Aloitellessani tätä blogia innon- ja kauhunsekaisin tuntein lohduttauduin sillä, että vaikka kukaan ei lukisikaan kirjoituksiani, voisin silti tuulettaa itsekseni siitä, että ainakin olisin uskaltanut kirjoittaa julkisesti, että olisin saanut aikaan positiivisia muutoksia kuluttamisessani ja että olisin aktivoitunut kuluttajana ottamaan lisää selvää siitä, mitä kulutan ja miettimään myös yhä enemmän, miksi.  

Mitään hirvittävää ei tapahtunutkaan. Uskalsin kirjoittaa, olen löytänyt lukijoita, tehnyt muutoksia toiminnassani ja kerännyt jo aimo keon rohkeutta olla aktiivisempi kuluttaja (ei siis ostosten vaan kysymysten määrässä, tietysti). Tämä kaikki on tuonut itsevarmuutta ja muistuttanut mieleeni, että ai niin, saanhan minä kuluttajana kysyä, tai pikemminkin minun suorastaan kuuluu kysyä, jos jokin asia mietityttää. Vastapuoli vastaa kuten haluaa, ja minä teen siitä jatkopäätelmät, haluanko käyttää kyseistä tuotetta vai en.

Yksi asia, jota olen miettinyt paljon, ovat eri tuotteiden pakkausratkaisut. Kirjoitinkin tässä taannoin kahdelle tunnetulle maitotuotteita valmistavalle yritykselle kysyäkseni heidän rahkapakkauksistaan. Yritän välttää maitotuotteita ostaessani pieniä yksittäispakkauksia, jos niille on olemassa vaihtoehtoja, mutta ostan silloin tällöin luomua maitorahkaa tai maustettua rahkaa, joille ei tietääkseni ole suurempia pakkausvaihtoehtoja. Siitäkin olisi toki voinut kysyä, mutta tällä kertaa aloin miettiä pakkauksen kierrätystä. Molemmilla firmoilla oli maallikon silmään samankaltainen pakkaus: Ohut muovipikari, jonka ympärillä oli erillinen tuotetiedot sisältävä pahvilipare ja päällä vielä metallijätteeseen lajiteltava kansi. Koska näen roskakatoksessamme jatkuvasti esimerkkejä siitä, etteivät ihmiset jaksa kierrättää erillisiä metalli- ja pahvipakkauksiakaan, päätin kysyä yrityksiltä, miten he ovat päätyneet pakkausratkaisuun, jossa on kolme eri tavalla kierrätettävää osaa.

Arlalta vastaus oli tiivis (kolmen virkkeen pituinen) ja kohtelias, ja he kiittivät minua mielenkiinnostani. Syy pakkausratkaisuun oli heidän mukaansa se, että yhtiö oli halunnut vähentää muovin määrää ja pahvisen kääreen avulla sitä oli saatu vähennettyä 17 % verrattuna kokonaan muoviseen pikariin. Arlalta muistutettiin, että vaikka koko pakkaus menisi sekajätteeseen, olisi muovin määrä silti reilusti vähäisempi, ja että oikein kierrättämisen mahdollisuus oli silti olemassa. Kiittelin muovin määrän vähentämistä ja yritin vielä kysyä, eikö kääreen tietoja voisi painattaa suoraan ohuempaan pikariin, ja sain melko töksähtävän vastauksen siitä, että kuten ensimmäisessä viestissä sanottiin, muovin määrää tosiaan on haluttu vähentää ja että pahvinen kääre mahdollistaa monipuolisempia painatusratkaisuja ja antaa jämäkkyyttä pakkaukselle. Tulkitsin keskustelun päättyneeksi.

Kysyessäni samaa asiaa Valiolta sain 12-kappaleisen vastaussähköpostin, jossa perusteltiin pakkausratkaisut erikseen kannen, muovipikarin ja pahvisleeverin (heidän käyttämänsä, minulle uppo-outo sana) osalta ja kerrottiin myös muista Valion pakkausratkaisuista. Kansista heillä vastattiin, että kuitukansia on jossakin vaiheessa kokeiltu, mutta kansimateriaalissa oli paljon laatuvaihtelua ja osa kansista ei saumautunut kiinni kunnolla, mikä tietysti vaikuttaa tuotteen säilyvyyteen. Yhtiö kuitenkin pyrkii saamaan tuotantoon uuden alumiinivapaan kansimateriaalin, joka olisi turvallisempi ja helppokäyttöisempi kuin alumiini- tai kuitukansi. Pahvikääreen tehtävänä on vastauksen mukaan tukea pakkausta ja mahdollistaa tuotteesta ja sen kierrätyksestä tai esim. resepteistä kertominen.

Pahvisleeveri tässä, moro.

Valiolta kerrottiin vielä, että yritys lanseerasi vuonna 2015 ensimmäisenä maailmassa täysin kasvipohjaiset tölkit, joiden hiilijalanjälki on 58% aiempaa pienempi. Vuoden 2018 loppun mennessä lähes kaikki yhtiön harjakattoiset maito-, piimä-, kerma- ja jogurttipakkaukset valmistetaan täysin kasvipohjaisista, uusiutuvista materiaaleista. ”Valio valmistaa vuosittain noin 250 miljoonaa harjakattoista maito-, piimä-, kerma- ja jogurttipakkausta. Kun tavallinen pakkaus vaihtuu kasvipohjaiseen, voidaan pakkauksista aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä vähentää 3 140 tonnia”, vastauksessa kerrottiin. ”Kaiken muovin osalta otamme koko ajan askelia uusiutuvasta materiaalista valmistettuun muoviin (maitotölkeissä tosiaan ollut jo kolme vuotta), mutta valitettavasti pikareissa ja rasioissa emme vielä ole siinä pisteessä – mutta tulevaisuudessa kyllä.” Sähköpostissa kerrottiin vielä muitakin yrityksen ympäristöön liittyviä linjauksia ja kiiteltiin palautteesta.

Minulle, joka otin ensimmäistä kertaa yhteyttä näihin yrityksiin tietämättä tuotteiden pakkaamisesta juuri mitään, tuli voimallisesti sellainen olo, että toisessa osattiin hoitaa kommunikointi kuluttajan suuntaan ja toisessa yritettiin saada sähköpostiin vastaaminen mahdollisimman nopeasti pois alta. Niin tai näin, aion jatkossakin nähdä vähän lisävaivaa ja udella minua askarruttavia asioita. Se olkoon seuraava kulutusmuutokseni: Lupaan kysyä rohkeammin yrityksiltä heidän tuotteidensa materiaalien alkuperästä, valmistusoloista, sisällöstä, pakkauksista ja milloin mistäkin. Samalla lähetän viestiä, että kuluttajalle näillä asioilla on väliä. Kehotan sinuakin tekemään niin!