La Lanzada ja Islas Cies
Hola!
Torstaina täällä vietettiin Día de la Hispanidadia, joka on Espanjan kansallispäivä. Kävimme tuolloin au pair -perheeni kanssa La Lanzada rannalla. Aivan rannan vieressä oli ravintola, jossa syötiin perheen tuttujen kanssa. Ruoka siellä oli erittäin hyvää, söimme esimerkiksi mereneläviä ja ribsejä. Ravintolasta jatkoimme perheen tuttujen kesä-asunnolle, joka on todella hulppea. Siellä kuulemma järjestetään paljon hääjuhlia yms. Alla kuva paikan uima-altaasta, joka sijaitsi aivan meren yläpuolella. Olin häkeltynyt maisemasta.
Lauantaina pääsin taas viettämään rantapäivää. Lähdin silloin kahden muun au pairin kanssa Cies-saarille. Ennen biitsillä loikoilua kävimme tosin läpi pari saaren luontopolkua. Yksi poluista päättyi korkealle kalliolle, josta sai upeita kuvia. Täytyy kyllä sanoa, että sinne kävelemisen jälkeen olin aivan puhki.. Uimaan ei meistä kukaan kävelyn jälkeen uskaltautunut, vesi oli sen verran kylmää. Otimme siis vain aurinkoa ja rentouduimme. Koska sää ei tuntunut erityisen lämpimältä, päätin etten laita aurinkovoidetta.. No, naamahan siinä kärvähti. 😀 Onneksi punainen väri on nyt jo vaihtunut rusketukseksi.
Päivän päätteeksi palasimme lautalla Vigoon ja sieltä junalla takaisin Pontevedraan. Olin kotona kello yhdeksän aikoihin ja olo oli melko väsynyt. Olin kuitenkin sopinut lähteväni yhden au pairin kanssa illanviettoon, joten suuntasin suihkun kautta baariin. Kotiin lähdin kylläkin ”jo” neljän aikaan aamuyöstä, koska en millään jaksanut valvoa pidempään. :)