Anonyymit ystäväni osa 8
Uusi vuosi toi tullessaan jotain uutta (töihin paluun), jotain sinistä (silmänaluseni aamuisin) ja jotain vanhaa eli Anonyymit ystäväni -postaussarjan, joka puksuttaa aina vain raiteillaan kuin erään leluvalmistajan puujuna – joka kyllä alamäissä lähtee säännöllisesti omille teilleen. Vastausvuoron sai tällä kertaa rakas lankoni Lumi, jolle käänsin kysymykset englanniksi tarkoituksenani kääntää vastaukset lopuksi suomeksi. Koska hän kuitenkin kuulostaa itseltään englanniksi eikä niinkään, jos itse rupean käännöspuuhiin, päätin jättää vastaukset alkuperäiskielisiksi.
Mutta takaisin lankoon. Jos minun pitäisi kuvailla häntä (ja minunhan pitää, koska se kuuluu tähän formaattiin), sanoisin, että hän on tuntemistani ihmisistä se, joka osaa parhaiten pysähtyä ja nauttia hetkestä. Hän harrastaa kahvihetkiä ja nauttii kuppilassa kahvinsa kanssa mieluusti leivoksen. Hän saattaa innostua rakentamaan kirjahyllyn tai perkaamaan mökiltä oksat maiseman edestä ja silloin häntä ei pysäytä mikään. Lumi myös uppoutuu keskusteluihin ja hänen seurassaan on aina sellainen olo, että hän kuuntelee ja todella keskittyy keskusteluun. Hän ei muuten selvästi tiedosta itse tätä piirrettään tai pidä sitä mitenkään harvinaisena, koska hän oli yllättynyt mainitessani siitä, että pidän häntä hetkeen tarttujana. Lisäksi hän vastasi kolmanneksi viimeiseen kysymykseen, että yrittää keskittyä aina niiden ihmisten seuraan, joiden kanssa on, mikä on mitä parhain tavoite, mutta väitän, että suuri osa ihmisistä ei silti hallitse tätä taitoa, eikä ainakaan yhtä rautaisesti kuin Lumi. Mutta se onkin yksi tämän postaussarjan anneista allekirjoittaneelle: Saan uutta tietoa siitä, miten rakkaat ihmiseni näkevät itsensä ja arkiset toimensa ja miten eri tavoin ystävät näkevät vastaajan kuin hän itse itseään kuvailee.
Sanoisin myös, että Lumella on harvinaisen tasapainoinen suhtautuminen elämään ja sen järjestämiin yllätyksiin. Hän nauttii siitä, mitä elämä heittää eteen ja toisaalta suhtautuu tyyneydellä siihen, että tietyt asiat menevät niin kuin ne menevät. Hän tekee paitsi tiedettä myös aivan helkkarin hyvää ruokaa, josta nautimme yllin kyllin aina, kun tilaisuus vain osuu kohdalle. Espanjalaisena hänen vieraanvaraisuutensa on myös aivan omaa luokkaansa, ainakin meihin perheen suomalaismölleihin verrattuna. Kun Lumi opiskeli ulkomailla, hänen yksiössään saattoi yöpyä oikea sukulaistätien armeija eikä tila koskaan loppunut kesken. Hän kutsui mielellään ystäviä kotiinsa ja muistan päässeeni valmistamaan hänen kanssaan jo silloin mustekalaa ja nauttimaan siitä ystäviä täynnä olevassa pöydässä. Lumi on paitsi vieraanvarainen myös hyvin sydämellinen ja empaattinen, ja hänellä on rehellinen halaus (nimimerkki Leväperäisten halausten ja kättelyiden karsastaja). Hän suhtautuu ihmisiin (ja koko elämään) ymmärryksellä eikä asetu heidän yläpuolelleen. Lumi, olet harvinaislaatuisen ihana tyyppi ja mulle tosi rakas!
Anonymiteetin säilyttämiseksi tämän postaussarjan kuvituksen tekee kulloinenkin vastaaja itse kuvaamalla jotakin syötäväksi kelpaavaa ja täydentämällä kuvaa piirtämällä.
Keksi itsellesi alias: Lumi
Mitä kuuluu asteikolla 1-10 ja miksi: 9, all basic needs are covered, living in a house and having food etc. I think I have an amazing social circle (family, friends) and it is amazingly rich. I feel healthy. I fullfill my contribution to society at work and I also have a very pleasant social society there.
Kerro joku ympäristöystävällinen tapa, jota noudatat ja josta olet ylpeä: Trying to use all kinds of branches that are in our yard and use it for compost and warming the house. I also enjoy this a lot (collecting the branches and using the fireplace).
Kerro joku epäympäristöystävällinen tapa, jota valitettavasti noudatat ja joka aiheuttaa maailmantuskaa: I would love to go to work by bike for instance, (instead of the car) but I haven’t been able to organise it yet.
Kerro joku helppo niksi ympäristöystävällisempään elämään: When buying drinks and food, try to choose the products with the least packaging possible.
Mistä asiasta koet syyllisyyttä: I’ve been working for quite a while not to feel the feeling of guilt. The feeling is just regretting something and it only encourages negative thinking.
Kerro joku juttu, joka sua ärsyttää usein: Not having a clear schedule is a thing that bothers me. I try to work with people that interact with me so that there would be a clear idea of when things are done. When I followed the news many times a day I used to get annoyed by things there, politics for example, but now I’m changing more in to thinking that if it is a thing I can’t have influence on, I try not to get bothered about it.
Kehu itseäsi oikein härskisti jostain, mitä olet tehnyt viime aikoina: I learned how to smoke fish and meat and it’s working well and the system was easy to set up.
Kerro joku todella ärsyttävä piirre, joka sulla on: Something that annoys other people is that I can be unpredictable in a way that I don’t inform about it and just go to work for an hour in the garden for example. I find it freedom that I don’t have to tell about every move I make but I understand not communicating it can be annoying.
Jos olisit Napakympissä X:n roolissa, niin minkä kysymyksen avulla yrittäisit kartoittaa sopivaa kumppania: What is important for you in life?
Kerro joku juttu, mitä häpeilet: Sometimes that it is not clean enough in the house.
Kerro joku foliohattujuttu tai borderline foliohattujuttu, mihin uskot: I doubt that the first visit to the Moon of the Americans was real.
Kerro joku juttu, mitä kaikkien pitäisi kokeilla ainakin kerran: Doing a nice hike on a mountain or elsewhere in nature. To push your body for a couple of hours and enjoy the view and adrenalin.
Mikä kirja on muuttanut ajatteluasi: Non-violent communication by Marshall B. Rosenberg.
Kerro joku arkinen tapasi, joka on mielestäsi ihan nerokas: Taking the morning shower outside.
Kuinka keskittyä olennaisiin asioihin, kun arki on välillä niin sekopäistä viuhtomista: If I have an opportunity to interact with people, I try to be present and not think of the next thing that needs doing or have other distractions. It is also important to give myself permission to do things that ”should not be done” or not to do things perfectly.
Kerro joku hauska bisnesidea: I would like to offer the people of my region (in Spain) the chance to try the Finnish sauna. (Not the sports hall option but the real sauna experience.)
Sano terveisiä blogini lukijoille: Try sometimes doing things that are not ”normal”. Try to brew your own beer or find your own solutions to things without choosing the most obvious choice.
Psst! Jos haluat lukea lisää timanttisten tyyppien ajatuksia, tästä löydät osat yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi ja seitsemän.
Pssssst! Tästä Ylen artikkelista tuli hyvä mieli.