Kirjoitettu 22.2.2019

Herätyskello soi. Ensin kello kahdeksan, sitten viittä vaille yhdeksän. Avaan vihdoin silmäni hamuttuani puhelimen käteeni. Puoliunessa selaan läpi Insta Storyt. Tavoistani poiketen nousen ripeästi ylös sängystä sen sijaan, että olisin jäänyt tunneiksi makaamaan lämpimän peiton alle. Katson itseäni vessan peilistä. Uudet polkaksileikatut hiukseni näyttävät entistäkin lyhyemmiltä nyt ensimmäisen pesun jälkeen. Silmänaluseni ovat hieman normaalia tummemmat, en tainnut pestä eilisiä meikkejä kunnolla. No, samapa tuo.

Musta poolopaita, mustat trikoohousut, musta panta ja mustat kengät. Arvaatteko päivän värin?

Verhojen välistä aurinko tuntuu sokaisevan minut. Tungen läppärin laukkuuni, puen takin päälleni ja täyden vesilasillisen jälkeen säntään ulos ovesta.

Puita verhoavat auringossa kimmeltävät jääkiteet. Haluaisin ottaa kuvan, mutten vaivaudu, sillä tuota kauneutta olisi vaikea vangita yhteen puhelimella napattuun räpsyyn. Viimein bussini saapuu. Hyppään kyytiin.

Kaupungissa rantaudun kahvilaan, josta on viime aikoina tullut vakiopaikkani. Aamiaistarjoilu on vielä meneillään, mutta tyydyn tilaamaan kahvin smoothien kera. Harteillani pidän lämpimän takin ja jopa silloin on kylmä. Rehellisesti sanottuna, en ole varma, olenko täällä siksi, että saisin kadoksissa olleen kirjoituksellisen luovuuteni takaisin vaiko siksi, etten halua viettää koko päivää yksin kotona. Sen seurauksena on aina turhautuminen ja ahdistus. Taustalla rauhoittava puheensorina tekee hyvää. Viimeistelen smoothien, ajoittain hörppään kupista jo kylmentynyttä kahvia.

Voisinpa viettää kaikki päiväni näin; mukavassa ympäristössä, läppäriä näpytellen, keskittyen vain luovuuden virtaamiseen. Hullu unelma.

En edes oikein osaa selittää miksi, mutta minulla on ollut ihan super aurinkoinen viikonloppu, muutenkin kuin sään puolesta. En siis ole tehnyt mitään ihmeellistä, ollut töissä vaan. Eilen töiden jälkeen kävin myös hakemassa pari viikkoa sitten tilaamani uuden objektiivin, enkä malta odottaa, että pääsen kunnolla laittamaan sen testiin! Päästyäni illalla kotiin asti oli jo niin pimeää, etten kerinnyt kuvailemaan muuta kuin suursiivouksen tarpeessa olevaa ympäristöäni lampun valossa… jonka jälkeen toteutin juuri mainitsemani suursiivouksen. Oli jo aikakin.

Olen miettinyt, miten välillä voi täysin selittämättömästi olla todella hyvä fiilis ja vastaavasti joskus olla täysin selittämättömästi huono ja kiukkuinen olo. Olisipa useammin näin, että hymyilyttää ilman mitään syytä. Ehkä olen vain saanut vapaapäivinäni levättyä tarpeeksi? Ehkä olen nukkunut erityisen hyvälaatuista unta? Kevättä rinnassa? Who knows.

Olen myös huomannut, että varsinkin silloin, kun olen itse hyvällä tuulella, kiinnitän paljon huomiota muiden hyväntuulisuuteen ja hymyileviin kasvoihin. Sitä kautta tartutan ehkä hyvää energiaa myös muihin ja samalla imen sitä heiltä itseeni. Sitten taas, kun satun olemaan huonolla fiiliksellä liikenteessä, tuo tunne vain pahenee kiinnittäessäni huomioni muihin huonotuulisiin mutrusuihin. Tänä viikonloppunakin on tuntunut siltä, kuin kaikki muutkin olisivat olleet kuin Naantalin aurinkoja. Todellisuudessa olen vain keskittynyt näihin hyväntuulusiin tyyppeihin enemmän. Auttaisikohan, jos seuraavana huonona päivänä väkisin kiinnittäisin huomiota vain positiivisiin ihmisiin ja asioihin? Tulisiko huonosta päivästä yhtä hyvä kuin tämä ja eilinen?

Tällä postauksella ei oikeastaan ollut mitään ihmeellistä ideaa. Teki mieli vain höpötellä, hyväntuulisuudesta. Ikinä kun ei tiedä, mitä seuraava viikko tai päivä tuovat tullessaan. Ehkä huomenna on taas känkkäränkkäpäivä. Toivottavasti ei kuitenkaan.

Onhan sinullakin ollut kiva viikonloppu?