Mango-passionkakku

2015.06.14 Siljan kakku 001.jpg

Viime viikonlopun juhlahetken mango-passionkakku 

 

Viikonloppuna oli sopiva tilaisuus leipoa jotain kesäistä herkkua. Varsinkin, kun kesähelteet antavat vielä odottaa itseään, niin auringonpaiste on tehtävä jollain muilla keinoin 🙂 Väriteemaksi valikoitui siis raikas keltainen ja sitä kautta mauksi mango ja passionhedelmä. Hyydykekakut ovat mielestäni tosi juhlavia ja näyttäviä, joten niitä on tullut melko usein erilaisiin tilaisuuksiin leivottua. Lisäksi ne ovat tosi helppoja tehdä, kunhan perusperiaatteet liivatteen käytössä on selvillä.

 

Pohja:

200g digestive-keksejä (itse käytin gluteenittomia)

80g voita

ripaus suolaa

 

Täyte:

6 dl vispikermaa

400g maustamatonta tuorejuustoa

3 dl tomusokeria

2 tl vaniljasokeria

6-7 kpl passionhedelmää

1/2 ison sitruunan mehu 

7 liivatelehteä

 

Kiille:

3dl mangososetta 

3 liivatelehteä

 

Pingota voipaperi irtopohjavuon (halkaisija n. 26 cm) pohjalle ja voitele reunat öljyllä. Murskaa keksit pieniksi murusiksi ja sekoita joukkoon sula voi ja ripaus laadukasta suolaa. Levitä muruseos irtopohjavuon pohjalle ja painele tasaiseksi. Nosta jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 5 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita isossa kulhossa tuorejuusto ja sokeri, ja lisää varovasti sekoitellen kermavaahto joukkoon.

Purista kattilaan puolikkaan sitruunan mehu ja passionhedelmien hedelmäliha. Kuumenna seos. Purista liotetuista liivatteista ylimääräinen neste pois ja lisää ne kattilaan lämmenneen seoksen joukkoon. Anna sulaa. Lisää hiukan jäähtynyt liivate-passionhedelmäseos muun täytteen joukkoon hyvin sekoittaen. Kaada täyte keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa noin neljä tuntia tai yön yli.

Valmista kiille, kun täyte on täysin hyytynyt. Laita liivatteet jälleen kylmään veteen likoamaan niin, että ne pehmenevät. Kuumenna mangosose kattilassa ja lisää pehmenneet liivatteet joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Jäähdytä hieman ja kaada kakun täytteen päälle tasaisesti. Nosta jääkaappiin hyytymään noin pariksi tunniksi. Koristele kakku vielä ennen tarjoilua.

 

koti ruoka-ja-juoma
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *