Huoahdus koneen äärellä
Kirjoitan teille Porin kaupungista, jossa ilta on juuri vaihtumassa yöksi ja taivas tummenee silmieni edessä. Tuntuu, etten ole ihan hetkeen istunut rauhassa läppärin ääreen blogi mielessäni. Olen kyllä pikaisesti muokannut jotakin luonnosta julkaisukelpoiseksi tai katsonut sähköpostia tai kommentteja, mutta rauhalliselle ideoinnille ei ole ollut oikein aikaa. Ensin olimme Toscanassa siskoni perheen kanssa ja sen jälkeen Jii sai mieluisia työuutisia, mikä aiheutti Jiin ja siten myös oman lomani yllätyskatkeamisen.
Ensin vähän Toscanasta. Miten mieletöntä seutua! Kumpuilevia viiniviljelmiä ja auringonkukkapeltoja, teitä reunustavia sypressejä, kaikkialla tanssivia perhosia, sirittäviä kaskaita ja kauneutta silmän kantamattomiin. Aivan kuin valo lankeaisi seudulla jotenkin pehmeämmin, mikä tekee ääriviivoistakin pehmeämpiä ja saa maiseman näyttämään jotenkin unenomaiselta. (Tai sitten olin vain kipeästi loman tarpeessa ja ikävöinyt siskoni ulkomailla asuvaa perhettä niin paljon, että heidän näkemisensä pisti maisemankin uusiksi.)
Kävimme tutkimassa lähiseutua, polskuttelimme meressä, söimme törkeän herkullisia pasta-annoksia, tutustuimme viinitilaan ja ostimme ensimmäistä kertaa viiniä siinä tarkoituksessa, että odotamme sen saavuttavan huippunsa. (Sanotaanhan se näin?) Emme ole mitään lomasuorittajia, ja minusta oli erityisen ihanaa olla myös ”kämpillä”, pyöriä oman kylän kaduilla tai ottaa aamupäivänokoset silloin kun tuntui siltä (eli usein). Iltaisin istuimme vuokratalomme pihalla lämpimässä ilmassa jutellen välillä siihen asti, että lähellä asustava pöllö heräsi yöpuuhiinsa. Rentoa ja mukavaa lomaelämää, eli juuri sitä mitä kaipasinkin.
Suomessa odottikin sitten Jiin siirtyminen töiden pariin. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei loman katkeaminen korvennut yhtään. Viikon suunnitelmat menivät suurelta osin uusiksi, vaikka ne olivat löyhät alunperinkin. Pikkutyyppi, joka sivumennen nukkui Toscanassa kuin unelma, oli ehkä ihmeissään kotimaan helteistä ja valosta, orastavan kävelytaitonsa kehityksestä tai ihan vain maisemanvaihdoksesta ja puolitti päiväunensa eikä myöskään suostunut nukahtamaan päiväunille tuttuun tapaan omaan sänkyynsä. Kärsivällisyyteni oli välillä koetuksella, kun lapsi valvoi väsyneenä valvomistaan eivätkä tutut keinot auttaneet unen löytämiseen. Kärräsin häntä ulos puiden katveeseen ja vakuuttelin epätoivoisena hikoilevalle sielulleni, että kyseessä on vain taas jokin vaihe ja unihommat alkavat sujua ihan pian ja lomakin jatkuu ihan kohta.
Näin myös kävi, ja muutaman päivän kuluttua vaippahousun unirytmi pääsi takaisin uomiinsa. Jiin työrupeama on loppusilausta vaille valmis ja loman jatkuminen viiksikarvan päässä. Huomenna menemme kahdestaan Pori Jazzeille ja Pikkutyyppiäkin odottaa hauska ohjelma, sillä isovanhemmat ovat tulossa hoitamaan häntä, kun me suuntaamme piknikliinoinemme Kirjurinluodolle. Enköhän näillä eväillä saa lomafiiliksen taas kaivettua esiin.
Aurinkoista viikonloppua joka iikalle!