Mustikkaraakakakku

IMG_4720.JPG

 

Aika pitkä tauko ollut edellisestä kirjoituksesta, mutta kyllä keittiössä on ollut toimintaa siitä huolimatta 🙂 Usein en ole joko ehtinyt nappailla kuvia ruoista tai sitten sapuskat ovat olleet sellaista peruskauraa, joista en ole viitsinyt tänne kirjoitella. Viime aikoina suosikkejani ovat olleet täytetyt paprikat ja kesäkurpitsat, niin hyviä!

Kesällä tuli touhuttua kaikkea kivaa ja reissattua siellä sun täällä. Kävin muun muassa Tampereella pariin otteeseen. Toisella kerralla olin seuraamassa Tampere Open -tenniskisoja, joihin oli mukavaksi yllätykseksi päässyt myös Jarkko Nieminen osallistumaan. Seuraava reissu Tampereelle oli myös melko penkkiurheilupainotteinen, tosin laji oli vaihtunut koripalloon. Tampere on mun mielestä huippukiva kesäkaupunki. Sieltä löytyy kaikenlaisia kivoja ravintoloita ja kahviloita, joista pakko mainita Tammelantorilla sijaitseva kahvila-Bööna. Kävin siellä herkuttelemassa lakritsi-vadelmaraakakakulla, oli erinomaista! Bongasin myös kyltin, jossa mainittiin, että Böönan tuotteita on saatavilla  myös Tampereen Sokoksen Herkusta. Myös siellä kävin visiitillä, ja taisinpa ostaa kolme erimakuista kakkupalaa, ihan vain siksi, kun en osannut päättää mikä oli herkullisimman näköinen :).

Eli kaikenlaisia kesäherkkuja on tullut maisteltua. Ja kaikista parasta on tuoreet marjat. Jälleen kerran pitää mainita, että onneksi on olemassa sellainen äiti, joka viihtyy a) mökillä, b) metsässä ja c) on intohimoinen marjanpoimija 🙂 Eilen kävin hakemassa häneltä kylmälaukullisen verran tuoreita mustikoita (hänen oma pakastimensa alkaa olla jo täynnä, joten pyysi pikaisesti noutamaan marjoja, jotta voisi poimia lisää…).

Tänään sitten leivoin mustikkaraakakakkua. Tein pohjan tällä kertaa pähkinöiden sijaan mantelijauhoista ja kookoshiutaleita. Makeutuksen jätin kokonaan pois, koska täytteessä on makeutta ja liian äklömakea kakku ei ole mun makuun (toinen syy oli se, että taatelit ja rusinat olivat loppu, enkä jaksanut käydä lähikaupasta niitä hakemassa). Täytteeseen löytyi raaka-aineet ihan hyvin omasta kaapista, eli mitään kovin ihmeellisiä aineksia tähän kakkuun ei tullut. Kakun tein sydämenmalliseen irtopohjavuokaan, joka vastaa suunnilleen normikokoista irtopohjavuokaa (halkaisija n. 24 cm).

 

Pohja:

1 dl mantelijauhoa

1 dl kookoshiutaleita

reilu 1 rkl sulaa kookosöljyä 

ripaus hyvälaatuista suolaa 

 

Täyte:

3 dl mustikoita (itse käytin tuoreita)

200 ml kookosmaitoa 

3 dl liotettuja pähkinöitä (cashew, para, saksanpähkinä ym) 

reilu 1 rkl sulaa kookosöljyä

hyvälaatuista suolaa (esim. meri-, tai ruususuolaa) 

1-2 rkl kookossokeria (oman maun mukaan)

 

Laita täytettä varten pähkinät hyvissä ajoin likoamaan veteen. Voit liottaa niitä vaikkapa yön yli. 

Aloita pohjan valmistus sekoittamalla mantelijauho, kookoshiutaleet, sula kookosöljy ja suolaripaus tasaiseksi seokseksi. Makeuta halutessasi pilkkomalla joukkoon esim. taateleita. Vuoraa irtopohjavuoka voipaperilla ja painele pohjataikina tiiviisti vuokaan. Nosta pohja pakastimeen täytteen valmistuksen ajaksi. 

Laita täytteen ainekset tehosekoittimeen ja pyöräytä siitä tasainen massa. Jos tehosekoittimesi on laiska teholtaan, niin kannattaa tehdä em. toimenpide osissa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa makeutusta tai suolaa. Suola viimeistelee ja tasoittaa maun, eli sitä ei kannata jättää pois. Levitä tayte pohjan päälle tasaisesti ja ripottele pinnalle tuoreita mustikoita ja vaikkapa kookoshiutaleita. Laita pakastimeen jähmettymään pariksi tunniksi ja nosta ajoissa huoneenlämpöön ennen tarjoilua.

Nautiskele hyvän kahvin kera 🙂

 

IMG_4721.JPG

 

 

 

koti ruoka-ja-juoma
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *