Mutkat suoriksi -minimalismi ärsyttää
Katsoin tässä taannoin inspiraatioksi tarkoitetun minimalismivideon, joka kyllä innosti miettimään ihmisten suhteita vaatteisiin, mutta aiheutti myös akuuttia hermostumista. Konmari-hommelit lienevät useimmille tuttuja: Menetelmässä käydään jokainen kodin tavararyhmä läpi sen perusteella tuottaako esine iloa ja hankkiudutaan eroon niistä romppeista, jotka eivät sykähdytä käytännöllisyydellään tai ihanuudellaan. Katsomani videokin oli ottanut tuulta konmarittamisesta ja siinä opastettiin tehokkaasti käymään vaatekaappi puolen vuoden välein läpi ja neuvotiin, että jos jotakin vaatetta ei ollut käyttänyt kuuteen kuukauteen, sitä tuskin käyttäisi jatkossakaan. Pois kaapista vain moiset täyteretkut! Timanttiseen konmaritettuun tehovaatekaappiin ei virheitä mahdu!
Kuten valistunut lukija ehkä jo arvaakin, jäin miettimään tällaista suhtautumista vaatteisiin syvenevä huoliryppy kulmieni välissä. Tällaisiin vaatekaapin pikaratkaisuihin kun törmää valitettavan usein. Mikä niissä mättää? Mielestäni kuluttaja päästetään ällistyttävän helpolla pälkähästä. Jaa ostit vaatteen, josta et niin tykkää? No eipä hätiä, odota kuusi kuukautta ja voit hyvällä omallatunnolla minimalisoida rytkyn kierrätyslaatikkoon tai mihin se mielestäsi sitten kuuluukin. Odotat vain puoli vuotta ja ”vapaudut (tavara)vankilasta” -kortti on hyppysissäsi ja olet lähempänä unelmien garderoobiasi!
Ärsyttää. Tiedän, että minimalismin idea on myös sitouttaa ihminen hankintoihinsa ja saada pitämään niistä hyvää huolta, mutta voisiko sitouttamisaspektia korostaa hieman useammin ja painokkaammin? Vaatteet tietääkseni ostetaan sillä ennakko-oletuksella, että niitä käyttää. Jos näin ei käy, voisiko ihmiseltä odottaa edes sen verran, että hän kuuden kuukauden tehokarsinnan tehtyään satsaisi oikein erityisesti siihen, että käyttäisi tarpeettomina kaapissa roikkuvia rytkyjään sen sijaan, että kärrää trikoopaitansa kirppikselle nuhjuuntumaan? (The True Cost -dokumentin mukaan vain 10% lahjoitetuista tai kirppikselle viedyistä vaatteista päätyy vielä jonkun käyttöön.) Ai että ihminen pukeutuisi sellaisiin vaatteisiin, jotka eivät ensimmäisenä huuda hänen nimeään kaappia avatessa? Kyllä. Sehän se vasta opettaisi miettimään omia ostotottumuksia, kun todella käyttäisi aikaa löytääkseen niillekin vaatteille käyttöä, jotka on hankkinut ajattelematta loppuun saakka. En tarkoita sitä, että ihmisen pitäisi sulloutua paitaan, joka hiertää ikävästi tai rintsikoihin, jotka painavat, mutta mielestäni ihminen voi kyllä aivan hyvin käyttää välillä sellaistakin ostamaansa t-paitaa, joka ei saa iloa kuplimaan joka solussa. Sitä kutsutaan myös vastuullisuudeksi.
Cute and fluffy, but deadly.
Kiinnostavatko ihmisoikeudet? No puhutaan sitten hetki puuvillasta. Tiesitkö, että sitä kasvatetaan maailmassa vuosittain sellaisella volyymillä, että jokaiselle Telluksen asukkaalle liikenisi 18 t-paitaa? The True Cost -dokumentin mukaan muotiteollisuus on niin iso, että noin yksi kuudesta maailman asukkaasta tekee töitä sen eteen. 16 % kaikista käytetyistä torjunta-aineista käytetään puuvillan viljelyyn, ja torjunta-aineet myös muodostavat noin puolet puuvillanvalmistuksen kuluista. Värjääminen ja muu kankaan käsittely vaatii vielä enemmän kemikaaleja, jotka ovat vaarallisia ihmiselle. Joka vuosi 40 000-50 000 tonnia väriaineita päätyy saastuttamaan maailman jokia. Mitä tummempi väri, sitä enemmän tarvitaan myös kemikaaleja. Myös vettä kuluu viljelyssä runsaasti: yhden puuvillakilon kasvattamiseen (eli yksiin farkkuihin tai paitaan) kuluu noin 10 000 litraa vettä.
WHO:n mukaan joka vuosi miljoona puuvillan kanssa työskentelevää ihmistä päätyy sairaalaan saatuaan myrkytyksen torjunta-aineista. Nämä myrkytykset myös tappavat vuosittain 20 000-40 000 ihmistä. Torjunta-aineiden kieltäminen etenee teollisuudessa hitaasti, koska vaateteollisuus on miljardien arvoinen ja omistus vain muutamien jättiläisyritysten käsissä. Vuoden 1995 jälkeen arviolta 270 000 intialaista puuvillanviljelijää on tehnyt itsemurhan, monesti velkaantumisen takia, yrittäessään pysytellä teollisuuden vaatimusten perässä työssä, joka vaatii valtavaa määrää työtunteja ja kalliiden muunneltujen puuvillansiemenien ostamista.
Vielä tiivistettynä: Muotiteollisuus on maailman toiseksi suurin saastuttaja (öljyteollisuus on suurin), ja puuvillan valmistus aiheuttaa epäinhimillistä kärsimystä sen parissa työskenteleville. Vaikka en uskokaan syyllistämisen tai syyllistymisen olevan paras tie muutokseen, suruttomat minimalismityhjennyskierrokset vaatekaapeilla tuntuvat suorastaan irvokkailta, kun miettii pikamuotiteollisuuden kokonaiskuvaa.
Miten sinä suhtaudut vaatekaapin tyhjennykseen ja uudistamiseen?
Lähde: Marieke Eyskoot: This is a Good Guide – for a sustainable lifestyle (2018)