Kaunis, omilla ehdoillasi

En seuraa aktiivisesti kenenkään blogeja, enkä eksy edes random-blogeihin hirmuisen usein. Luen lähinnä kavereideni ja puolituttujen kirjoituksia blogeissa, mutta muuten mun blogiseurailuilta puuttuu täysin punainen lanka ja jatkuvuus. Eksyin kuitenkin ekaa kertaa täällä Lilystä löytyvään Kolmistaan blogiin, ja uppouduin kauniiden kuvien ihastelun lisäksi myös blogin teksteihin. Vappuaaton aihe: ”Voiko ripsipidennyksillä olla kenenkään esikuva?” herätti mielenkiintoni, ja jo ennen tekstin lukemista aloin pyörittelemään tätä kysymystä mielessäni.

Jumppamaailmassa ”lisäkkeiden” käyttö on varsin yleistä, juuri siitä syystä että sitä haluaisi tuntea olonsa suht fressiksi tuntien aikana ja niiden jälkeenkin. En myöskään tunne hirmuisen montaa jumppamimmiä tai urheilijaa, kenellä olisi innostusta tai aikaa meikkaamiseen ja meikkituotteiden hankintaan. Täten monet meistä ”helpottavat” arkeaan esimerkiksi juuri ripsienpidennyksillä, microbladauksella tai sävyttävillä päivävoiteilla ja itseruskettavalla. Itse otin juuri ripsienpidennykset pois, kokeillakseni pärjäänkö maskaran ja kajaalin kanssa hikijumpista ja stressiaamuista huolimatta. Samalla huomasin, miten paljon kyseinen aihe herättää keskustelua sekä minun että muiden suunnalta. Kyseessä on ripset, ripset!. Ja silti jaksamme jauhaa niistä tuntitolkulla. 

En ole ollut ilman räpsyttimiä kuin muutaman viikon, ja oon nyt jo tuhlannut saman omaisuuden ripsivärikokeiluihin, kuin minkä olisin tuhlannut ripsiini. Olen joka hemmetin aamu miettinyt peilin edessä, että olisipa räpsyttimet, niin en laittaisi meikkiä ollenkaan. Mulla on teinivuosien jälkeen vihdoin hyvä, puhdas iho ja kulmakarvat ovat kestopigmentoitu – niin en arkisin tarttis meikkiä oikeestaan ollenkaan (omasta mielestäni) jos minulla olisi ripset. Enkä saa levitettyä sitä mascaraa kertaakaan niin, että voisin tuntea itseni peiliin katsoessa kauniiksi. Miksi en sitten varaa samantien uutta aikaa ripsibaariin, ja laita niitä takaisin? 

Mä en vieläkään oo unohtanut sitä, kuinka syksyllä löysin blogijuorujen keskeltä oman nimeni. En sillon ollut pitänyt blogia moneen vuoteen, mutta jotkut puhuivat minusta silti instagram-postauksieni perusteella. Sielä mietittiin forumissa, mitä olen tehnyt koska ulkonäköni ei ole enää samanlainen kuin ennen (huom. ennen = lukiossa). Jotkut olivat kritisoineet, kuinka ulkonäköni olisi muuttunut ”luonnollisesta kauneudesta teennäiseksi.” Se jotenkin kolahti. Ja sama kolahtaa kavereiden suunnalta, kun sain pelkkää positiivista kommenttia työkavereiltani ja salitovereiltani, että olen ”niin kaunis ilman ripsiäkin. Eihän sitä eroa ulkopuolisena edes huomaa.” Tai ”oot niin paljon parempi noin, ala naturell.” Mutta entä jos mulla itselläni ei oo kaunis olo? Niin hassulta kuin se kuulostaakin, mietin sitä niin paljon, että ne räpsyttimet ovat jokaisen pennin väärti, jos mulla itsellä on niiden kanssa kauniimpi, itsevarmempi olo. 

mikapollari.com_MXP7337-Edit_.jpg

Mun mielestä kellään toisella ei ole oikeutta sanoa sinulle, ”älä mieti tuommoista, ei sitä kukaan muukaan mieti.” Sä oot kaunis just sun omilla ehdoillasi, ja se ei tee sinusta ollenkaan huonompaa tai parempaa esikuvaa, kaveria tai tyttöystävää toiselle. Oli kyse sitten silikoneista, huulitäytteistä, botoxista, hiusten värjäämisestä, itseruskettavasta tai tekoripsistä ja -hiuksista – vain sillä on väliä miksi valitset toimivasi kauneutesi kanssa tietyllä tavalla. Jos sä valitset tietyt jutut sun kehoon tai kasvoille korostamaan sun omasta mielestä  parhaita puolia itsessäsi, tai korjaamaan niitä sun mielestä puutteellisia asioita – tee se. Vaikkei kenenkään itsetunto ole toivottavasti tekotukasta tai kulmakarvoista kiinni, voi se tehdä yleiselle olemukselle (sisäisesti) todella paljon. Ja mä ainakin huomaan itsestäni sen, että kun minulla itsellä on olemuksestani kaunis olo – myös muut pitävät minua miellyttävänä sekä henkisesti että ulkoisesti ja sanovat sen. Se on semmoinen positiivinen, hassu hyvien vibojen kierre. 

Kuten Kolmistaan-blogin tekstissäkin pohdittiin, ”lisäkkeiden” käyttö ei minunkaan mielestäni liity huonoon itsetuntoon. Siinä tapauksessa, jos on itsensä kanssa huono olla, en usko asian korjaantuvan niin helpolla kuin tekoräpsyttimien asennuksella. Ja jos paranee, niin siinä vaiheessa terapiasta ollaan selvitty halvoin hinnoin. Jos näillä jutuilla saadaan helpotettua arkea, ja vähennettyä stressiä (optimoitua ajankäyttöä) niin varmasti se itsetuntokin paranee hitusen. En ymmärrä, miten toisen ihmisen ulkoisiin valintoihin, voi liittyä niin paljon fiiliksiä ulkopuolisten suunnalta. Kommenttien seasta löysin kritiikin, jossa ripsienpidennyksiä pidettiin ”hyväksyttävänä” ja ”normaalina” mutta huultentäyttö oli tabu? Jos itse valitset toimivasi omien kauniiden kasvojesi kanssa näin, hyvä. Mutta jos joku muu haluaa kokeilla huulitäytettä huulikiillon lisäksi, on kyse hänen valinnastaan. 

Ulkonäkömme kun kertoo meistä niin hirmuisen vähän. Se, että joku olisi fixannut kaikki markkinoilta löytyvät härpäkkeet tai panostaisi arkilookkiinsa kahden tunnin meikkauksen verran joka maanantai – ei tee ihmisestä pinnallista. Vaikka itse valitsisin kampaajakäyntini huolella, ja priorisoin sen ajan korkealle kalenterissani; en tuomitse ketään muuta siitä, jos hänelle vaikka hiusten harjauskin tuntuu mahdottomalta ajatukselta arkisin. Vaikka itse päätyisin ottamaan ripset pian takaisin, pidän silti kavereitani ihan yhtä kauniina oli heillä sitten ihan hemmetin pitkät liimaripset tai ei ripsiväriä ollenkaan. Kyse näissä jutuissa on itselle ainakin vaan ja ainoastaan just siitä, minkä fiiliksen ne itselle saavat aikaan. Muiden kohdalla, heidän valintansa ovat heidän omiaan. 

Kuuntele itseäsi, ja koita olla päättämättä kumpaankaan suuntaan sun poikaystävän, parhaan kaverin tai jonkun ventovieraan kommenttien takia. Jos sä haluat itse tehdä tai olla tekemättä ulkonäöllesi jotain, tee se. Kumpikaan valinta ei tee susta parempaa tai huonompaa ihmistä, niin kauan kun se suporttaa sun positiivisia vibejä. 

Ehkä vielä kesällä menen ottaan ne räpsyttimet takaisin saadakseni huolitellun lookin takaisin. Tai sitten totuttelen tähän ripsariin.
Muttei se toivottavasti muuta minua tyyppinä ollenkaan, oli minulla joko tai. 

Keväistä, kaunista viikkoa mimmit.

<3Siiri 

Kommentit (4)
  1. Tosi hyvä postaus! 🙂

    1. VOI ETTÄ, kiiitos <3

  2. Haha ihana Iida! Just niin siinä voi käydä… Varsinkin jos lataa tunteita siihen ulkoiseen muutokseen, ja luulee asioiden parantuvan sen takia. Omaksi iloksi, hyvän itsetunnon kruunuksi. Kunhan valinta on oma. 🙂 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *