Ladataan...
Silke

Lapsemme aloitti uransa varhaiskasvatuksen asiakkaana Helsingissä joku kuukausi sitten, reilusti alle 2-vuotiaana. Valmistauduimme tähän mm. muuttamalla raskausaikana kaupunginosaan, jossa kunnallisia päiväkoteja on lähistöllä useita. Haimme hoitopaikkaa hyvissä ajoin. Toinen meistä vanhemmista jäi osittaiselle hoitovapaalle ja toisen epäsäännöllisistö työajoista tehtiin vielä epäsäännöllisemmät, jotta päiväkodissa vietettävä aika jäisi minimiin. 

Kuinkas kävi. Jos hyvissä ajoin meille soiteltiin lähiseudun päiväkodista useamman kerran muistutellen, että alueellamme olisi yksityisiä päiväkoteja, joita kannattaisi harkita. Viis siitä, että niiden aukioloajat eivät yhtään sopisi työaikoihimme ja että ainakin yksi päiväkoti olisi ilmeisesti voinut antaa lapsoselle potkut hänen motorisen kehityksen ongelmansa vuoksi, huolimatta siitä, että taapero nykyään vihdoin liikkuu itsenäisesti. Lopulta lapsi sai pari päivää ennen suunnitellun tutustumisjakson alkua kunnallisen hoitopaikan, mutta kaukaa kotoamme ja vielä kauempaa työpaikoistamme. Olen kuullut, että muutamalle muulle lähiseutumme mammalle kaupunki on myynyt eioota tai antanut hoitopaikan, jonne julkisilla pääsee tunnissa.

Mielestäni päivähoitoasia on juttu, jossa puheet ja realismi eivät paljon kohtaa. Vanhemmat halutaan  pian takaisin työelämään kuluttamasta yhteiskunnan tukia. (Haloo, ne ovat parisataa euroa kuussa eli vähemmän kuin vaikka työmarkkinatuki.) Lapset halutaan laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Mutta kun niitä varhaiskasvatuspaikkoja ei ainakaan Helsingissä ole missään. Jos onkin, niissä ei ole päteviä työntekijöitä tai välillä ei tarpeeksi yhtään minkäänlaisia työntekijöitä. Lapseni päiväkodissa on suurelta osin mahtavaa henkilökuntaa, tosin liian vähän. Mitään varhaiskasvatusta sieltä ei ainakaan taapero vielä ole saanut ja tuskin saakaan. Lapsella on kuuden tunnin hoitopäivän jälkeen sama vaippa kuin aamulla hoitoon lähtiessä, vain tuhat kertaa pissaisempana. Tutustumisviikon aikana huomasin, että pelkkä henkilövahinkojen ehkäisy vei kiireisiltä hoitajilta (lastentarhanopettajia ei juuri ole näkynyt), niin paljon aikaa, että olisi turha toivo odottaa että itseeni päiväkerhoissa ja kodissa aikanaan iskostuneet opit (olisiko tämä sitä varhaiskasvatusta) "toisen kädestä ei saa ottaa" ja "odotetaan omaa vuoroa" tarttuisivat lapsen päähän ihan pian.

Lopputulema on, että iloitsen siitä, että lapsella on edes joku hoitopaikka. Että jotkut jaksavat olla päiväkodissa töissä palkkauksesta ja kaaoksesta huolimatta. Että pitkät bussimatkat kotoa päiväkotiin ja takaisin ovat lapsesta edelleen kivoja. Että ainokaisemme ehkä oppii hoidossa jotain sosiaalisia taitoja. Että päiväkoti on sijaitsee monimuotoisemmalla alueella kuin oma lintukotomme, jonka päiväkodeissa kaikilla lapsilla näyttää olevan Molon haalarit, valkoinen iho ja koti omistusasunnossa ja lapsesta ehkä sitämyötä tulee avarakatseisempi kuin onnekkaat naapurinsa, joiden päiväkoti näkyy meidän ikkunasta.

