Oletko koskaan laskenut, montaako eri tekemistä puuhaat joka viikko? Satunnaisia irtopuuhia ei lasketa, vain toistuvat aktiviteetit. Minä laskin, ja niitä on yhteensä 30.

Mieheni (Pitäisiköhän hänelle keksiä jokin alias?) mielestä kolmekymmentä eri asiaa on paljon ja todella hardcore tyypin pitäisi karsia siitäkin vielä, kunnes jäljellä olisi vain muutama olennainen tekeminen. Omasta mielestäni taas kolmekymmentä kuulostaa kovin vähäiseltä määrältä. Ehkä tässä kohdassa olisi hyvä selventää myös, millä tarkkuudella asiat listasin ja mikä elämäntilanteeni on. Hoidan nimittäin vauvaamme tällä hetkellä kotona, joten se ilman muuta vaikuttaa siihen, minkälaisista asioista päivät koostuvat. Laskin lapsen kanssa leikkimisen esimerkiksi yhdeksi tekemiseksi, vaikka vauvan kasvaessa leikkimme monipuolistuvat koko ajan. Kymmenkuisen kanssa olemme esimerkiksi juuri alkaneet vierittää palloa toisillemme, ja se tuntuu muuten mullistavalta uudelta leikiltä, kun on tottunut toistamaan samoja tuttuja juttuja! Toisaalta laskin omaksi tekemisekseen vaipan vaihtamisen, sillä etenkin listan tekopäivänä se todella tuntui omalta kärsivällisyyttä ja aikaa vaativalta aktiviteetiltaan, kun lapsi ensin kääntyilee parhaansa mukaan vaipan kiinnittämisen ajan ja sitten pukeutumisvaiheessa konttaa tiehensä mahdollisimman sukkelasti ja ah, vieläpä niin monta kertaa! Muita tekemisiä olivat esimerkiksi nukuttaminen, ystävien näkeminen ja meille kutsuminen, kokkaaminen, saunominen ja puhelut sukulaisille. Varmasti myös unohdin mainita jotakin, koska kirjoitin listan turhia hikoilematta, mutta oli miten oli, arjessani toistuu toistumistaan jotakuinkin 30 eri aktiviteettiä höystettynä satunnaisesti muilla asioilla.

Tornien rakentaminen toistuu arjessani tällä hetkellä melko tiuhaan tahtiin.

Vauvan kanssa kotona ollessa arjen rutinoituminen on varmaankin aika väistämätöntä ja toistuvat toimet tekevät arjesta helpompaa, kun sekä minä että vauva osaamme jotakuinkin ennustaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Toisaalta tykkään myös niistä päivistä, kun meillä on vaikka useampikin meno eikä aikataulu mene ihan ennustettavasti. Ensimmäisen lapsen äitinä on ollut hyvä huomata, että tällaisetkaan päivät eivät horjuta arjen toimivuutta ja vauva on jopa joustavampi aikatauluissaan kuin niistä painetta keräävä äitinsä. No niin, mutta takaisin asiaan.

Hyvät uutiset: Käytän aikani pääasiassa oikein hyvää tekevillä asioilla. Eniten keskityn lapseen ja lisäksi perheen yhteiseen aikaan, ystävien näkemiseen, ulkoiluun, arkisiin askareisiin ja lepäämiseen (Go lepääminen!).

Huonot uutiset: Mielestäni 30 eri tekemistä on aika vähän verrattuna siihen, miten paljon enemmän ehtisin halutessani tehdä myös muita mieluisia asioita.

Toisaalta tekemisten määrä ei ehkä ole ratkaiseva, vaan huomio pitäisi kiinnittää niiden laatuun. Olennaista on varmaankin se, tuovatko tekemiseni mielihyvää ja sisältöä elämään lyhyellä vai pitkällä aikavälillä vai jopa molemmilla. Vaikka jokin tekeminen ei olisikaan siinä tilanteessa erityisen miellyttävää tai viihdyttävää, on siinä jokin järki, jos se palvelee jotakin järkevää päämäärää pitkällä aikavälillä. Esimerkkejä suoraan listastani:

Arvokasta tekemistä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä

Lapsen kanssa leikkiminen ja vaunulenkit ulkona ovat mainiota ajanvietettä ja tuovat välitöntä mielihyvää, mutta niillä on myös pitkäaikaisempia vaikutuksia, kun meille kehittyy lapsen kanssa omia hyviä juttuja ja saan liikuntaa ja raikasta ilmaa sekä oman ajatteluhetken, kun lapsi koisii. Tähän ryhmään kuuluvat myös esimerkiksi ystävien näkeminen ja äänikirjojen kuunteleminen.

