Viikonlopun ohjelma
Hola!
Sain lauantaina mun ekan palkan. Tienestini on siis 70 euroa viikolta, mikä on hyvin tyypillinen palkka au pairille Espanjassa. Menoja mulla on tähän asti ollut melko vähän, mutta kulutukseni varmaan lisääntyy sitä mukaa kun tutustun uusiin ihmisiin, joiden kanssa pystyn menemään ulos viettämään vapaa-aikaa. Huomiselle sovin tapaamisen erään tytön kanssa, joka on ollut tän perheen aikaisempien au pairien kaveri. Torstaina mulla alkaa Espanjan tunnit, joilta toivon löytäväni myös lisää kavereita. Perheeni aikaisempi au pair ainakin mainitsi lähettämässään sähköpostiviestissä, että kurssilla olisi hänen aikanaan ollut muitakin au paireja, joilla oli yhteinen whatsapp-ryhmä.
Nyt kuluneena viikonloppuna kävin au pair -perheeni vuokraamalla kesä-asunnolla. Se on tilava ja sijaitsee kauniin rannan vieressä. Takapihalta löytyy suuri uima-allas. Valitettavasti en nyt au pair reissuni aikana pääse kyseisellä asunnolla aikaani viettelemään tämän enempää, mutta perheen äiti sanoi, että voisin ensi kesänä tulla lomailemaan sinne heidän kanssaan jos se vaan aikatauluuni sopii.
Ranta-asunnolla käynnin lisäksi viikonlopun ohjelmaan kuului muun muassa hoitolapsen koulureitin läpi käyminen, perheen mummon vierailu ja ihan rentoa elokuvien katsontaa. Viimeinen sopi minulle enemmän kuin hyvin, koska sain perjantaina flunssan, jonka takia olen nyt viimeiset päivät ollut melko väsynyt ja huonovointinen.