Oletko koskaan miettinyt, millaista olisi, jos voisit näpsäkästi opetella pois huonoista tavoistasi ja sen sijaan vakiinnuttaa arkeesi uusia hyviä tapoja? Hylkäisit noin vain iltapäiväisen sokeriherkutteluhetken, kynsienpureskelun ja aivottoman puhelimenselailun ja olisit se tyyppi, joka venyttelee joka aamu, kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa kynä sauhuten ja viikkaa vaatteet heti oikeille paikoilleen tuoleilta lojuamasta. Nojoo, ei ehkä kuulosta kovinkaan realistiselta vain nipsaista huonoja tottumuksia menemään ja kasvattaa tilalle uusia, mutta veikkaan, että aika ajoin itse kukin pysähtyy arjessa miettimään jotakin viljelemäänsä ikävää tapaa, miettii, miten sen saisi kitkettyä, ja vielä toteuttaa suunnitelmansa. Jonkun toisen ihailua herättävä tapa taas voi saada meidät haaveilemaan uusista toimivista rutiineista. (Muistan, kuinka ihastelin ystävääni, joka kesäisenä mökkeilyviikonloppunakin suoritti kuuliaisesti aamuvoimistelurutiininsa, vaikka muut hengailivat terassilla laiskasti kahvimukit käsissään. Vitsit, mitä säntillisyyttä!)

Gretchen Rubinin Tee siitä tapa -kirjassa (2015) käsitellään juuri tapoja ja sitä, miten ne syntyvät ja miten niitä ylläpidetään. Kirja ei ole hikoiluttavan tieteellinen, vaikka Rubin pitkiä lähdeluetteloja harrastaakin, vaan pikemminkin hyvin viihdyttävä ja tiukasti arjen kiemuroihin ja kokemuksiin sidottu. Samaistun Rubiniin siinä, että itsekin mietin usein, miten arjesta saisi toimivampaa ja miten omasta mielestäni turhia juttuja voisi karsia siitä pois ja siten helpottaa sen sujuvuutta, joten lukaisin nopealukuisen kirjan aikanaan viipyilemättä. Oli yllättävää huomata, miten osuvasti kirjassa kuvattiin minun ja läheisteni suhtautumista tapoihin. Eri ihmistyyppien kuvaukset olivatkin itselleni kirjan oivaltavinta sisältöä.

Rubin pohtii kirjassaan sitä, miksi ihmiset suhtautuvat tapoihin eri tavoin ja jakaa ihmiset sen perusteella neljään ryhmään: ylläpitäjät, kyseenalaistajat, velvoittajat ja kapinoitsijat. Ryhmät taas on luotu sen perusteella, miten ihmiset suhtautuvat sisäisiin ja ulkoisiin vaatimuksiin. Sisäinen vaatimus voi olla vaikka ”syö vähemmän suklaata” tai ”kuntoile enemmän” ja ulkoinen ”noudata nopeusrajoituksia” tai ”palauta essee deadlineen mennessä”. Ylläpitäjät ovat sellaisia, jotka noudattavat melko ongelmattomasti sekä sisäisiä että ulkoisia vaatimuksia. Kyseenalaistajat nimensä mukaisesti kyseenalaistavat kaikki vaatimukset ja toteuttavat niitä vain, jos pitävät niitä oikeutettuina. (Jii on kyseenalaistaja.) Velvoittajat toteuttavat tunnollisesti ulkoiset vaatimukset, mutta kompuroivat sisäisten kanssa, ja kapinoitsijat vastustavat kaikkia vaatimuksia niiden luonteesta huolimatta.

Minä olen velvoittaja. Heitä kuvaillaan kirjassa seuraavasti:

”Velvoittajat täyttävät ulkoiset odotukset mutta sisäisten kanssa on paljon hankalampaa. Heitä motivoi ulkoinen vastuuvelvollisuus; herätessään he ajattelevat, mitä heidän pitää tehdä päivän aikana. Koska velvoittajat loistavat ulkoisten vaatimusten ja määräaikojen pitämisessä ja näkevät paljon vaivaa tehdäkseen velvollisuutensa, he ovat mainioita työtovereita, perheenjäseniä ja ystäviä – minkä tiedän omasta kokemuksesta, koska sekä äitini että sisareni ovat velvoittajia.

Koska velvoittajat vastustavat sisäisiä odotuksia, heidän on vaikea motivoida itseään – työstää tohtorinväitöskirjaa, mennä verkostoitumistapahtumiin tai huollattaa auto. Velvoittajat ovat riippuvaisia ulkoisesta vastuuvelvollisuudesta, mikä tarkoittaa pelkoa määräajan ylittämisestä, myöhästymismaksun lankeamisesta tai luottamuksen pettämisestä”

Vaikka tällaisista rajuista yleistyksistä voi olla montaa mieltä, velvoittajan kuvaus osuu ja uppoaa silti niin, että se on jo suorastaan huvittavaa. Olen juuri se tyyppi, jonka gradun kirjoittaminen alkoi soljua tasan sillä hetkellä, kun sain tietää, että pääsisin ulkomaille työharjoitteluun. Sainhan vihdoin määräajan! Muutenkin gradun kirjoittaminen eteni parhaiten silloin, kun olin sopinut tietyt deadlinet, jolloin lupasin lähettää siskolleni tietyt kirjoittamani luvut luonnosmuodossaan. Sillä, lukiko siskoni kyseisiä lukuja tai että vastaanottaja ylipäänsä oli graduuni täysin liittymätön siskoni, ei ollut väliä. Olennaista oli se, että minulla oli jokin aikaraja, siihen liittyvä tavoite ja vielä joku vahtimassa työni etenemistä. Muita viime aikoina tai aiemmin toimiviksi huomattuja menetelmiä arjessani ovat esimerkiksi yhteinen dokumentti, johon ystävien kanssa merkitsemme harrastettuja liikuntakertoja, ja kulutusmuutokset, joista kirjoitan tänne blogiin.

Blogi onkin mitä parhain alusta itselleni luoda uusia tapoja ja saada aikaan uusia parempia kulutustottumuksia. Vaikka kirjoituksiani ei lukisi kuin minä ja siskoni, se riittäisi velvoittajansielulleni takuuksi siitä, että minulta odotetaan itse tekemieni kulutusmuutosten pitämistä. Jos tekisin vaikka päätöksen vaatteiden ostamisen vähentämisestä vain itsekseni enkä toitottaisi sitä missään, olisi päätös paljon ohuemmilla kantimilla. Tämä saattaa kuulostaa epäuskottavalta, jos itse olet vaikkapa ylläpitäjä tai kapinoitsija, mutta olen jo elänyt niin pitkään nahoissani, että tiedän toimivani juuri näin. Jos vain päätän itsekseni syödä suklaata vähemmän, mitään ei tapahdu. Jos taas sovin Jiin kanssa yhteisestä sokerittomasta ajanjaksosta, minulla ei ole mitään ongelmaa noudattaa sopimusta. (Tässä toki vaikuttaa sekin, että selkeä sääntö helpottaa asian käsittelyä, kun taas epämääräistä ”vähemmän suklaata” -sääntöä on helpompi venyttää ja muokata mielessään ja toiminnassaan.) Niinpä myös kulutusmuutosten sarja tulee saamaan jatkoa niin kauan kuin vain kirjoitusintoa ja muutettavaa riittää – ja ainakin toistaiseksi molempia on tuntunut riittävän. Odotan myös innolla sitä, kun muuttuneista kulutusratkaisuista tulee tapoja, eikä niitä tarvitse enää erikseen ajatella. Sehän on hyvissä tavoissa parasta.

Loppuun vielä kolme arkista tapaa, joista hankkiutuisin mielelläni eroon ja kolme tapaa, joista on iloa itseni lisäksi myös muille:

Ei mielellään jatkoon:

• kynsinauhojen nyppiminen
• tapa nähdä stressaantuneena kodista vain sotkuiset kohdat
• tapa lykätä ankeita asioidenhoitamispuhelinsoittoja

Jatkoon:

• viikoittaiset kasvisruokakokeilut
• ”mopon” katsominen, eli jonkun tuntemattoman tyypin moottoripyörän ihailu, jota harrastamme lapsen kanssa pihapiirissämme lähes joka päivä
• tapa jakaa kivat videot lapsesta isovanhemmille heti tuoreeltaan

Miltä sinun listasi näyttäisi?