Suihkun lattialla

Viikonloppu. Ei suunnitelmia. ”Koivet kattoon”, sanoisi moni. Nyt ei ole sellainen olo. Sen sijaan haluaisin sanoa ”kyllä” jokaiselle hullullekin suunnitelmalle, pakata kamat ja lähteä seikkailulle, nähdä uusia paikkoja, maistaa uusia ruokia ja tavata uusia ihmisiä. Haluaisin valvoa auringonnousuun saakka ja palata arkeen ja arkisiin ajatuksiin vasta, kun on pakko.

Elämäni tuntuu olevan eräänlaisessa risteyksessä. On valintojen paikka, mutta näin meidän kesken, valitsisin mielummin, suuntaanko tienviitan kohdalla Turkuun vai Helsinkiin sen sijaan, että miettisin, jatkaako vanhan luvun kirjoittamista vai avatakko kokonaan uusi sivu ja luku. Tiedättekö, kun joskus sitä alkaa liikaa toistaa itseään ja silloin saattaa hetkellisesti tuntua siltä, että uuden luvun aloittaminen saattaisi olla parempi samalla kuitenkin toivoen, että inspiraatiota vanhan luvun kirjoittamiseen vielä syntyisi jostain. En ole luovuttajaluonne.

Luova tauko olisi paikallaan. Mutta voiko elämästä edes ottaa luovaa taukoa? Ajatuksia kun ei voi laittaa pauselle, niitä voi vain harhauttaa, kunnes yht’ äkkiä, kesken lauseen, alahuuli alkaa vapista ja mietit, miten tässä nyt näin kävi.

Tänä viikonloppuja elämä ei tarjoa seikkailuja. Ainakaan siinä määrin, että hypättäisiin autoon määränpäänä tuntematon. Tänä viikonloppuna istun suihkun lattialla viileän veden valuessa pitkin vartaloani ja mietin, olenko pähkähullu.