Minimalismipelin viikot 22 ja 23: Vauvavuoden kamoilla helpot poistot

Koskas aloitinkaan tämän minimalismipelini? Viime vuoden syyskuussa, tarkistin. Ideana oli siis poistaa kerran viikossa esineitä niin, että joka viikko poistettavien määrä kasvaa, ja jatkaa tällä tavoin aina kolmeenkymmeneen asti. Viikkotahdista luovuin jo aiemmin, kun tuntui niin tylpältä kirjoittaa poistoista joka viikko samalla kaavalla. Päätös oli hyvä, haluan itse määrätä tahdin tavaroiden kanssa. Uskon, että hitaammalla tahdilla teen parempia päätöksiäkin ja homma pysyy mukavana.

Nyt ollaan jo luvuissa 22 ja 23. Ymppäsin poistot samaan, sillä ne sisältävät viime kerran tavoin taas lähes pelkästään vauvaintarvikkeita. On ollut kyllä ihanaa saada kaappeihin lisää tilaa. Ihan kaikki poistot eivät näy kuvassa, näiden lisäksi meiltä poistui ainakin sitteri. Miten ihanaa oli muuten saada sekin hökötys pois nurkista pyörimästä. Meillä sitteri oli tarpeellinen kyllä aikanaan, mutta onhan se aika turha möhkäle, jos ei siitä toimerru hankkiutumaan heti eroon. Kun vanha senkkimme poistui tässä loppusyksystä serkkuni luo, hankimme pienemmän tilalle, ja senkin takia olen käynyt tavaroita läpi muutenkin kuin pelin hengessä. Oli kyllä peliliike hankkia säilytyskalusteen tilalle pienempi vaihtoehto. Järjestin sen takia tavarat paljon paremmin ja lisäksi esimerkiksi paperinkeräykseen on mennyt paljon tarpeettomaksi jääneitä säästämiäni papereita.

Toivon, että toimertuisin vielä ennen joulua käymään läpi joitakin tavaroita. Ihan vain omaksi ilokseni, ei siksi, etteivätkö nykyiset kamat mahtuisi tänne ihan hyvin. Siivosin jo järkyttävän vaatehuoneemme, jonka lattialle olemme perinteisesti dumpanneet kaikkea epämääräistä. Nyt se on mopattu ja järjestelty paremmin ja sinne voi astua ilman, että tarvitsee varoa lattialla röhnöttävää rompekassien läjää. Aah, autuus.

Viikot 22 & 23

Mitkä: Kasoissa on lastemme vanhoja vauvavuoden juttuja. Emme ole ostaneet niistä yhtä vaaleanpunaista harsoa lukuun ottamatta mitään itse. Osa on äitiyspakkauksista, osa lahjoina saatu joko uusina tai käytettyinä. Lisäksi toisessa kasassa on niitä esikoisen piirustuksia, joita emme säästä  ja vanhan kuoroni nuotteja kansiossa. Luulin jo palauttaneeni kaikki nuotit, mutta niin vain vielä löytyi yksi pinkka. Sokerina pohjalla poistoihin päätyi korulaatikossani ollut pinnoituksestaan kuoriutunut rihkamasormus ja voimakkaasti tuoksuva ”oliivintuoksuinen”rasva, jonka sain joskus tuliaisina joltakin. Hajusteallergikkona voimakastuoksuiset rasvat eivät yleensä tenhoa tuoksullaan,mutta näköjään olen kuitenkin jostakin mystisestä velvollisuudentunteesta käyttänyt tämän melkein loppuun.

Minne: Vauvan vaatteet  ja tarvikkeet päätyivät työkaverille, nuotit palautan kuorolle tai hävitän itse, miten he toivovatkaan, ja rähjäinen rihkamasormus päätyi sekajätteeseen. Rasvapurkin päädyin käyttämään itse loppuun ja laittamaan purkin muovinkeräykseen.

Miltä nyt tuntuu: Loistokkaalta! Onko mitään myhäilyttävämpää kuin itselle turhat tavarat, jotka päätyvät jollekin, joka niitä tarvitsee? (No itse asiassa on, mutta kyllä tämäkin vain kovasti myhäilyttää.) Varmasti kaapeista tulee vastaan vielä yllärinä sellaisiakin vauvakamoja, joita emme tarkoittaneet säästää, mutta suurin karsimistyö lienee nyt tehty. Hurraa!