Arvokasta tekemistä erityisesti pitkällä aikavälillä

Vaipanvaihto koettelee ehkä tällä hetkellä hermojani eivätkä kodin päivittäiset puhtaanapitotoimet välttämättä ole mannaa sielulleni, mutta niiden järjellisyyttä ei varmaankaan tarvitse erikseen perustella.

Arvokasta tekemistä erityisesti lyhyellä aikavälillä

Tämä on se tekemisten osasto, johon haluaisin puuttua. Tähän kuuluvat ne välitöntä mielihyvää tuottavat asiat, jotka eivät kuitenkaan lähemmin tarkasteltuna tuo juuri pitemmän aikavälin hyötyjä vaan ovat ehkä vain helppoutensa vuoksi sopivalta tuntuvaa ajanvietettä. Tähän porukkaan kuuluvat esimerkiksi Napakympin tai muun tosi tv:n katsominen ja Instagramin tai Facebookin selailu tai muu puhelimen plärääminen. Napakymppi on muuten mielestäni todella viihdyttävää katsottavaa; rakastanhan hyviä kysymyksiä ja kaikenlaisia kysymysleikkejä. Saatan kuitenkin iltaisin väsyneenä päätyä paremman puutteessa katsomaan myös melko satunnaisesti jotain muuta tosi tv-sarjaa, koska ”en vain jaksa keskittyä mihinkään älykkäämpään”, kuten itselleni kerron. Toisaalta myös vauvan nukkuessa päiväuniaan voin tottumuksesta lysähtää sohvalle puhelin kädessä, vaikka aivan yhtä hyvin voisin lukea kirjaa, kuunnella podcastia tai vaikka leipoa tai kahvakuulailla, jos minulla sattuu olemaan enemmän energiaa.

En toki ajattele, että kaiken tekemisen tarvitsee tähdätä johonkin älylliseen. Rakastan tavoitteetonta lööbaamista, lillumista ja lullumista enkä halua alati miettiä tekemisteni tuloksellisuutta. Esimerkiksi Instagramissa notkuminen on kuitenkin lähemmin tarkasteltuna minusta usein todella tylsää, ja keksisin helposti hauskempaa tekemistä, jos vähänkään irtautuisin siitä, että tartun autopilotilla luuriin heti, kun tulee sopiva luppohetki. Puhelimen käytöstä voisi kirjoittaa ihan oman kirjoituksensa, mutta luulen, että aika monelle muullekin se on vain läpeensä totuttu tapa ja ensimmäinen asia, joka tulee mieleen, kun päivässä on tyhjä hetki, ja ehkä myös ensimmäinen asia, josta olisi mielellään valmis karsimaan. Kyse on kuitenkin vain tutusta tavasta ja tavoissa on se hyvä juttu, että niistä voi opetella tietoisesti pois.

Käytän satunnaisesti sovellusta, joka kertoo, miten paljon vietän aikaa puhelimella ja vieläpä miten paljon missäkin puuhassa. Tällä hetkellä sovellus kertoo, että olen puhelimella keskimäärin kolme tuntia päivässä. Määrä ei ehkä ole päätä huimaava kun ottaa huomioon, että netin selailun lisäksi soitan viikoittain perheenjäsenilleni ja katson tv-ohjelmatkin puhelimella, mutta voisi se mieluusti olla pienempikin.

Ratkaisin asian niin, että liimasin puhelimeni näyttöön pienen tarran närkästyneen näköisestä sushista (Kyllä, luit oikein!). Koska tarra ruudun alakulmassa kiinnittää huomioni, toivon, että sen nähdessäni myös pysähtyisin miettimään, onko minulla mitään järkevää syytä käyttää puhelinta juuri sillä hetkellä vai voisinko keksiä jotakin hauskempaa, järkevämpää tai luovempaa tekemistä. Palaan myöhemmin siihen, mikä toimintatavoissani muuttui vai muuttuiko mikään.