Jätskiövereitä, valokuvausta ja aamuneljään valvomista

Moikka! Toivottavasti teidän viikko on lähtenyt lupaavasti käyntiin. Palaan vielä postauksen verran menneeseen viikonloppuun tarinoineen ja kuvineen.

Perjantai-iltapäivä oli lähes juuri sellainen kuin edeltävässä postauksessa enteilinkin: rentoa ajanviettoa itseni kanssa. Teinpä sen lupailemani smoothienkin, mutta sitä ennen tuli syötyä jotain muuta…

Lähdettyäni töistä suunnistin ruokakauppaan. Kun olin kaahinut kaiken tarvittavan ostoskoriin totesin, että saattaisin juuri ja juuri ehtiä vielä bussiini, mikäli pidän kiirettä. Lopulta missasin bussin parilla minuutilla. Seuraava menisi yli puolentunnin päästä. Olin ostanut jäätelöä, joka tulisi tuossa ajassa sulamaan täysin. Mulla oli myös aivan jäätävä nälkä. Päätin hypätä toiseen bussiin, joka jättäisi mut kauemmaksi kotoa, mutta kuitenkin kävelymatkan päähän.

Bussistä jäätyäni kävelin nälkäkiukuissani kotiin. Sisälle päästyäni olin yksinkertaisesti niin nälkäinen, että tuo sopivasti sulanut Ben&Jerry’s-jäätelö vaikutti vähän liiankin houkuttelevalta. Päätin maistaa hieman. Arvaattekin varmaan, miten tässä kävi; SÖIN KOKO PURKIN. Tiedättekö sen tunteen, kun ei enää edes tee jotain mieli, mutta ei vaan voi jättää jämiä pohjalle? Olipa siinä välipalaa kerrakseen. 😀

Loppuilta kului Ed Sheeranin musiikin ja kuvien editoinnin parissa.

Lauantaina Vilma tuli meille yökylään. Vilma saapui iltapäivästä ja lähdettiin siitä melkein heti kuvaamaan ennen pimeän tuloa. Onneksi säästyimme sateelta, vaikka aluksi vähän pahaenteiseltä näyttikin.

Kuvailujen jälkeen olimme molemmat todella nälkäisiä ja yllättäen päädyimme kuulkaa Naughty Burgeriin. En muista, koska viimeksi olisin Suomessa syönyt hampurilaisen. Jälkkäriksi haettiin mitäs muutakaan kuin jätskiä. Mulle on ainakin kesältä jäänyt hirveä jäätelöinnostus päälle! Ehkä sitä ei tullut syötyä kesän aikana tarpeeksi?

Viikonlopun toisten jäätelö-övereiden jälkeen alettiin jo haaveilemaan Tampereen parhaan puuromestan, Mama Bearin antimista aamiaiseksi. Juteltiin myöhään yöhön tai oikeastaan aamuneljään saakka. Täytyy sanoa, ettei valvominen ollut mikään paras idea, kun tarkoituksena oli kuvata lähes koko seuraava päivä. Aamulla herättyämme olivat molempien silmät väsymyksestä turvonneet. Kahvia kiitos.

Laitettuamme itsemme valmiiksi suunnistimme Mama Beariin ja kas kummaa: paikka onkin nykyään myös sunnuntaisin suljettu. Mitäs sitten? Matkalla kaupunkiin olin näyttänyt Vilmalle Instagramista, miten herkulliselta erään bloggaajan Cafe Pispalasta tilattu aamiainen näytti. Niimpä Vilma nyt ehdotti, että mentäisiin sinne. Oi kyllä!

Paikalle päästyämme onni ei meitä vieläkään suosinut, sillä ilman pöytävarausta käytössä olivat vain ulkopöydät. Asetuimme ulos istumaan. Aurinko paistoi joihinkin pöytiin, mutta tuuli oli kylmä. Vaihdoimme paikkaa useaan otteeseen; milloin aurinkoon, milloin tuulensuojaan. Viluissamme odotimme lämpimiä ruokiamme ja kun ne vihdoin saapuivat, ruokaseurueeseemme lyöttäytyi myös ampiainen… Jos yhtään mua satutte tuntemaan tiedätte, etten voi sietää ampiaisia. Hetken panikoituamme pyysimme paikalle sattuneelta henkilökunnalta jotain, millä tappaa tuo inhottava pörriäinen. Meille ystävällisesti tuotiin kärpäslätkä, mutta lyöppäs siinä nyt ampiaista, kun se puuhailee ruokalautasella nauttien hiljalleen jäähtyvistä annoksistamme. Tässä vaiheessa alkoi meidän ainainen epäonni jo vähän huvittaa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Saimme vaihdettua jälleen pöytää, minkä seurauksena ampiainenkin jätti meidät rauhaan. Ruoka oli super herkullista!! Mahat pyöreinä lyllersimme Pispalan katuja takaisin autolle ja sillä keskustaan. Keskustassa saimme otettua toisistamme muutamat kuvat ja sitten VIHDOIN kahvia. :-D

Kahvila Puistossa istuessamme olimme kummatkin aika hiljaista tyttöä koko päivän säädön jälkeen. :-D Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin; meillä oli hauska päivä kaikesta epäonnesta huolimatta! Nauroimme vain sille, miten epäsosiaalisilta mahdoimme näyttää, kun molemmat näpräsimme puhelimia ja kameroita samaan aikaan.

Kahvittelun jälkeen Vilma heitti mut kotiin ja lähti itse ajamaan takaisin Turkuun. Minä puolestani käperryin sohvannurkkaan peiton alle koko loppuillaksi.

Olenko ainoa, jonka mielestä viikonloppu hujahti ohi vähän liiankin nopeasti?

Postauksen kuvat: Minä ja Vilma Suhonen, Editointi: Minä