Minimalismipelin viikko 19: Sohvan vanavedessä poistuneet

Palataan hetkeksi aikaan ennen eristäytymistä. Joitakin viikkoja sitten kävi nimittäin niin, että huomasimme mummulastani meille Helsinkiin 2013 muuttaneen vanhan vihreän sohvamme vetelevän viimeisiä hengenvetojaan. Olihan se ollut aina pikemminkin napakka kuin löhöilyyn kannustava eivätkä rispaantuneet verhoilunauhat olleet pysyneet paikoillaan enää sen jälkeen, kun lapsemme löysivät niiden repimisen autuuden, mutta kun verhoilukangas alkoi yhtäkkiä repeillä useammasta kohtaa ja paljastaa säkkikangasta ja törröttäviä nauloja, tulimme siihen tulokseen, että voisimme yhtä hyvin hankkia sohvan, jolle mahtuisi kiemurtelematta koko perhe.

Sohvavanhus oli toki myös palvellut ensin isovanhempiani ja sitten meitä jo 50- tai 60-luvulta asti, että ihan komeasti se oli työnsä tehnyt vain yhdellä uudelleenverhoilulla. Koska sohvassa oli kauniit puiset kädensijat verhoilukankaan alla, haaveilin hetken sen entisöimisestä jonkun taitavan tyypin käsissä, mutta sitten otin realismin kauniiseen käteen: Emme tosiaan koko perhe edes mahtuneet sohvalle eikä siinä voinut löhötä, koska se oli liian lyhyt ja kädensijat kivikovat. Tuntui hölmöltä entisöidä huolellisesti jotain, mikä ei kuitenkaan enää sopinut meidän käyttötarkoituksiimme.

Otin siis yhteyttä kierrätyskeskukseen ja tiedustelin, haluaisivatko he hakea sohvan ja siihen kuuluvan nojatuolin hoteisiinsa. Ilmaishakujen jono oli melkoisen pitkä, joten päädyimme maksulliseen pikanoutopalveluun. Nojatuoli oli vielä niin hyvässä kunnossa, että tiesin sen elinkaaren vielä jatkuvan, mutta sohvasta lähetin erillisen kuvan, jotta työntekijät pystyisivät arvioimaan, sopisiko se heidän verhoiltavakseen ja sitä kautta Plan B -uusiotuotemallistoon myyntiin. Valitettavasti he eivät kiinnostuneet sohvasta, joten päädyimme maksamaan siitä pienen jätteenkäsittelymaksun ja minulle vakuutettiin puhelimessa, että sen eri materiaalit laitettaisiin mahdollisimman järkevästi kiertoon.

Muutenkin sain Kierrätyskeskukselta todella hyvää ja asiakasystävällistä palvelua ja myös huonekalujen hakeminen sujui samassa hengessä. Noutojen yhteyteen voi pakata mukaan myös kodin pientavaraa tai tekstiileitä, joten päätin jo etukäteen, että siinä olkoon kannustin minulle käydä läpi kotimme hyväkuntoisia vaatteita, joita emme käytä. Näin sitten kävikin, ja sain annettua kuljetukseen hyvän kassillisen vielä käyttökelpoisia vaatteita. Sinne muuten päätyivät myös aiemmista pelin poistoistani vielä käyttöön kelpaavat pukineet.

Vko 19

Mitkä: Vaatekasassa on 19 kodin eri kaapeista löytynyttä vaatetta ja muistaakseni yksi verho. Joukossa oli minun, Jiin ja ensin Pikkutyypin ja sitten Tirpan käyttämiä tai käyttämättä jättämiä vaatteita. Laitoin mukaan myös pari edesmenneen isäni paitaa, jotka olivat meillä ikään kuin testiajalla, josko Jii saisi niitä käytettyä. Joitakin niistä säästettiin, mutta osa lähti kiertoon, mistä olen aika ylpeä. Isäni muisto ei  asu missään vaatteessa vaan ihan muissa asioissa.

Minne: Kierrätyskeskukseen, kuten edellä jo laveammin selostin.

Miltä nyt tuntuu: Tyytyväiseltä. Nyt kun kierrarilta tehtiin erillinen reissu tänne, niin tuntui järkevältä, että pistin vaatteet sinne mukaan samalla. Jos minulla olisi ollut aikaansaavampi fiilis, olisin voinut etsiskellä mukaan myös kodintavaraa ja kirjoja, mutta olen tosi mielissäni jo tästäkin toimertumisesta. Kuvaavaa on myös se, että kun tätä kirjoittaessani en ole hakenut vielä tekstiin kuuluvaa valokuvaa esille, minun on jo hankala palauttaa mieleeni, mitä kaikkia vaatteita poistokasassa oli. Aina jaksaa ihmetyttää tämä ihmisen suhde tavaraan. Luopuminen on aluksi niin vaikeaa, ja sitten hetken kuluttua ihan hämmentävän helppoa.

Mites on, kaipaileeko joku siellä jotakin vanhaa kiertoon laittamaansa esinettä?

 Kuvassa taustalla uusi, Facebookin kauppapaikalta käytettynä ostettu sohvamme, johon mahtuu koko perhe ja aika paljon ylikin. Ah, tykkään!