Pistokoe! Mistä kodin tuotteista löytyy palmuöljyä?

Postaussarjassa teen ympäristöteemaisia pistokokeita milloin mihinkin.

Päätin tällä viikolla alkaa välttää palmuöljyä aktiivisesti ostamissani tuotteissa ja opetella katsomaan tuotetietoja tarkemmin: palmuöljy kun voi naamioitua useamman eri nimen taakse. WWF:n mukaan palmuöljyä löytyy noin joka toisesta kaupan pakatusta tuotteesta, joten sen kanssa saa todella olla tarkkana. Ajattelinkin tehdä pienen testin kotoamme jo löytyville tuotteille ja napata sattumanvaraisesti tarkasteluun viisi eri pesuainetta, kosmetiikkatuotetta ja ruokapakkausta, ja katsoa, löytyykö niistä palmuöljyä missään muodossa. Taas mennään!

Pesuaineet

Nappasin pesuaineet sen mukaan, mitkä sattuivat ensiksi käteeni. Maison belle -pullossa ei ole enää kyseistä tuotetta, vaan olen täydentänyt pulloon Ole Hyvä -sarjan yleissiivoussuihketta, mutta tutkin kuitenkin alkuperäisen tuotteen ainesosaluettelon, koska olen ostanut sitä aiemmin ja olin siihen tyytyväinen.

Lilly’s Eco Clean yleispuhdistussuihke: Sisältää eteeristä sitrusöljysekoitusta, jonka ainesosat ovat Limonene, Linalool, Geraniol ja Citral. Ei sisällä muita öljyjä eikä nähdäkseni palmuöljyä missään muodossa.

Maison belle kylpyhuoneen puhdistussuihke: Sisältää eteerisiä öljyjä (Linaloon ja Limonone), mutta ei palmuöljyä eikä sen johdannaisia.

Ole Hyvä astianpesuaine hajusteeton: Sisältää kookosöljy-yhdistettä ja eteerisiä öljyjä.

Tolu Yleispuhdistusaine: Ei sisällä öljyjä, pakkauksen mukaan sisältää vain saippuaa, hajustetta ja säilöntäainetta (Natrium-N-(hydroksimetyyli)glysinaattia).

Ole Hyvä -yleissiivoussuihke: Sisältää kookosöljy-yhdistettä ja eteerisiä öljyjä.

blogiin107.jpg

Palmuöljysaldo: 0/5?

Olen kummissani. Olen poiminut Ole Hyvä -astianpesuaineen sisältämät öljyt (kookosöljy-yhdiste ja eteerinen öljy) suoraan pakkauksen ainesosaluettelosta, mutta kun tutkin samaa ainesosaluetteloa Ruohonjuuren sivuilla siten, että kyseessä on vain isompi täyttöpussi samaa tuotetta, sen ensimmäisenä ainesosana on Sodium Lauryl Sulfate, joka voi viitata siihen, että siinä on palmuöljyä. Ruohonjuuren sivuilla on kuitenkin erillinen palmuöljyartikkeli, jossa mainitaan, ettei Ole Hyvä -pesuaineissa ole palmuöljyä. Sodium Lauryl Sulfate voi ainakin Lushin sivujen mukaan olla peräisin esimerkiksi kookos- tai palmunydinöljystä, joten luultavasti kyseessä on kookosöljypohjainen ainesosa. Ei auta muu kuin kirjoittaa Ruohonjuuren asiakaspalveluun ja varmistaa asia. Jos joku tietää aiheesta enemmän, niin kertokaahan kommenttiboksissa.

Kosmetiikka

Nappasin kosmetiikkaosion tuotteet siten, että mukana on niin meikkejä ja kynsilakkaa kuin rasva ja puhdistusemulsiokin. Koska kaikista pakkauksista ei löydy ainesosatietoja, käytän apunani Cosmethics-sovellusta ja Google-hakuja.

Lumene Ravitseva & kosteuttava yövoide: Nähdäkseni tuote sisältää kolme ainesosaa, joissa on hyödynnetty palmuöljyä: Hydrogenated Palm Kernel Glycerides ja Hydrogenated Palm Glycerides ja Ascorbyl palmitate. Myös ainesosa Glyceryl Stearate voi viitata palmuöljyyn.

