Minimalismipelin viikko 9: Krääsää ja laukku unelmien minulle

Hyvää uutta viikkoa ja nolostelut siitä, että minimalismipelipostaukseni on myöhässä. Viime viikko meni aluksi ties mitä tyhjän vatsan kipuja ja niskajumeja potiessa, ja olin jo ihan varma, että nyt keski-ikä tuli ryminällä ja tästä lähin koko ajan johonkin jomottaa eikä vauvakaan osaa enää pysyä päiväunessa eikä pian varmaan yöunessakaan ja tästä se on pelkkää alamäkeä, the road goes ever on.  Loppuviikosta aloin kuitenkin jo olla oma itseni, ja siitä riemusta näin kavereita joka päivä lasten päiväuniaikaan, ja niin kirjoittaminen sitten jäi muun elon jalkoihin.

Vaan tässä sitä ollaan, ja aion tällä viikolla julkaista vielä toisenkin poistopostauksen, jotta pysyn suunnitellussa tahdissa. Mies pelaa Zeldaa vieressä ja heittelee mystisiä sinisiä palloja heinikkoon, ja minä kyselen siltä, että missä se Zelda oikein on ja onko jollain hahmon housuvalinnoilla nyt niin väliä (ilmeisesti kyllä). Pelissä on myös  taustalla tunnelmanluojina hiljaisia pöllönääniä, ja havahdun koko ajan niihin, että NYT SE VAUVA HERÄS, mutta siellä hän nukkua tuhistaa suloisena ja mahdollistaa tämän postauksen viimeistelyn julkaisukuntoon.

Viikko 9

Mitkä: Valitsin poistettavaksi pientä korutavaraa, jota en ole käyttänyt vuosiin. Joukossa on parittomia korviksia, lapsuuden sormus, tummunut  rihkamasormus ja risti, jota en muista hankkineeni. Nämä esineet eivät siis ole kotoisin korurasiastani, vaan peltipurkista, jossa säilytän kaikkea koruhenkistä tilpehööriäni. Koska poistot tuntuivat kooltaan niin pieniltä, kruunasin kokonaisuuden ihanalla nahkasalkulla, jota haaveitteni huoliteltu meitsi käyttäisi töissä. Vaan kun ei käytä. En ole yhtään se leidi, joka kantaa tuollaista ryhdikästä laukkua (paitsi asunnosta toiseen aina muuton yhteydessä, heh), joten so long nyt sille unelmalle.

Minne: Laukku on niin kaunis ja nahka niin hyvässä kuosissa, että voisin yrittää myydä sen kirpputorilla. Pikkuesineistä ehkä puolet on laadultaan roskiskamaa ja toinen puoli voisi vielä päätyä johonkin, ehkä Kierrätyskeskukseen?

Miltä nyt tuntuu: Ihan huojentuneelta. On mukava ajatus, että laukku ei-olemassaolevalle tiptop-versiolle minusta pääsee vihdoin jonkun käyttöön. Pieniä epämääräisiä tavaroita taas on hirveää käydä läpi. En tiedä miksi, mutta kavahdan kaikkia epämääräisten asioiden laatikoita, joten jos sen osaston esineitä poistuu talosta, olen aina mielissäni.