Miksi hidastaminen on mökillä niin helppoa?

Mökkielämä on ihmisen parasta aikaa, sanon minä. Olemme olleet mökillä ehkä viisi päivää (päivientaju on jo kadonnut) ja minkäänlaisia haaveita poistumisesta ei ole. Nytkin istun verannalla muun perheen nukkuessa päivätorkkuja ja rauhan rikkoo vain ajoittainen salaatistani kiinnostunut ampiainen, yli lentävä villihanhi tai kaukainen moottoriveneen jyly. Välillä terassin alla rapistelee myös naapurimökin (eli sukulaisten) koira, joka on tullut etsimään sieltä Pikkutyypin lounaanjämiä. Kaikki on niin rauhallista. 

Mökillä olennaiseen keskittyminen tapahtuu melkein huomaamatta. Ensin jää meikki, sitten rintsikoiden käyttö, sitten suunnitelmallinen ruoanlaitto. Muutkin suunnitelmat löystyvät. Huomenna kauppaan…ehkä. Ajan tänään nurmikon…tai sitten huomenna, jos ei tänään tunnukaan siltä. Ainoa, joka noudattaa melko selkeää päivärytmiä, on yksivuotiaamme. Me kaksi improvisoimme mielemme mukaan. Puhelimen käyttö vähenee kuin itsestään. Telkkaria emme täällä juuri ikinä avaakaan. Olohuoneen kello on pysähtynyt, mutta on itsestäänselvää, ettemme hanki siihen pattereita. (Meillä ei ole seinäkelloa kotonakaan.) Miksi ihmeessä tarkistella, mitä kello on?

IMG_20180725_213640.jpgUin välillä meressä kolmekin kertaa päivässä. Lämpimässä vedessä kelluessa voi keskittyä vain olemaan. Uimapuku kuivuu hetkessä. Käymme katsomassa lehmiä ja pellolla kaulat pystyssä astelevia hanhia. Saunomme. Syömme ulkona. Pelaamme korttia ulkona. Leikimme vesileikkejä. Poimimme lapselle vadelmia suoraan pensaista. Olemme rentoja ja levänneitä. 

En haaveile omakotitalossa tai maalla asumisesta ainakaan tässä elämänvaiheessa, mutta mökillä aina välillä tulee mieleen, miten ihanaa on, kun voi vain astua ovesta ulos ja on heti luonnon helmassa. Voi pukea päälleen mitä sattuu, eikä varmasti törmää kehenkään. (No okei, ei päde ihan sataprosenttisesti täällä eikä varmaan aika monessa omakotitalossakaan, mutta you get the idea.) Voi puuhailla kaikkea mukavaa omalla pihalla ja nautiskella vaikka haravoinnista. (Mökillä kyse on nimenomaan nautiskelusta. Voi olla, että omakotitalossa asuessa homma ei aina tuntuisi siltä.)

IMG_20180725_213851.jpg

Ai niin, vastaus otsikon kysymykseen elämän hidastumisesta mökillä. Oma ei-maailmoja-mullistava selitykseni on seuraava: Luonto rauhoittaa. Syke laskee ja koko keho nauttii ulkona olemisesta ja liikkumisesta, mikä sekin tapahtuu jotenkin paljon luontevammin tai enemmän ajattelematta kuin kaupungissa. Vaihtoehtoja on vähemmän. Tekemistä, lukemista, syötävää ja jopa seuraa on vähemmän, joten on helpompi tarttua niihin asioihin, jotka ovat näkyvillä. ”Onpa merivesi lämmintä, no minäpä menen uimaan. Kappas vadelmia! Poiminpa muutaman. Onpas tiskejä, no minäpä tiskaan.”

Lisäksi koska emme ole kotona, kotitöitä on vähemmän eivätkä ne edes tunnu täällä samoilta. Emme esimerkiksi voi pestä pyykkiä kuin nyrkkipyykkitaktiikalla, joten pyykkikoneen pyörittäminen ei käy mielessäkään. Saunan lämmittäminen tai puiden kantaminen taas on maailman ihaninta enkä laske sitä työksi ollenkaan. Olen ehkä arjessa melkoinen metatyön paiskija, sillä tuntuu niin erilaiselta, nyt kun ei mieti mitään arjen sujuvuuteen liittyviä asioita. Kaikki vain sujuu. Saisipa tätä oloa jotenkin säilöttyä talven varalle.

Illalla aiomme katsoa kuunpimennystä kaukoputkella. Siinä päivän ainoa ääneen lausuttu tavoite.

Joku kyselee, milloin palaamme kotiin ja tuntuu ehdottoman tärkeältä, ettemme päätä päivämäärää vielä. En halua laskea päiviä, vaan nauttia tästä päämäärättömyyden tunteesta vielä hyvän tovin.  

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään

Näin meillä luetaan! Huushollimme kirjoihin liittyviä periaatteita

Vaikka kannatan ylimääräisen hörsön karsimista elämästä ja olennaiseen keskittymistä, arjessamme on osa-alueita, joihin karsiminen ei ulotu ihan samalla kädellä kuin muihin. Kuten aiemmin olen kirjoittanut, yksi näistä osa-alueista on kirjallisuus. Lukeminen on myös juuri sitä olennaista ja hyvää tekevää ajankäyttöä, josta emme haluaisi karsia, vaikka pikkulapsiarki väistämättä sen määrään vaikuttaakin. Kun aikaa lukemiselle on vähän, haluaa keskittyä sitäkin parempaan sisältöön (sama on käynyt muuten myös tv-sarjojen ja elokuvien kanssa). Tällaisia periaatteita meidän kodissamme liittyy lukemiseen ja kirjojen hankkimiseen:

Osta vain kirjoja, joita haluaisit alkaa lukea heti. Tämä on Jiin ykkössääntö kirjojen ostamiselle, ja huomaan noudattavani sitä itsekin. En hanki enää kirjoja, jotka voisi olla esimerkiksi yleissivistävää lukea sitten joskus kun on aikaa. Ellen halua palavasti lukea teosta heti, en luultavasti koe samaa paloa myöhemminkään. Jos se taas on osastoa ”ihan mielenkiintoinen”, voin hyvin lainata sen kirjastosta. Omaan hyllyyn sitä ei silloin tarvita.

Osta vain kirjoja, joiden pariin ajattelet haluavasi palata. Pyrin ostamaan kirjoja, jotka voisin mahdollisesti haluta lukea uudestaan tai joilla on suuri ystävillelainaamispotentiaali.

Osta mielellään yli kymmenen vuotta vanhoja kirjoja. Yli kaksisataavuotiaissa kirjoissa on jo laatutakuu. Tämä sääntöä noudattaa meillä vain Jii, ja se perustuu Lindy-efektiin eli siihen, että edelleen luettavissa vanhoissa opuksissa on jotakin perustavanlaatuista, koska ne ovat säilyneet kiinnostavina niin pitkään. Samasta syystä niitä luultavasti luetaan jatkossakin. Toki Jii ostaa myös tuoreempiakin kirjoja, tämä on vain suuntaa antava ohjenuora.

IMG_20180725_165240.jpg

Näitä kirjoja luemme parhaillaan mökillä.

Kirjoja ei tarvitse lukea alusta loppuun, vaan niitä voi lukea sieltä täältä. Tämänkin olen omaksunut Jiiltä, joka lukee paljon ei-fiktiivistä kirjallisuutta. Jii saattaa tarttua tiettyyn kirjaan vaan saadakseen kuulla ihailemansa kirjoittajan ponnekkaita sanoja, lukea kirjaa päivän tai parin tunnin ajan ja hehkuttaa sitä joka välissä ääneen, ja sitten taas unohtaa sen kuukausiksi. Miksi näin ei totta tosiaan voisi tehdä?  

Kirjoja, jotka eivät innosta, ei tarvitse lukea loppuun. Ennen olin tunnollinen lukija ja yritin sinnitellä kirjan loppuun, jos olin kuullut monesta suusta, että se on vaikuttava lukukokemus. Nyt jätän lukemisen rohkeasti sikseen, jos kirja ei sytytä. En halua lukea sellaista kirjaa, joka imaisee mukaansa vasta 300 sivun jälkeen. Näin kävi esimerkiksi Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe -kirjan kanssa. Olin kuullut kirjasta ylistäviä suosituksia ja ehkä minulla olikin siksi odotuksia, joita kirja ei mielestäni lunastanut. En kuitenkaan yrittämällä yrittänyt tahkota kirjaa eteenpäin, vaan jätin sen rohkeasti kesken. Ehkä kokeilen joskus uudelleen, ehkä en. 

Jos kotiin on kulkeutunut kirjoja, jotka eivät kiinnosta kumpaakaan tai jos olemme tehneet ilmiselvän vikaostoksen, kirja laitetaan kiertoon. Ajattelen, ettei hukkaostosta kannata hillota omassa hyllyssä, jos joku muu voisi saada siitä jotakin iloa. Tällaisia kirjoja tarjoamme ensin kavereille ja viemme sitten divariin.

Kirjat ovat nautinnollisia myös kuunneltuina. Kuten Jii hehkutti Anonyymit ystäväni -vastauksessaan, äänikirjat ovat mahdollistaneet lukemisen ujuttamisen arjessa ovelasti sellaisiin hetkiin, jotka aiemmin olisivat kuluneet ehkä epämääräiseen netinselailuun. Tykkään eniten lehteillä kirjan sivuja tai siitä, että joku tuttu lukee kirjaa ääneen, mutta äänikirjat ovat olleet suorastaan nerokkaita esimerkiksi vaunulenkeillä. Suosittelen kokeilemaan.

Vaihda kännykkä yhä useammin kirjaan. Sellaisena rauhallisena hetkenä, kun käsi hakeutuu automaattisesti puhelimelle, yritän yhä useammin tarttua kirjaan. Vaikka internet pursuaa mielenkiintoista luettavaa, päädyn tuollaisena hetkenä kuitenkin todennäköisesti tsekkaamaan Instagramia tai Facebookia, eikä kumpikaan ole erityisen ajatuksia nostattavaa puuhaa. Yritän siis totuttaa itseni toimimaan yhä useammin toisin.  

Millaisia sääntöjä sinulla on kirjojen lukemiselle tai ostamiselle?

Puheenaiheet Kirjat Vastuullisuus