Miksi hidastaminen on mökillä niin helppoa?
Mökkielämä on ihmisen parasta aikaa, sanon minä. Olemme olleet mökillä ehkä viisi päivää (päivientaju on jo kadonnut) ja minkäänlaisia haaveita poistumisesta ei ole. Nytkin istun verannalla muun perheen nukkuessa päivätorkkuja ja rauhan rikkoo vain ajoittainen salaatistani kiinnostunut ampiainen, yli lentävä villihanhi tai kaukainen moottoriveneen jyly. Välillä terassin alla rapistelee myös naapurimökin (eli sukulaisten) koira, joka on tullut etsimään sieltä Pikkutyypin lounaanjämiä. Kaikki on niin rauhallista.
Mökillä olennaiseen keskittyminen tapahtuu melkein huomaamatta. Ensin jää meikki, sitten rintsikoiden käyttö, sitten suunnitelmallinen ruoanlaitto. Muutkin suunnitelmat löystyvät. Huomenna kauppaan…ehkä. Ajan tänään nurmikon…tai sitten huomenna, jos ei tänään tunnukaan siltä. Ainoa, joka noudattaa melko selkeää päivärytmiä, on yksivuotiaamme. Me kaksi improvisoimme mielemme mukaan. Puhelimen käyttö vähenee kuin itsestään. Telkkaria emme täällä juuri ikinä avaakaan. Olohuoneen kello on pysähtynyt, mutta on itsestäänselvää, ettemme hanki siihen pattereita. (Meillä ei ole seinäkelloa kotonakaan.) Miksi ihmeessä tarkistella, mitä kello on?
Uin välillä meressä kolmekin kertaa päivässä. Lämpimässä vedessä kelluessa voi keskittyä vain olemaan. Uimapuku kuivuu hetkessä. Käymme katsomassa lehmiä ja pellolla kaulat pystyssä astelevia hanhia. Saunomme. Syömme ulkona. Pelaamme korttia ulkona. Leikimme vesileikkejä. Poimimme lapselle vadelmia suoraan pensaista. Olemme rentoja ja levänneitä.
En haaveile omakotitalossa tai maalla asumisesta ainakaan tässä elämänvaiheessa, mutta mökillä aina välillä tulee mieleen, miten ihanaa on, kun voi vain astua ovesta ulos ja on heti luonnon helmassa. Voi pukea päälleen mitä sattuu, eikä varmasti törmää kehenkään. (No okei, ei päde ihan sataprosenttisesti täällä eikä varmaan aika monessa omakotitalossakaan, mutta you get the idea.) Voi puuhailla kaikkea mukavaa omalla pihalla ja nautiskella vaikka haravoinnista. (Mökillä kyse on nimenomaan nautiskelusta. Voi olla, että omakotitalossa asuessa homma ei aina tuntuisi siltä.)
Ai niin, vastaus otsikon kysymykseen elämän hidastumisesta mökillä. Oma ei-maailmoja-mullistava selitykseni on seuraava: Luonto rauhoittaa. Syke laskee ja koko keho nauttii ulkona olemisesta ja liikkumisesta, mikä sekin tapahtuu jotenkin paljon luontevammin tai enemmän ajattelematta kuin kaupungissa. Vaihtoehtoja on vähemmän. Tekemistä, lukemista, syötävää ja jopa seuraa on vähemmän, joten on helpompi tarttua niihin asioihin, jotka ovat näkyvillä. ”Onpa merivesi lämmintä, no minäpä menen uimaan. Kappas vadelmia! Poiminpa muutaman. Onpas tiskejä, no minäpä tiskaan.”
Lisäksi koska emme ole kotona, kotitöitä on vähemmän eivätkä ne edes tunnu täällä samoilta. Emme esimerkiksi voi pestä pyykkiä kuin nyrkkipyykkitaktiikalla, joten pyykkikoneen pyörittäminen ei käy mielessäkään. Saunan lämmittäminen tai puiden kantaminen taas on maailman ihaninta enkä laske sitä työksi ollenkaan. Olen ehkä arjessa melkoinen metatyön paiskija, sillä tuntuu niin erilaiselta, nyt kun ei mieti mitään arjen sujuvuuteen liittyviä asioita. Kaikki vain sujuu. Saisipa tätä oloa jotenkin säilöttyä talven varalle.
Illalla aiomme katsoa kuunpimennystä kaukoputkella. Siinä päivän ainoa ääneen lausuttu tavoite.
Joku kyselee, milloin palaamme kotiin ja tuntuu ehdottoman tärkeältä, ettemme päätä päivämäärää vielä. En halua laskea päiviä, vaan nauttia tästä päämäärättömyyden tunteesta vielä hyvän tovin.
