Kierrätä oikein: Ruskea paperikassi ei kuulu paperinkeräykseen
Postaussarjassa esittelen kierrättämisessä tekemiäni virheitä ja selvitän, miten toimia oikein.
Meillä on kahden ystäväni kanssa pitkä historia aarrekarttojen tekijöinä. Aarrekarttahan on sellainen lehdistä leikkaamalla ja liimaamalla syntynyt kollaasi, jota on tarkoitus toljotella säännöllisesti ja siten pitää mielessä, mitä tavoittelee ja mistä unelmoi. Lähdimme koko askarteluhommaan alunperin ihan läpäl vaan, koska sommittelu ja käsillä tekeminen kuulostivat houkuttelevilta. Jotakin koukuttavaa siinä hommassa on, koska olemme halunneet askarrella jo useammat kartat, jos ei nyt ihan joka vuosi niin ainakin joka toinen. En itse asiassa vieläkään tiedä, katsovatko ystäväni tekemiään aarrekarttoja ikinä, mutta olen läiskinyt oman karttani yleensä jääkaapin reunaan tai keittiönkaapin kylkeen – paikkaan, johon katse aina välillä eksyy, mutta jossa se ei saa liikaa huomiota.
En tiedä, onko kartoista ollut minkään sortin iloa unelmien hahmottamisessa, sillä olisin osannut sanoittaa haaveeni varmasti ilman karttaakin. Niiden muuttumista tai muuttumattomuutta on silti ollut hauska seurata. Omissa kartoissani on kautta aikain näkynyt metsää, ruokaa, viinilaseja, jotain matkusteluun viittaavaa, vettä, jonkin sortin kirjahylly ja valoisa koti. Perustoiveeni eivät siis juuri heilahtele: Haluan viettää aikaa luonnossa, viihtyä kodin rauhassa, lukea, nähdä uusia paikkoja ja istua iltaa ystävien kanssa – nauttia elämästä. Nyt kirjoittaessani näitä auki, tajuan, ettei aarrekartoissani ole juuri ikinä tainnut olla mitään työhön viittaavaa, vaan enemmänkin kaikkea sitä, mitä kaipaan työn vastapainoksi. Ehkä se johtuu siitä, että onnekkaasti teen työtä, jota pidän tärkeänä ja josta nautin kovasti, tai sitten siitä, etten ole tehnyt suunnitelmia siitä, mitä kaikkea haluaisin työltäni tulevaisuudessa. (Hmmm, pitäisiköhän?) Muistan myös elävästi sen hetken kaksi vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran liimasin aarrekarttaani kuvan leikkivästä lapsesta ja lelukorista, ja huomasin ystäväni leikanneen samasta sisustusartikkelista sen ihan saman lelukorin omaan karttaansa. Naurahdimme ehkä ääneen yhteiselle lelukorillemme, mutta sisäisesti hymyilin asialle paljon pitempään.
En tiedä, miten eksyin muisteloimaan aarrekartoista, kun oikeasti tulin kirjoittamaan paperinkeräyksestä. Tai tiedänhän minä, askartelimme uudet aarrekartat viime viikolla, ja siksi paperikorimme pursuili leikattuja lehtiä ja paperisilppua. Tänään aamulla iskin lehtikasan ruskeaan paperikassiin ja pyysin Jiitä kippaamaan koko komeuden paperinkeräyslaatikkoon. ”Saako tän kassin laittaa myös?” hän uteli, ja totesin, että mielestäni kyllä.
Vaan olin väärässä! Tarkistin HSY:n lajitteluohjeista, että ruskeasta paperista tehdyt paperikassit eivät kuulu paperinkeräykseen, vaan kartonkiastiaan. Samoilta sivuilta löytyi myös tieto, että ruskean paperipussin kuitu on täysin ruskeaa, eikä se peseydy käsittelyssä pois kuten painoväri. Siksi pussi ei siis kuuluu paperinkeräykseen. Sen sijaan valkoisesta paperista tehdyt paperipussit saa laittaa paperinkeräykseen. Sinne voit nakata myös pehmeäkantiset kirjat, kopiopaperit, valkoiset piirustus- ja lehtiöpaperit ja kirjekuoret (myös ikkunalliset, joista allekirjoittanut repi pari vuotta ikkunat pois, ennen kuin oppi, ettei sille ole tarvetta, hehe).
Myöntääkö joku muu sortuneensa samaan virheeseen? Entä olenko ainoa, jolla on nolo historia ikkunallisten kirjekuorten kanssa?