Kulutusmuutos #2: Hei hei, avokado ja erään postauksen anatomiasta

Lapsemme kasvaa kohisten! Pikkutyyppi on oppinut juuri vilkuttamaan, ja tänään heilutimme innostuneesti linnunpesälle, bussille, isälle, isovanhemmille (Skypessä), peilille ja pakettiautolle, vain muutamia mainitakseni. Hei hei, nähdään taas!

Miten jälleennäkemisen riemu liittyy seuraavaan kulutusmuutokseen? Siten, että tänään haluan miettiä ruokakaupan ostoskäyttäytymistä ja erästä tuotetta, jonka kanssa jälleennäkemisiä on liiankin useasti. En tiedä, miten muissa perheissä toimitaan, mutta silloin kun emme ole tehneet erillistä kauppalistaa, meitä ohjaa mentaalinen ostoslista, jossa ei ole järisyttävän paljoa vaihtelua. Tomaatti, kurkku, salaatti, mandariini tai banaani, avokado, ruisleipä… Jo pelkästään kaupan ensimmäisten hyllyjen valintoja voisi pohtia moneltakin kantilta, mutta ajattelin nyt keskittyä vain avokadoon, joka aloitti uransa ruokapöydässämme ehkä avokadopastan ainesosana, mutta on siitä hiljalleen levinnyt salaatteihin ja lopulta aamupalaleivän päälle hyvin arkiseksi herkuksi.

Ennen kuin pääsemme pidemmälle, minun on tunnustettava, että tämä kulutusmuutosteksti aiheutti pienimuotoisen kirjoituskriisin. En missään vaiheessa ole kuvitellut, että kulutusvalintojen tekeminen olisi helppoa tai että järkevät valinnat olisi helppo tehdä saati sitten tiivistää muutamaan riviin, jotta voisi sitten vain lallatella menemään itseensä tyytyväisenä, mutta törmäsin taas siihen, miten vaikeita kulutusratkaisut ovat.

Ajatuksenani oli lähestyä avokadojen syömistä niiden suuren vesijalanjäljen näkökulmasta. Avokado on Suomessa niin suosittu hedelmä, että mielestäni on ihan aiheellista pitää yllä keskustelua sen viljelyn vaikutuksista eikä aina vain todeta, että hedelmässä on hyviä rasvoja. (Puhun nyt omasta kokemuksesta. Rehellisyyden nimissä en ollut miettinyt avokadon viljelyyn tarvittavaa vesimäärää sekuntiakaan ennen kuin vaunutteluystäväni mainitsi asiasta muutama kuukausi sitten.) Aloin ensin tutkia avokadon ja muutamien muiden tuotteiden vesijalanjälkeä ja ajauduin pian lähteestä seuraavaan. Melko helppo, joskin summittainen, visuaalinen työkalu eri tuotteiden vesijalanjälkien vertailuun löytyy esimerkiksi täältä. Pidin myös paljon WWF:n vuoden 2012 vesijalanjälkiraportista. Raportissa kerrotaan vesijalanjäljen synnystä ja esimerkiksi maailman joista ja niiden valuma-alueista, joissa kärsitään veden niukkuudesta ja joissa Suomen vesijalanjälki on merkityksellinen. Raportissa varoitellaan ympäristöhaitoista ja sosiaalisista ja taloudellisista ongelmista alueilla, joilla vesivaroja käytetään kestämättömästi.

Tiivistettynä voisi sanoa, että on tärkeää tietää, millaiselta alueelta tuote tulee ja miten tuotantoa siellä hoidetaan. Kuluttajan on hankala lähteä selvittämään tällaista tietoa, mutta kuten raportissa todetaankin, sen tarkoitus on lisätä tietoa erityisesti suomalaisille yrityksille ja kestävämpää kauppapolitiikkaa varten. Raportin lopussa on osuus myös yksittäisille kansalaisille, ja siinä todetaan, että vesijalanjälkeä tulisi tarkastella tuote, tuotantoketju ja veden kierron ajalliset ja paikalliset vaihtelut huomioiden, ja siksi selkeitä ohjeita kuluttajille on vaikea laatia. ”Kansalainen edistää parhaiten kestävää vesivarojen käyttöä ja hallintaa, kun hän on tietoinen vesijalanjäljestään ja vaikuttaa yrityksiin ja hallintoon, jotta ne toimisivat tehokkaammin vesijalanjäljen kestävyyden varmistamiseksi.” Raportin loppuun on koottu listamaisen tiivistetysti tietoa kuluttajalle, ja valitsin tähän listalta kolme kohtaa:

• ”Pääroolissa on ruoka, jonka osuus Suomen vesijalanjäljestä on 82 prosenttia. Tärkeimpien tuoteryhmien  osuus  vesijalanjäljestä:  liha  24  prosenttia,  maitotuotteet 15 prosenttia, kahvi, tee ja kaakao 13 prosenttia ja viljakasvit 8 prosenttia.
• Vesivastuullisen kuluttajan on tarkempien vaikutusten arviointien puuttuessa viisainta noudattaa yleisen ekologisen syömisen ohjetta, eli suosia kasvispainotteista ruokavaliota ja yleisesti noudattaa eettisen kuluttamisen periaatteita.
• Tuo vesijalanjälkikysymys esille kaupoissa ja yrityksissä, joissa asioit, mahdollisissa yrityssijoituksissasi sekä vaikuttamalla poliittisesti. Vaadi kestävää vesivarojen käyttöä ja hallintaa kuluttamiesi tuotteiden koko tuoteketjulle sekä hyvää vesivarojen hallintaa tukevaa johdonmukaista politiikkaa.”

Tutkimusraportteja on verrattain helppo löytää, mutta samalla ajauduin miettimään, kuinka monella kuluttajalla on aikaa tai halua lähteä tutkimaan käyttämiensä tuotteiden vaikutuksia tai arvioimaan lähteiden luotettavuutta. Lisäksi tuotetta voi tarkastella eri näkökulmista: esimerkiksi vesijalanjäljen, hiilijalanjäljen tai ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Jälkimmäisestä vinkkelistä tietoa on usein nihkeästi saatavilla tai sen ympärillä leijuu epämääräisyyden katku. Olisipa tietoa helpommin pureskeltavasti saatavilla ja ihmisillä enemmän otsaa kysellä! Toivon, että osaisin itsekin kasvattaa pokkaani vaativana kuluttajana tämän blogin myötä.

Toisaalta pysähdyin miettimään myös, mihin suuntaan haluan lähteä kuljettamaan tätä blogia. Onko kirjoitusten tehtävä esitellä raporttien tuottamaa yksityiskohtaista tietoa vai tiivistää löytämäni tiedon ydin ja sitten lähestyä kuluttamista käytännönläheisesti. Päätin, että jälkimmäinen määritelmä vastaa paremmin sitä, mitä haluan tehdä, ja että siinä on enemmän järkeä, koska tietoa on jo saatavilla googlaamalla eikä minun haaveeni ole kirjoittaa raporttimaisia tekstejä (vaan ilmeisesti tällaista polveilevaa sekasotkua, heh).

Koska aikani on rajallinen (päiväunien mittainen), päätin, etten yritäkään nielaista miljoonaa asiaa (tai tuotetta tai näkökulmaa) kerralla vaan pysyn alkuperäisessä suunnitelmassani edetä arkisin pienin askelin. Siispä takaisin avokadoon. Löysin mielenkiintoisia lähteitä, kuten nyt tämän The Guardianin jutun, jossa on kyllä paljon spekulaatiota, mutta myös faktaa siitä, miten avokadopuiden viljely vaatii runsaan veden lisäksi myös runsaasti kemikaaleja. Puhumattakaan siitä, että luonnonmetsää hakataan Meksikossa lainvastaisesti avokadoviljelmien tieltä. Artikkelissa viitataan myös siihen, että Latinalaisen Amerikan hedelmätiloilla työolot ovat usein kestämättömät: alipalkatut työntekijät altistuvat jatkuvasti torjunta-aineiden kemikaaleille. Tämä kaikki saa vaikkapa kotimaisen tomaatin näyttämään suorastaan partiopoikamaisen viattomalta, vaikka tomaattienkin syömiseen liittyy ainakin itselläni paljon lisäkysymyksiä.

Mikä se kulutusmuutos sitten voisi olla? Se, että haluan poistaa avokadot mentaaliselta ostoslistaltamme, koska mielestäni se ei ole tuote, jota kannattaisi pitää päivittäisenä herkkuna. Koska en usko ehdottomien päätösten pysyvyyteen (tai järkevyyteen), voi avokadon säilyttää sellaisiin erikoishetkiin, kun joskus tekee mieli avokadopastaa tai guacamolea. Leivän päällä rokatkoon tästä lähin tomaatti tai kurkku.