah, niin vain huomaan tälläkin kertaa keskittyväni synnytysajatuksiin enkä todellakaan osaa ajatella sen pitemmälle. Ehkä tässä tilassa olevat on vain ohjelmoitu niin. Tuntuisi hassulta mennä asioiden edelle, kun ei oikein kokonaisvaltaisesti vielä ymmärrä, että pian meitä on neljä. Voisin ehkä kirjoittaa myöhemmin toisesta raskaudesta oman tekstinsä ja vertailla sitä ensimmäiseen kertaan.

Synnytysjännityksestä vielä sen verran, että oma strategiani sen käsittelemiseen on ollut jotakuinkin seuraava:

1. Olen kertonut siitä avoimesti läheisilleni ja päässyt purkamaan tunteitani. Jauhaminen ja toisten näkökulmien kuuleminen toimii aina.
2. Olen yrittänyt tarttua asioihin, joihin voi vaikuttaa. Kun esimerkiksi kuulin useamman tarinan todella nopeasti vauhtiin lähteneistä toisista synnytyksistä, laadimme selkeän toimintasuunnitelman siitä, miten kyseisessä tilanteessa toimimme.
3. Kirjoitin muistiin listan kaikesta siitä, mikä synnytyksessä jännittää ja sitten keksin jokaiselle jännitysasialle lohtuajatuksen tai vasta-argumentin.
4. Lakkasin soimaamasta itseäni siitä, että jännittää, koska se nyt vasta älytöntä onkin.
5. Muistutan itseäni siitä, että vaikka nyt on aikaa miettiä mielessään mahdollisia skenaarioita synnytyksen kululle, sen ollessa käynnissä keskittyminen suuntautuu hyvin todennäköisesti tasan siihen eikä silloin energiavaroja riitä muuhun.

Pikkutyyppi täytti ihan juuri kaksi vuotta (ja kertoo sitä mielellään tutuille ja tuntemattomille, jos vain saa tilaisuuden) ja elelee jotenkin ässää vaihetta: Laulelee ja höpöttää loputtomasti ja kokeilee rajojaan liikkujana. Hänen rakkain lelunsa on aikuiskokoinen jalkapallo ja häntä kiinnostaa kovasti myös soran ja hiekan kanssa leikkiminen sekä molskukivien heittäminen veteen. Kotona hän haluaa kastella kukat joka päivä ja auttaa tiskikoneen tyhjentämisessä ja imuroinnissa. Luemme myös lähes joka päivä kirjan siitä, kun perheeseen tulee vauva. (Suositus: Sanna Pelliccionin Onni-pojasta tulee isoveli on mainio!) Jännittävää nähdä, miltä se isommasta lapsesta sitten tapahtuessaan tuntuu.

Elomme on siis viime päivät ollut sangen tyytyväistä. Olemme nyt äitiyslomalla ottaneet takaisin kevään antisosiaalisen vaiheen aiheuttamaa vajetta, tehneet juttuja ja nähneet ystäviä yhdessä ja erikseen. Olen lukenut taas enemmän ankean puhelimen selailun sijasta ja muutenkin päässyt taas ajatuksiini kiinni. Siksi tuntuu hyvältä ajatukselta taas palata kirjoittamisenkin pariin.