Jotain lainattua: Raskaana Japanissa

Mainitsin Japani-postauksessani, että olen hotkaissut Minna Eväsojan Melkein geisha -kirjan lääkkeeksi matkakuumeeseeni. Kirja on mitä ihanin kurkistus siihen, miten teetaidetta väitöskirjaansa varten Japanissa opiskellut suomalainen uppoutui kokemus kokemukselta maan tapoihin ja kulttuuriin. Kokemukset esimerkiksi pikkutarkasta tohvelienkäyttöetiketistä, kalligrafiaharjoituksista tai tungettelevasta vuokraemännästä on kirjoitettu omiksi luvuikseen, ja siksi kirjaa on mahdollista lukea paloissa kuin sarjaa lyhyitä kolumneja. Minua kiinnosti kirjassa kaikki. Teetaiteen yksityiskohdat, kylmissä japanilaisissa taloissa lämpimänä pysyminen ja ne monet kiusalliset tilanteet, joihin ulkomaalainen, gaijin, voi Japanissa joutua, kun ei vaikka tiedä, miten kala syödään oikealla tavalla, että asemilla ihmisiä junaan tuuppivat henkilöt tekevät sitä työkseen ja ettei sensein kysyessä oppilailtaan ruokatoiveita voi todellakaan kertoa ääneen, mitä haluaisi syödä. Lämmin suositus Minna Eväsojan kirjalle!

blogiin94.jpg

Kirja poseeraa tässä toisen Japani-fiilistelyyn sopivan kirjan, Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin -kirjan, kanssa. Kankimäeltä on muuten ilmestynyt uusi kirja. Taidan etsiä senkin käsiini mahdollisimman pian.

Valitsin tähän lainauksen kirjan raskaana olemista käsittelevästä luvusta, sillä ihastelin lukiessani esimerkiksi sitä, miten Japanissa sairautta hoidetaan aina monipuolisemmin kuin keskittymällä vain vaikka särkevään päähän. Raskaus ei tietenkään ole sairaus, kuten klassikkototeamus kuuluu, mutta senkin suhteen kiinnitetään huomiota ihmisen vointiin kokonaisuutena eikä vain siihen, sattuuko selkä. Sairaus on Japanissa tabu ja ihmiset karttelevat sairastavaa henkilöä, mikä kuulostaa todella ikävältä ja minkä voisi kuvitella vain pahentavan sairastavan oloa. Vaikka sairauksiin suhtautuminen hämmensi minua, kuitenkin niiden hoitamisessa viehätti ajatus siitä, ettei Japanissa anneta ensimmäisenä ihmiselle antibioottikuuria tai rajuja kipulääkkeitä, vaan Eväsojan mukaan vaikkapa lihaskipuja hoidetaan ensisijaisesti joogan tai akupunktion avulla. Myös luontaistuotteet ja mielenvoiman hoitaminen kuuluvat usein pakettiin. Seuraava tekstinpätkä oli mielestäni erityisen sympaattinen:

”Japanilaisessa raskausseurannassa kiinnitettiin lisäksi suurta huomiota mielen hyvinvointiin. Joka kuukausi sain uuden tehtävän seuraavalle tapaamiselle, kuten ”katsele kaikkea kaunista”, ”käy museoissa ja puutarhoissa” tai ”kuuntele sopivaa musiikkia”. Sachikon kehotuksesta aloin harrastaa kukkien asettelua. Jopa Sensei ja Vaimo olivat niin innoissaan raskaudestani, että Sensei etsi minulle hyvän kukkienasetteluopettajan läheltä silloista kotiani, jotta en rasittuisi liikaa pitkistä matkoista. Kun sikiö tuli musiikillisesti otolliseen ikään, menin synnytyslääkärin kehotuksesta levykauppaan hankkimaan musiikkia raskaana oleville. Ystävällinen myyjä ohjasi minut kohtaan, jossa oli hyllymetreittäin levyjä otsikolla: ”Raskausajan musiikkia”. Levyn valinta ei ollut helppoa, sillä musiikin avulla saattoi vaikuttaa tulevan lapsen lahjakkuuteen. Valittavana oli muun muassa musiikkia, jonka avulla saattoi vahvistaa lapsen taiteellisia, matemaattisia tai luonnontieteellisiä taitoja. Minä valitsin taiteen tutkijana ”taiteellisen linjan”. Minua myös kehotettiin juttelemaan vauvalle ja silittelemään vatsaa. Olen kuuliainen oppilas ja käytin tunnin aamulla ja tunnin illalla vauvani kanssa puuhasteluun. Aamulla joogasin annettujen ohjeiden mukaan ja kuuntelin klassista musiikkia, jonka piti kehittää taiteellisuutta vauvassa ja rentouttaa äitiä. Illalla juttelin vauvalle ennen nukahtamista. Raskausaika Japanissa alkoi olla jo kuin täysipäiväistä työtä, ja tieteen tekeminen uhkasi jäädä vähemmälle. Mielenkiintoista kyllä, yhä edelleen tämä lapsi haluaa, että käyn hänen viereensä illalla ja juttelemme.”

Perhe Raskaus ja synnytys Kirjat Suosittelen

Jotain lainattua: Miksi lupausten tekeminen blogissa toimii niin hyvin?

Oletko koskaan miettinyt, millaista olisi, jos voisit näpsäkästi opetella pois huonoista tavoistasi ja sen sijaan vakiinnuttaa arkeesi uusia hyviä tapoja? Hylkäisit noin vain iltapäiväisen sokeriherkutteluhetken, kynsienpureskelun ja aivottoman puhelimenselailun ja olisit se tyyppi, joka venyttelee joka aamu, kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa kynä sauhuten ja viikkaa vaatteet heti oikeille paikoilleen tuoleilta lojuamasta. Nojoo, ei ehkä kuulosta kovinkaan realistiselta vain nipsaista huonoja tottumuksia menemään ja kasvattaa tilalle uusia, mutta veikkaan, että aika ajoin itse kukin pysähtyy arjessa miettimään jotakin viljelemäänsä ikävää tapaa, miettii, miten sen saisi kitkettyä, ja vielä toteuttaa suunnitelmansa. Jonkun toisen ihailua herättävä tapa taas voi saada meidät haaveilemaan uusista toimivista rutiineista. (Muistan, kuinka ihastelin ystävääni, joka kesäisenä mökkeilyviikonloppunakin suoritti kuuliaisesti aamuvoimistelurutiininsa, vaikka muut hengailivat terassilla laiskasti kahvimukit käsissään. Vitsit, mitä säntillisyyttä!)

Gretchen Rubinin Tee siitä tapa -kirjassa (2015) käsitellään juuri tapoja ja sitä, miten ne syntyvät ja miten niitä ylläpidetään. Kirja ei ole hikoiluttavan tieteellinen, vaikka Rubin pitkiä lähdeluetteloja harrastaakin, vaan pikemminkin hyvin viihdyttävä ja tiukasti arjen kiemuroihin ja kokemuksiin sidottu. Samaistun Rubiniin siinä, että itsekin mietin usein, miten arjesta saisi toimivampaa ja miten omasta mielestäni turhia juttuja voisi karsia siitä pois ja siten helpottaa sen sujuvuutta, joten lukaisin nopealukuisen kirjan aikanaan viipyilemättä. Oli yllättävää huomata, miten osuvasti kirjassa kuvattiin minun ja läheisteni suhtautumista tapoihin. Eri ihmistyyppien kuvaukset olivatkin itselleni kirjan oivaltavinta sisältöä.

Rubin pohtii kirjassaan sitä, miksi ihmiset suhtautuvat tapoihin eri tavoin ja jakaa ihmiset sen perusteella neljään ryhmään: ylläpitäjät, kyseenalaistajat, velvoittajat ja kapinoitsijat. Ryhmät taas on luotu sen perusteella, miten ihmiset suhtautuvat sisäisiin ja ulkoisiin vaatimuksiin. Sisäinen vaatimus voi olla vaikka ”syö vähemmän suklaata” tai ”kuntoile enemmän” ja ulkoinen ”noudata nopeusrajoituksia” tai ”palauta essee deadlineen mennessä”. Ylläpitäjät ovat sellaisia, jotka noudattavat melko ongelmattomasti sekä sisäisiä että ulkoisia vaatimuksia. Kyseenalaistajat nimensä mukaisesti kyseenalaistavat kaikki vaatimukset ja toteuttavat niitä vain, jos pitävät niitä oikeutettuina. (Jii on kyseenalaistaja.) Velvoittajat toteuttavat tunnollisesti ulkoiset vaatimukset, mutta kompuroivat sisäisten kanssa, ja kapinoitsijat vastustavat kaikkia vaatimuksia niiden luonteesta huolimatta.

blogiin91.jpg

Minä olen velvoittaja. Heitä kuvaillaan kirjassa seuraavasti:

”Velvoittajat täyttävät ulkoiset odotukset mutta sisäisten kanssa on paljon hankalampaa. Heitä motivoi ulkoinen vastuuvelvollisuus; herätessään he ajattelevat, mitä heidän pitää tehdä päivän aikana. Koska velvoittajat loistavat ulkoisten vaatimusten ja määräaikojen pitämisessä ja näkevät paljon vaivaa tehdäkseen velvollisuutensa, he ovat mainioita työtovereita, perheenjäseniä ja ystäviä – minkä tiedän omasta kokemuksesta, koska sekä äitini että sisareni ovat velvoittajia.

Koska velvoittajat vastustavat sisäisiä odotuksia, heidän on vaikea motivoida itseään – työstää tohtorinväitöskirjaa, mennä verkostoitumistapahtumiin tai huollattaa auto. Velvoittajat ovat riippuvaisia ulkoisesta vastuuvelvollisuudesta, mikä tarkoittaa pelkoa määräajan ylittämisestä, myöhästymismaksun lankeamisesta tai luottamuksen pettämisestä”

Vaikka tällaisista rajuista yleistyksistä voi olla montaa mieltä, velvoittajan kuvaus osuu ja uppoaa silti niin, että se on jo suorastaan huvittavaa. Olen juuri se tyyppi, jonka gradun kirjoittaminen alkoi soljua tasan sillä hetkellä, kun sain tietää, että pääsisin ulkomaille työharjoitteluun. Sainhan vihdoin määräajan! Muutenkin gradun kirjoittaminen eteni parhaiten silloin, kun olin sopinut tietyt deadlinet, jolloin lupasin lähettää siskolleni tietyt kirjoittamani luvut luonnosmuodossaan. Sillä, lukiko siskoni kyseisiä lukuja tai että vastaanottaja ylipäänsä oli graduuni täysin liittymätön siskoni, ei ollut väliä. Olennaista oli se, että minulla oli jokin aikaraja, siihen liittyvä tavoite ja vielä joku vahtimassa työni etenemistä. Muita viime aikoina tai aiemmin toimiviksi huomattuja menetelmiä arjessani ovat esimerkiksi yhteinen dokumentti, johon ystävien kanssa merkitsemme harrastettuja liikuntakertoja, ja kulutusmuutokset, joista kirjoitan tänne blogiin.

Blogi onkin mitä parhain alusta itselleni luoda uusia tapoja ja saada aikaan uusia parempia kulutustottumuksia. Vaikka kirjoituksiani ei lukisi kuin minä ja siskoni, se riittäisi velvoittajansielulleni takuuksi siitä, että minulta odotetaan itse tekemieni kulutusmuutosten pitämistä. Jos tekisin vaikka päätöksen vaatteiden ostamisen vähentämisestä vain itsekseni enkä toitottaisi sitä missään, olisi päätös paljon ohuemmilla kantimilla. Tämä saattaa kuulostaa epäuskottavalta, jos itse olet vaikkapa ylläpitäjä tai kapinoitsija, mutta olen jo elänyt niin pitkään nahoissani, että tiedän toimivani juuri näin. Jos vain päätän itsekseni syödä suklaata vähemmän, mitään ei tapahdu. Jos taas sovin Jiin kanssa yhteisestä sokerittomasta ajanjaksosta, minulla ei ole mitään ongelmaa noudattaa sopimusta. (Tässä toki vaikuttaa sekin, että selkeä sääntö helpottaa asian käsittelyä, kun taas epämääräistä ”vähemmän suklaata” -sääntöä on helpompi venyttää ja muokata mielessään ja toiminnassaan.) Niinpä myös kulutusmuutosten sarja tulee saamaan jatkoa niin kauan kuin vain kirjoitusintoa ja muutettavaa riittää – ja ainakin toistaiseksi molempia on tuntunut riittävän. Odotan myös innolla sitä, kun muuttuneista kulutusratkaisuista tulee tapoja, eikä niitä tarvitse enää erikseen ajatella. Sehän on hyvissä tavoissa parasta.

Loppuun vielä kolme arkista tapaa, joista hankkiutuisin mielelläni eroon ja kolme tapaa, joista on iloa itseni lisäksi myös muille:

Ei mielellään jatkoon:

  • kynsinauhojen nyppiminen
  • tapa nähdä stressaantuneena kodista vain sotkuiset kohdat
  • tapa lykätä ankeita asioidenhoitamispuhelinsoittoja

Jatkoon:

  • viikoittaiset kasvisruokakokeilut
  • ”mopon” katsominen, eli jonkun tuntemattoman tyypin moottoripyörän ihailu, jota harrastamme lapsen kanssa pihapiirissämme lähes joka päivä
  • tapa jakaa kivat videot lapsesta isovanhemmille heti tuoreeltaan

Miltä sinun listasi näyttäisi?

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Kirjat