Atopik Sensitive -puhdistusemulsio: Nähdäkseni emulsion Inci-listassa vain Glyceryl Stearate voisi viitata palmuöljyn käyttöön, mutta asia pitänee varmistaa suoraan valmistajilta.

Avril Le mascara volume: Tuote sisältää ainesosan Palmitic Acid ja myös Glyceryl Stearate voi viitata palmuöljyn käyttöön.

Sephora Colourful eyeliner: Tuotteen inci-listassa Sodium Laureth-12 Sulfate voisi viitata palmuöljyn käyttöön.

Monki kynsilakka: En löydä juuri kyseistä lakkaa, mutta ainakaan näissä merkin lakoissa ei ole nähdäkseni käytetty palmuöljyä tai sen johdannaisia. Onkohan palmuöljy edes kynsilakkojen perinteinen ainesosa?

Palmuöljysaldo: 2-4/5?

blogiin108.jpg

Elintarvikkeet

Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, päädyin tutkimaan maksalaatikkopakkausta, kasvisliemikuutioita, aurinkokuivattuja tomaatteja, paahdettuja ja suolattuja cashewpähkinöitä ja granolaa, jonka purkin kävin poimimasta pahvijätteiden joukosta. Tarkastelin myös valmiita currytahnoja, joita käytän joskus, mutta niiden ainesosissa ei edes ollut öljyä, joten jätin ne pois pistokokeesta.

blogiin109.jpg

Saarioisten maksalaatikko: Sisällysluettelo sisältää vain rypsiöljyä.

Maggin kasvisliemikuutiot: Palmurasva komeilee jo toisena ainesosana ja palmuöljy mainitaan vielä uudestaan vehnäproteiinihydrolysaatin yhtenä ainesosana.

Rainbow aurinkokuivatut tomaatit: Tomaatit on säilötty auringonkukkaöljyyn.

Rainbow cashewpähkinät: Tuote sisältää rapsiöljyä.

Paulúns Paleo Granola: Tuote sisältää kylmäpuristettua kookosöljyä.

Palmuöljysaldo: 1/5

Phuuh, loppukaneettina voisin todeta, että olen jo hyvin palmuöljytön mitä tulee kodin putsareihin, mutta kosmetiikan ja ruokatuotteiden määrät taas ovat kodissani paljon tätä pikkuotosta suuremmat, joten niitä on vaikeampi kommentoida kokonaiskuvan kannalta. Näppituntumani olisi, että kotimme elintarvikkeissa palmuöljy ei tule koko ajan vastaan ja että sen ainakin voi tunnistaa ainesosista helposti, mutta kosmetiikasta ei voi sanoa samaa. Palmuöljyä tuntuu olevan monissa itselleni yllättävissä tuotteissa ja lisäksi se esiintyy niin eri nimillä (ja myös sellaisilla, joista ei voi olla ihan varma, onko kyseessä palmuöljy vai jokin muu), että inci-listojen lähiluvun jälkeenkin saattaa jäädä sellainen olo, että olikohan tässä sitä nyt kuitenkin jollakin ovelalla salanimellä varustettuna. Näppärintä olisi, jos valmistajat irtisanoutuisivat näkyvästi palmuöljystä eikä kuluttajan tarvitsisi arvailla ja lisäselvitellä. 

Tiedätkö brändejä, jotka ovat luopuneet palmuöljystä tai jotka ovat alusta asti korvanneet sen tuotteissaan jollakin muulla?

Puheenaiheet Vastuullisuus

Psst! Joko allekirjoitit haasteen vastuullisemman yritystoiminnan puolesta?

Oletko törmännyt jo #tunneketjusi-haasteeseen? Kyseessä on Reilu kauppa ry:n elintarvike-, tekstiili- ja ravitsemusalan yrityksille suunnattu haaste, joka luovutetaan loppuvuodesta Suomessa toimiville yrityksille, jotka hankkivat raaka-aineita kehitysmaista. Haaste kuuluu näin:

Haluan vastuullisesti tuotettua ruokaa ja tekstiileitä! Toivon, että yrityksenne kertoo, mistä raaka-aineenne ja tuotteenne tulevat ja miten varmistatte, että työntekijöitä ja ympäristöä kohdellaan hyvin.

blogiin106.jpg

Voit allekirjoittaa vetoomuksen halutessasi täällä. Siihen menee alle 2 minuuttia.

Puheenaiheet Suosittelen Vastuullisuus