Vuosi 2018 pikakelauksella

Olen maailman kehnoin muistamaan vuosilukuja tai päivämääriä. Muistan kyllä epämääräisesti, missä elämänvaiheessa kuuntelin mitäkin bändiä tai parin vuoden tarkkuudella, milloin harrastin vaikkapa jotakin tiettyä, mutta katson ihaillen, kun ystäväni täräyttää oikean vuosiluvun tapahtumalle kuin tapahtumalle. Itse en siihen pysty, vaan tietyt ajanjaksot sulautuvat päässäni yhteen asuinpaikan, työ- tai opiskelupaikan, parisuhteen tai muun yksittäisiä tapahtumia helpommin muistettavan asian perusteella. Välillä mietin, olisiko kolmikymppisenä normaalia osata kertoa yksityiskohtia siitä, mitä tapahtui vaikka vuonna 2008, mutta ainakaan itse en siihen kykene. Ja kun mietin, että haluaisin kirjoittaa vuodesta 2018 jonkin yhteenvedon, tuntuu, etten osaa eritellä sitä tarkasti ilman palaamista kännykän kuva-arkistoihin ja seinäkalenterin merkintöihin. Osaisin kyllä niputtaa vuodenajat ja niihin liittyneet tapahtumat ja fiilikset, mutta päätin nyt kuitenkin edetä kuukausi kuukaudelta vain huomatakseni, mitä kaikkea olen unohtanut. So here goes, satunnainen kokoelma viime vuoden tekemisiä ja tunnelmia.

Tammikuu

Vuosi vaihtui vanhempieni luona koko perheen voimin, kuten monta kertaa aiemminkin. Juuri kun olimme menossa pihalle katsomaan raketteja, havahduimme siihen, että Pikkutyyppi heräsi oksentamaan sängyssään. (Beibi oli pistellyt poskeensa illallisen, jossa oli kananmunaa. Silloin emme vielä tienneet, että hänellä oli vauva-ajan kananmuna-allergia, mutta tulimme kyllä tietämään.) Tammikuu oli muutenkin kiinteisiin opettelun ja kotoilun aikaa. Meille tuli myös ensimmäistä kertaa siivooja, ja siivoamisen ajaksi pakenimme Korkeasaareen, jossa Pikkutyyppi oli tikahtua nauruunsa katsellessaan leijonaa. Olen näköjään myös päässyt itsekseni saunaan ja ottanut siellä selfien, jossa näytän hyvin onnelliselta. Myimme vauvankehdon pois ja vaihdoimme sen käytännöllisempään ja turvallisempaan pinnasänkyyn.

Helmikuu

Helmikuussa aurinko paistoi kauniisti ja lapsemme söi paljon mustikkapuuroa. (Hyvin valaisevia nämä valokuva-arkistot, heh.) Teimme ystäväni ja hänen beibinsä kanssa päiväreissun Tallinnaan ja hykertelimme F-hoonessa hyvän ruoan ja skumppalasien kanssa. Päivä meni ihan hujauksessa, vaikka takaisintulomatkalla meitä uhkasikin kriisitilanne, kun hyttimme olikin tuplabuukattu pitkästä matkasta väsyneille bussikuskeille. Päädyimme touhuavien vauvojen kanssa aiheuttamaan mayhemiä business loungeen, ja se oli loppujen lopuksi ihan hauska ratkaisu, koska beibit saivat tohottaa ympäriinsä ja me aikuiset haimme vuorotellen erilaisia ruokia noutopöydästä. Helmikuussa kävimme myös Jiin kanssa kodin tavaroita läpi kriittisellä silmällä ja pistimme poistopelimme ansiosta kiertoon 346 esinettä, jotka olivat joko kierrätyskelpoisia, käyttökelvottomia tai saivat järkevämmän jatkopaikan jostakin muualta. (Tosin eteisessämme komeilee vielä kaksi laatikollista noita poistettavia, jotka odottavat sitä, että niille päätetään järkevä jatkopaikka. En halua heittää hyväkuntoista tavaraa roskiin enkä myöskään kantaa vain kaikkea suoraan jonkun muun tahon niskoille ilman kunnollista läpikäyntiä. Tämä vaihe onkin minimalismipelissämme se kaikkein tuskaisin ja hankalin saada aikaan.) Näin myös paljon ystäviä lounaiden ja kahvittelun merkeissä. Ihan kuun lopulla Pikkutyyppi ryhtyi konttaamaan.

Maaliskuu

Maaliskuussa näimme paljon perhettä ja ystäviä. Pikkutyyppi oli ekaa kertaa kuumeessa. Kävimme Heurekassa ja Hoplopissa ja päristelimme lapsen kanssa kilpaa. Vaunulenkkikuvien herättämien muistikuvien perusteella tunsin euforisuutta siitä, että saatoin vain vapaasti vaunulenkkeillä lumisissa maisemissa silloin, kun aurinko paistoi.

Huhtikuu

Näin aktiivisesti kavereita ja nautin kevään seuraamisesta. Pikkutyyppi konttaili ekaa kertaa ulkona kunnolla ja ihmetteli maailman avartumista. Leikimme loputtomasti tornileikkejä, joissa pikkutonado sai tulla kaatamaan eeppisiä rakennelmia. Lapsi etsiytyi myös noin joka sekunti jukkapalmun luo, tunki sormensa riemuissaan multaan ja levitti sen lattialle. Emme näköjään ihan heti hoksanneet siirtää palmua toiseen huoneeseen. Laitoin parvekkeelle narsissit ja kävin työpaikalla näyttämässä beibiä. Siirryimme toppauksista välikausihaalariin. Kuun lopulla sain jostakin mystisestä lähteestä aimo sysäyksen rohkeutta ja pistin tämän blogin pystyyn. Olin kauhuissani ja samalla meinasin haljeta ylpeydestä, että uskalsin.

Toukokuu

Vietimme vapunpäivää ystävien luona naapurissa. Kävin Kämp Spassa lunastamassa joululahjani ja selfien perusteella olen taas euforisessa tilassa. (Olen tavallaan kiitollinen, ettei minulla ole tapana ottaa selfieitä kovin usein. Aika monena päivänä olisi varmaan tullut kuvattua vähän erinäköistä naamaa.) Kekkuloimme Hoplopissa kummipojan ja hänen siskonsa kanssa. Kuvat ulkoiluistamme näyttävät ihanan aurinkoisilta ja lupailevat kesää. Toukokuun puolivälissä istun jo Jiin kanssa treffeillä pelkkä toppi päällä. Tulipa kesä nopeasti! Sain jättimäisen äitienpäiväaamiaisen ja vietimme paljon aikaa rannalla. Juhlimme ystäväni häissä bileiden loppuun asti ja joku muu kuin me (eli äitini) nukutti Pikkutyypin ensimmäistä kertaa yöunille. Olimme varautuneet poistumaan juhlista etuajassa, mutta nukutus olikin sujunut kuudessa minuutissa (!), joten päädyimme pistämään jalalla koreasti. Muutenkin muistan kevään ja etenkin kesän alun aikana, jolloin elämä tuntui kevyeltä ja oloni ja eloni kotona olevana vanhempana erityisen etuoikeutetulta. Kiitolliseen olooni vaikutti erityisesti pitkäaikaissairaan läheiseni huonovointisten kuukausien jälkeinen terveempi jakso, josta tunsin valtavaa helpotusta ja iloa.

Kesäkuu

Kesäkuun alkuun kuuluivat sukulaisplikan ylioppilasjuhlat ja Pikkutyypin etuajassa juhlitut syntymäpäiväkekkerit. Kävimme kesän ensimmäistä kertaa mökillä, mikä oli ihanaa. Näin paljon sukulaisia ja ystäviä. Pikkutyypin kanssa hengailimme rannalla tuon tuostakin. Etenkin hiekkaleikit ja pallon heitteleminen olivat in. Jiin kanssa pääsimme treffeille Taste of Helsinkiin ja olimme kokemuksesta tohkeissamme. Kesäkuun lopulla Jiillä tapahtui työrintamalla isoja juttuja, mikä edellytti pitkien työpäivien tekemistä ja muistan kokeneeni jo aikamoista turnausväsymystä lomaa odotellessa.

Heinäkuu

Heinäkuun alku pärähti käyntiin Korkeasaari-päivällä kummitytön perheen kanssa. Kävimme myös Jiin kanssa vuorotellen juhlimassa koko yön myöhemmin samassa kuussa toiseen kaupunkiin muuttaneen ystävämme kanssa. Lomailimme siskon perheen kanssa Toscanassa, ja matka tuli hyvin tarpeeseen Jiin turbotyörupeaman (joka jatkui hiukan matkallakin) jälkeen. Muistan, että nukuimme molemmat pois väsymystämme myös matkan aikana. Lisäksi muistan ihanat ruoat, kummipojan, joka jaksoi kävellä ylämäkiä loputtomasti, pitkät lounaat lähiravintoloissa, pehmeän valon, törkeän hyvät viinit ja ihanat reissut viinitilalle, rannalle, Sienaan ja siihen toiseen viehkoon kaupunkiin, jonka nimeä en nyt muista. (Auta, Laabani!) Loppukuusta juhlimme holtittomasti Pori Jazzeilla (Pikkutyyppi jälleen hoidossa ja hyvin meni) ja jatkoimme sieltä mökille, jossa lööbailimme kolmisen viikkoa. Oli erityistä olla mökillä pitempi aika putkeen. Yksivuotiaan kanssa yksi pitempi reissu tuntui myös paljon käytännöllisemmältä kuin monta pientä. Kuun lopussa Pikkutyyppi oppi yhtäkkiä kävelemään ja siirtyi saman päivän aikana ensimmäisestä askeleesta yli 10 metrin maratoniin. Olimme haltioissamme.

Elokuu

Aloitimme elokuun mökillä, saimme kivoja mökkivieraita ja kävimme miniroadtripillä hääpäivänämme sieltä käsin. Vietin yhden illan Flow-festareilla. Siskoni perhe tuli Suomeen ja oli ensin meillä kylässä. Sitten me vuorostaan matkasimme vanhempieni luo viettämään yhteistä aikaa. Loppuelokuusta meillä oli jokavuotinen serkkutapaaminen mökillä. Lilluimme paljussa vielä yömyöhään ja leikimme kysymysleikkiä sukulaisplikkojen kanssa. 

Syyskuu

Syyskuussa arki alkoi ja näin paljon ystäviä. Kävimme useassa näytössä, koska isompi asunto kolkutteli jo mielessä. Ulkoilimme paljon. Ystävä otti Pikkutyypistä 1-vuotispotretin omenatilalla, jossa olimme poimimassa vuokraomenapuiden satoa. Leikin myös muumimammaa ja tein omenasosetta pakkaseen.

Lokakuu

Lokakuussa laitoimme mökin talviteloille. Ilmoitin Kelalle, että palaan töihin tammikuussa ja että lapsen hoitajaksi vaihtuu Jii. Aloitimme myös nerokkaan systeemin, jossa sukulaisplikka hoitaa Pikkutyyppiä kaksi kertaa kuussa, jotta me pääsemme treffeille ja onnittelimme siitä itseämme ylitsevuotavasti. Treffit kaksi kertaa kuussa ovat niin luksusta. Loppukuusta lähdimme koko perhe Japaniin ja reissu oli ihan timantti. Reissua edeltävänä iltana tein raskaustestin, joka näytti positiivista.

Marraskuu

Marraskuu alkoi viehkein Japani-tunnelmin, mutta paluu arkeen ja pimeään Helsinkiin oli sitäkin tymäkämpi. Suomen unirytmiin pääseminen taisi kestää meiltä viikon. Ulkoilimme lapsen kanssa fiiliksen ja sään mukaan, kävimme treffeillä ja näin ystäviä, mutta raskauteen liittyvä väsymys oli melkoista ja pahoinvointi väritti Japanista paluun jälkeen päiviäni usein aamusta iltaan. Lohduttauduin sillä, että hyvin suurella todennäköisyydellä sekä hirviöväsymys että ellotuksen tunne poistuisivat joulukuussa, ja niin kävikin.

Joulukuu

Joulukuussa kalenteri tuntui kovin täydeltä, mutta lähestyvä loma kolkutti jo oven takana. Aloin pikku hiljaa tajuta, että olen palaamassa töihin, ja ajatus tuntui koko ajan luontevammalta. Pitkäaikaissairaan läheiseni kunto alkoi ottaa aikamoista takapakkia ja se väritti muuten ihan mukavasti mennyttä joulukuuta alusta loppuun. Joululomalla vietimme aikaa perinteisesti perheen ja suvun kesken ja se tuntui vielä tavallistakin tärkeämmältä. Näimme myös ystäviä joulukuussa muutamassa monta kärpästä yhdellä iskulla -henkisessä tapahtumassa. Vuosi vaihtui melko rauhallisissa merkeissä perheen kesken. Osa perheestäni valvoi Pikkutyypin unta, kun minä ja Jii kävelimme tuulisen pellon reunaan katsomaan raketteja. Tervetuloa 2019!

Yhteenvetona voisin ehkä todeta, että vuosi 2018 tarjosi monenlaista uutta jännittävää mutta myös mankeloi tunne-elämää paikoitellen aika rajusti. Vuosi ei todellakaan voittaisi ”The Easiest Year of My Life Awardia”, mutta toisaalta varmaan aika harva 1-vuotiaan vanhempi pääsee juhlimaan tuo pokaali kainalossaan. (Kuka sanoi, että helppouden pitäisi olla jokin tavoite muutenkaan?) Kliseepiehtaroinnin uhallakin sanon, että päällimmäisenä tunteena vuodesta on kiitollisuus. Olen kiitollinen siitä, että sain olla lapsen kanssa kotona ja pitää sitä ykköstehtävänäni ilman töihin liittyvää päässä hyrräävää metatyölistaa. Olen kiitollinen siitä, että elämässäni ja perheessäni on niin paljon rakkautta, että se kannattelee vaikeinakin aikoina. Olen myös kiitollinen, että saan palata työhön, josta tykkään ihan hirveesti ja että samalla tiedän, että kotona Pikkutyyppi ja isä viettävät samaa hyväntuntuista arkea, mitä mekin hetki sitten vietimme lapsen kanssa.

Hei, ja kiitos kaikille, jotka kommentoitte blogiini vuonna 2018 ja tsemppasitte kirjoittamaan! Toivottavasti jutut jatkuvat kommenttiboksissa myös tänä vuonna!