Muutokset aikataulussa
Hola!
Au pair -perheeni nuorin lapsi on ollut jo muutaman päivää kotona ja todellinen arki alkaa pikkuhiljaa selkiytyä. Aikatauluni on siis tosiaan nyt hiukan erilaisempi kuin parin ekan viikon aikana. Yleensä työpäiväni alkaa klo 13, kun lähden hakemaan perheen poikaa koulubussipysäkiltä. Hänen tullessaan syömme kodinhoitajan valmistaman aterian. Syömisen jälkeen poika tyypillisesti pelailee hetken aikaa Xboxilla. Olen yrittänyt houkutella häntä tekemään läksyjä pelaamisen sijaan, mutta toistaiseksi hän on ollut valmis aloittamaan läksyjen teon vasta illalla.
Kello 15 saatan pojan takaisin bussipysäkille ja hän menee vielä kouluun pariksi tunniksi. Vähän klo 18 jälkeen alamme tekemään läksyjä, joita hän ei tosiaan kauhean mielellään tee.. Perheen äiti taas on todella tarkka monen muun asian lisäksi myös siitä, miten koulutehtävät tehdään. Tämä aiheuttaa minulle välillä paineita, etenkin niinä päivinä, kun palaan pojan kanssa jalkapalloharjoituksista kello kahdeksan jälkeen illalla. Harkkojen jälkeen hän on jo muutenkin melko puhki ja perheen äiti odottaa hänen tekevän läksyjä yleensä vähintään tunnin.
Btw, en tule blogipostauksissani mainitsemaan perheen jäsenten nimiä tai julkaisemaan heistä kuvia, ihan vaan koska haluan kunnioittaa heidän yksityisyyttään.
Lapsen hoidon lisäksi mun päivittäiseen ohjelmaan kuuluu muiden au pairien ja Sammyn näkemistä, espanjankielen oppitunteja ja ihan vaan yleistä kaupungilla hillumista ja netflix-sarjojen kulutusta. Pari au pair kaveria on myös houkutellu mua lähtemään heidän kanssaan salille.. Lauantaina mun ois tarkotus mennä niiden kanssa hankkimaan mulle lenkkarit. Jätin tosiaan ainoat lenkkarini kotiin, kun ajattelin etten kumminkaan tarvitsisi niitä täällä. Oon aina ollut tosi laiska tekemään yhtään mitään urheilullista. Kynnys salille menemiseen on kuitenkin nyt jotenkin matalampi, ehkä johtuen siitä että au pair kaverinikin aloittivat salilla käymisen vasta tultuaan Pontevedraan. Yleensä he osallistuvat esimerkiksi zumba-tunneille.. :’D Jotenkin nään jo sieluni silmin itseni siellä heilumassa tavalla, joka aiheuttaa muissa hörähdyksiä.