Minulle kuuluu hyvää, tarkemmin sanottuna, erittäin hyvää eikä tämä ole sattumaa. Sen jälkeen, kun julkistin tiedon siitä, että lähden syksyksi Amerikkaan, oloni on ollut todella vapautunut. Olen myös huomannut ottavani elämästä enemmän irti ja nauttineeni pienistäkin hetkistä kaksin verroin enemmän. En tiedä, onko tämä vähän surullistakin, mutta asioista on helpompi osata nauttia, kun tiedostaa, etteivät ne kestä ikuisesti. Pari ihmistä onkin minulle todennut, että vaikutan onnellisemmalta nyt.

Lennot on tosiaan nyt varattu. Lähtöpäiväni on sunnuntai 8.9. Tuohon päivään on enää tasan kuukausi. Arvelen ajan kuluvan kuin siivillä, sillä nautin hetkistä nyt sen verran, etten ehdi varsinaisesti odottaa tuota päivää. Se tulee sieltä kyllä odottamattakin, nopeammin kuin uskonkaan.

Tuntuu hassulta, että olen jo nyt todennut joillekin ihmisille: ”Me ei varmaan nähdäkään nyt sitten vähään aikaan eli heippa.” Jotenkin ajattelen, että ehdinhän minä nyt nähdä kaikkia vielä moneen kertaan, mutta varsinkin kauempana asuvia en oikeastaan ehdi… etenkin, kun aikataulut eivät normaalistikaan kohtaa.

Tällaisten isojen käänteiden kynnyksellä alkaa kuitenkin kyseenalaistaa itseään siitäkin huolimatta, että tietää tehneensä oikean päätöksen. Muistan silloinkin, kun olin lähdössä vaihtoon, aloin ennen lähtöä panikoimaan, haluanko sittenkään lähteä, vaikka olin unelmoinut vaihdosta USA:ssa kauan. Lopulta päätös vaihtoon lähtemisestä osoittautui yhdeksi elämäni parhaista, vaikka tuon vuoden aikana olikin välillä hemmetin vaikeaa. En tiedä kuka olisin ja missä olisin ilman sitä kokemusta.

Nyt fiilikset muistuttavat hyvin paljon seitsemän vuoden takaisia fiiliksiä. Olen ihan hurjan innoissani, mutta samalla on ehkä ihan tervettäkin miettiä, mitäköhän hitsiä mä olen tekemässä. Tuleeko tästä yksi elämäni parhaista kokemuksista vai elämäni opettavimmista? Se jää nähtäväksi.

Heipähei ja (toivottavasti) aurinkoista maanantaita! Olin loppuviikosta sen verran menossa, että en ehtinyt julkaista ”Viikon positiiviset”-postausta sunnuntaina, joten tällä kertaa kokoan viime viikon positiiviset asiat yhteen maanantaina. Alunperinkin itseasiassa mietin, kumpi on parempi julkaisupäivä tälle postaukselle; sunnuntai vai maanantai? Anyways, tässä ne tulevat: viikon 31 positiiviset!

Äitini ystävä ja naapurimme oli luvannut viedä äidin syntymäpäivän kunniaksi Lempäälässä sijaitsevaan Antiikkikahvila/teehuone Siiriin. Pääsin tuolle reissulle kuokkimaan. Siiri oli oikein hurmaava, korvapuusti maistui ja kyseisen paikan sisustus tekee varmasti vaikutuksen varsinkin, jos on antiikin ystävä.

Varasin lennot!! Vihdoin! Samalla konkretisoitui entisestään fakta, että olen oikeasti lähdössä.

Minun oli jo pitkään pitänyt viedä tavaroitani ja vaatteitani kirppikselle myytäväksi. Tällä viikolla se viimein tapahtui, mutta totta puhuen en olisi jaksanut tuota rumbaa ollenkaan ja suurin tarkoitukseni oli vain laittaa tavara kiertoon, ei tienata pottia. En muista millekkään myytävälle tavaralle laittaneeni yli 10€:n hintaa. Suurin osa oli 1€-4€. Tilityksen tullen silmäni suurenivatkin lautasen kokoisiksi, kun minulle kerrottiin summa, jonka olin tienannut. Kaiketi kirpparipöytä sittenkin kannatti, vaikka edelleen olen sitä mieltä, että tässä on nyt sattunut virhe, haha.

Työkaverit – tämä ei ole vain viikon 31 juttu, mutta jälleen mietin, miten hurjan ikävä mulla tulee niitä tyyppejä! Viimeisen yli kolmen vuoden aikana olen saanut työpaikastani niin niin monta hyvää kaveria ja ystävää, etten edes pysy laskuissa mukana. Melkein puolet ihmisistä, joiden kanssa vietän vapaa-aikaanikin ovat tai ovat olleet työkavereitani.

Lauantaina olimme syömässä pikkuserkullani ja hänen tyttöystävällään. Illan teemana oli Espanja. Meille tarjoiltiin alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka ja Noora teki meille geelikynnet. Aika luksusta!

Sunnuntaina piipahdimme Tahmelan rannassa Folk-tapahtumassa, Amurin helmessä välipalalla ja sen jälkeen suuntasimme vielä Särkänniemeen ihan vain haistelemaan tunnelmaa. Tämä ei ole positiivinen juttu, mutta Amurin helmessä sanoin äidilleni pelkääväni, että jonain kauniina päivänä unohdan kamerani jonnekin. Noin kymmenen minuuttia tämän jälkeen olin istuutumassa autoon vain huomatakseni, että unohdin kamerani kahvilaan!! Miten tämä on edes mahdollista?

Kaikenkaikkiaan takana on oikein ihana ja hyvä viikko kaikin puolin! Toivottavasti tästä viikosta tulee yhtä huippu!