 

 

 

 

Ladataan...
Silke

Pian lapseni aloittaa päiväkodissa. Mutta vielä toistaiseksi hän odottaa mieheni kanssa kotona kun avaan ulko-oven kello 16.40. Seuraa päivällisen valmistelua (mihin ei mene kauaa, emme ole kulinaristeja), ulkoilua lähipuistossa tai omalla terassilla ja pientä kotitöiden tekoa tai kaupassa käyntiä. Melko pian kello onkin jo 19 ja koittaa lapsen iltatoimien aika. 

Viikonloppuisin olemme mökillä tai kotoilemme. Aika kuluu kuin siivillä. Joskus käymme perheen kesken retkellä tai me aikuiset vietämme vuorotellen hetken omaa aikaa. 

Alle 2-vuotias lapsemme kävi kyllä jonkin aikaa muskarissa ja satunnaisesti leikkipuiston vauvakerhoissa. Mutta hän ei ole käynyt taskarissa (tanssimuskari), taaperosirkuksessa,  taaperoiden bändipajassa, värikylvyssä, kantoliinaryhmässä, taaperofutiksessa eikä korvikemutsin lapsena varsinkaan imetyksen tuen illoissa. Hoplopkin on kokematta. Museokorttia ei meillä ole. Emme ole liioin suunnitelleet hänelle mitään harrastuksia. Kun jään osittaiselle hoitovapaalle, en aio minun ja lapsen yhteisinä vapaapäivinä käydä missään riennoissa. Aiomme möllöttää kotona, läheisessä, aina autiossa, leikkipuistossa ja ehkä joskus mummilassa.

Lapseni on niin pieni vielä, että mielestäni hän ei tarvitse sen enempää virikkeitä kuin mitä päiväkodissa tulee pian saamaan. Joskus tapaamme sukulaisia ja paria muuta lapsiperhettä. Ja kumpikin meidtä vanhemmista omalla ajallaan omia kavereitaan.

Mieheni kanssa mietimme, mikä meissä on vikana vai onko mitään. Perhe-elämä vaan on niin mukavaa. Emme osaisi nauttia siitä samalla tavalla, jos hengailisimme kaikki illat muiden lapsiperheiden kanssa hiekkalaatikon reunalla tai taaperon harrastuksissa. Ehkä joskus kun puoliso tai elämä yleensä väsyttää, olisi mukava ja helppo paeta tilannetta ohjelmoimalla iltansa ja vapaa-aikansa täyteen virikkeitä.

Ladataan...

Ladataan...
Silke

Palasin töihin oltuani vuoden kotona vauvan kanssa. Lapsi on toistaiseksi edelleen kotihoidossa.

En oikein pidä nykyisestä työstäni. Vakituinen työpaikka tuntuu melkoiselta kahleelta nyt kun töissä ei enää käydäkään vain oman itsen takia, vaan tarkoitus on ansaita rahaa perheen elättämiseksi ja asuntolainan lyhentämiseksi. 
 
Silti töihin paluu oli jonkinlainen vapautus.
Joku muu huolehtii lapsen arkirutiinien sujumisesta, keksii hänelle ruoat ja on hänen syntymävikansa pääasiallinen kuntoutusvastaava.
Olen noin kolmannesosan vuorokaudesta vapautettu jatkuvasta yksivuotiaan silmälläpidosta.
 
Ketään työpaikallani ei kiinnosta lapseni juuri pätkääkään, ainakaan niin kauan kun hänen sairastelunsa ei aiheuta ylimääräisiä poissaoloja (eli loppuvuodesta kun hän menee hoitoon).
 
Ei tarvitse hengailla muskarin ym. vauva-aktiviteettien yhteydessä niiden lähiöni mammojen seurassa, joiden kanssa ei oikein mätsännyt (vaan jatkaa iltaisin ja viikonloppuisin yhteydenpitoa viimeisillä voimillani niiden kanssa, joiden seuraa rakastan). Imetyksen puuttuminen, ajoittainen purkkiruokaan turvautuminen, merkkivaatteiden ja -varusteiden puute, lapseni heikot motoriset taidot jne. eivät enää  tässä tilanteessa olekaan huomiota herättäviä nolouden aiheita tai epäonnistumisia kun elämään on tullut muutakin sisältöä.
 
Asiat ovat saaneet oikeat mittasuhteet.

Ladataan...

Pages