Minimalismipelin viikko 21: vaarallista jätettä ja vauvakamoja

Vauvavuosi on jäänyt taakse jo tovi sitten, ja sitä myöten meiltä jäi tarpeettomaksi yhtä sun toista beibirompetta. Olen säästänyt joitakin yksittäisiä ihania vaatteita ja leluja muistojen arkistoon, mutta muuten aikeissa on päästää vaatteet heti jatkokäyttöön. Äitini meille lapsille säästämistä vauvanvaatteista tiedän, millainen kohtalo on esimerkiksi yli 30 vuotta käyttöä odottelevilla vyötärönauhoilla: auttamattoman rupsahtava. Niin ilahduttava kuin jälleennäkeminen retrovaatteiden kanssa olikin, on niiden fiilistelyssä valokuvista kuitenkin ihan riittävästi hupia, ja jos muutama toikin paljon iloa, ei koko arsenaalia tarvitse säästää. Näin ajattelen ainakin omien vauvanvaatevarastojen kohdalla. Meillä tosin suurin osa vaatteista on ollut lainassa muutenkin, joten sekin keventää vaatteista luopumisen tuskaa. Tai mitä tässä höpötän, enpä juuri ole kokenut minkäänlaista haikeutta. Tuntuu hyvin selkeältä, mitkä vaatteet haluan säästää ja muut saavat mennä. Myös Jiillä on ollut selkeä näkemys, mitkä vauvankamat hän toivoo pakattavan talteen, eikä mistään ole syntynyt edes sen kummempaa keskustelua. Voisiko olla, että olen päässyt eteenpäin tavarasuhteessani? Että olisin etenemässä kohti vähemmän nostalgista asennetta, mitä tulee muistoesineisiin yleensäkin?

Mitä tulee karsimisprosessiin, minulle sopii muuten parhaiten tällainen hidas eteneminen ja asioiden kypsyttely. Luulen, että konmari-henkinen koko talon läpikäymispläjäys huone kerrallaan olisi minulle ihan liikaa. Haluan kypsytellä ajatuksiani, oli kyse sitten tavaran raivauksesta tai hyvän kirjan lukemisesta. Millainen karsija sinä olet? Haluatko käydä läpi kodin eri alueet tai tavaratyypit pyörremyrskyn lailla vai etenetkö mieluummin verkkaisesti?

Viikko 21

Mitkä: Kasassa on jo esikoisen lahjaksi saamaa ja äitiyspakkauksessa tullutta vaatetta sekä pari ostamaani luomupuuvillaista harsoa, joita käytin silloin, kun tuntui mukavalta käyttää jotakin siistimpää kuin omasta lapsuudestani kasikytluvulta tähän päivään säilytettyjä harsoja, jotka ovat meillä vieläkin kotikäytössä. Pukluihin niitä ei enää tarvita, mutta nykyään ne palvelevat kestotalouspapereina. Ah, miten pitkä ja hieno, yhä jatkuva elinkaari! Nokkelimmat ovat tietysti huomanneet, että kasassa ei ole kahtakymmentäyhtä esinettä, mutta loput 10 lähtivät jo kohti päätepysäkkiään ja ne olivat käyttökelvottomiksi kuivuneita kynsilakkoja ja rikkinäinen sähkövatkain.

Minne: Kynsilakat ja rikkinäinen kodinkone ovat vaarallista jätettä ja päätyivät siksi HSY:n pääkaupunkiseudulla kiertävään keräysautoon. Vauvanvaatteet taas matkasivat jo eilen seuraavalle tarvitsijalle, jo edellisessä minimalismipostauksessa mainitulle työkaverilleni. Miten helppoa kerrankin!

Miltä nyt tuntuu: Aah tyhjenevien hyllyjen ja vaatekorien ihana väljyys! Tuntuu hyvältä, eritoten se, että saan olla avuksi työkaverilleni ja auttaa antamalla vauvantarvikkeita, sillä minuakin on autettu ja olen säästänyt siten massiivisesti aikaa ja ihan riihikuivaa tuohtakin. Saati sitten tuntenut syvää tyytyväisyyttä siitä, että tavarat kiertävät eikä tarvitse ostaa uutta. Ihanaa tarjota samaa toiselle.