Kaksi viikkoa Texasissa – mitä kaikkea teimme?

Lupasin, etteivät reissukuvat jäisi edelliseen postaukseen ja tässä niitä nyt tulisi! Samalla ajattelin kertoa teille, mitä kaikkea puuhailimme tuon parin viikon aikana.

Löysimme läheisen smoothie-mestan, josta sai super herkullisia smoothie bowleja ilman ylimääräisiä juttuja kuten lisättyä sokeria. Jenkeissä monien ketjusmoothie-paikkojen smoothiet sisältävät ihan hulluja määriä sokeria ja ymmärtääkseni sitä myös lisätään sinne tai sitten smoothiet valmistetaan esim. jogurtista, jossa on lisättyä sokeria… Tällöin on kiva suosia pienempiä paikkoja, joihin voi luottaa.

Kofeiinista ei tullut luovuttua lomallakaan. Yksi ilta haettiin kahvia vielä kello seitsemän aikaan illalla ja kuten arvata saattaa; yöunet menivät ihan blörinäksi!

Yleensä ottaen en ole pyöräilyn suurin ystävä, mutta tällä lomalla sitä tuli harrastettua useamman kerran kotia lähellä olevassa puistossa ja noina kertoina nautin siitä hurjasti.

Siitä on viisi vuotta, kun viimeksi olin Texasissa keväällä, joten en edes muistanut, kuinka vehreää siellä voikaan olla! Jatkuvasti ihastelin kaikkialla komeilevia kukkasia, joita tämä vuodenaika on tuonut tullessaan.

En edes pysy laskuissa mukana, kuinka monta donitsia söin tuolla reissulla… mutta ai että oli hyviä! Muutenkin ruokavalio oli vähän retuperällä, mutta välillä, varsinkin lomalla, tämä on mielestäni ihan ok. 🙂

Pariin otteeseen käytiin leffassa.

Olen ennenkin tainnut sanoa tämän, mutta tykkään siitä, miten pitkiä useimmat välimatkat Amerikassa ovat, sillä rakastan istua autossa musiikkia kuunnellen ja jutellen. Joskus haluan vielä tehdä kunnon roadtripin USA:ssa!

The Whole Foods Marketissa tuli taas käytyä useampaan kertaan.

Tuon kahden viikon aikana ehdittiin kuin ehdittiikin koluta läpi ainakin kaksi tuotantokautta  Suits-nimistä sarjaa. Jäätiin molemmat ihan koukkuun!

Yksi päivä kävimme Houstonissa City Centre -nimisellä alueella, joka on täynnä ihania putiikkeja ja kahviloita. Ainakin eräs sisustuskauppa jäi niin vahvasti mieleen, että sinne on vielä jokin kaunis päivä palattava.

Kerroinkin jo, että vietimme rantapäivän Galvestonissa. En edes muistanut, kuinka huippu paikka Galveston on! Niiiin paljon nähtävää ja kuvattavaa, että kihlatullani meinasi mennä hermo, kun kesti niin kauan ennen kuin päästiin itse asiaan eli rannalla löhöilyyn. 😀

Muutaman kerran ajoimme asuinalueelle, jossa aikoinaan tapasimme ja missä myös kosinta tapahtui. Niin hyviä muistoja!

Juhlistimme äitienpäivää syömällä meksikolaisessa ravintolassa perheen kanssa.

Nautimme toistemme seurasta. Kaukosuhteessa yhteistä aikaa ei voi olla liikaa.

Minulla oli reissun bucketlistilla muutama outo juttu kuten ”kävele bensa-asemalle” ja ”shoppaile Walmartissa keskellä yötä” – Molemmat toteutimme! 😀

Pakko kertoa, kuinka menomatkan pitkällä lennolla sain kerrankin kokea sen luksuksen, ettei vasemmalla puolella vieressäni istunut ketään eli minulla oli kaksi penkkiä käytössäni! Tätä kuitenkin kompensoi se, että oikealla puolella vieressäni istuva mies höpötti minulle lähes koko kymmentuntisen lennon ajan. Ei auttanut edes se, että laitoin kuulokkeet korviini. Hän kertoi kaikenlaisia tarinoita kuten, että oli pettänyt kerran vaimoaan….. Minua ei suinkaan haittaa jutella välillä vierustoverin kanssa, mutta kun en saa hetkenkään rauhaa ja jutut menevät tuohon suuntaan, alkaa ahdistaa. Edes lennon jälkeen en meinannut päästä hänestä eroon.

Matkan aikana onnistuin jälleen kääntämään unirytmini aivan päälaelleen. Alkumatkasta heräsin aikaeron vuoksi noin kuuden aikaan, kun kihlattuni lähti töihin, mutta loppumatkasta minua ei meinannut saada hereille edes yhdeltätoista. 😀 Hupsista.

Aivan Houstonin ytimestä löysimme valtavan puiston nimeltä Hermann. En voi uskoa, ettei kumpikaan meistä ollut aiemmin käynyt siellä. Kiertelimme ympäriinsä ja saimme monta uutta oravaystävää! Tuli vähän Central Park mieleen.

Sunnuntaisin katsoimme Game of Thronesia. Itsehän en ole tuota sarjaa seurannut laisinkaan ja taisinkin tuijottaa enemmän puhelimen ruutua kuin TV:tä, mutta muut porukasta seurasivat juonenkäänteitä innoissaan.

Siinä taisivat olla tärkeimmät enkä vaihtaisi hetkeäkään! <3 Nyt ihanaa päivää ystävät!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *