Rv 15 häämöttää pohdintojen keskellä

”Joko kohta tapahtuu…?”

”Miltähän se tuntuu?” 

”Tajuankohan minä sen?”

”Pitääkö vielä odottaa pitkään?”

Tällä viikolla olen miettinyt paljon sikiön ensimmäisiä potkuja. Tunnistanko minä ne hipaisut tai ”perhoset vatsassa” niinkuin jotkut niitä kuvailee.. 

Miksi muuten uudelleen synnyttäjät tuntevat ne aikaisemmin vai onko kyse vain siitä, että esikoistaan odottava ei tajua niitä sikiön liikkeiksi?

Itse odotan niitä innolla ja toivon tuntevani jotain jo ehkä ensi viikolla…  no.. en pety vaikken tuntisikaan, mutta tahdon jo jotain konkreettista kun aika tuntuu matelevan. Ajatukseni ovat jo elokuussa ja lomassa enkä oikein osaa asennoitua tähän tulevaan kuukauteen ja sen tuomaan työmäärään. Tai osaan ja se kauhistuttaa minua, mutta on siitä aikaisemminkin selvitty. 

Kyse on vain organisoinnista.

• Tee lista mitä pitää olla tehtynä ja milloin minkäkin deadline on. Näet konkreettisesti viivaamalla asioita pois listalta etenemisesi.
• Priorisoi asioita ja keskity tärkeimpiin jättäen vähäpätöisemmät asiat vähemmälle huomiolle. 
• Keskity ja ole järjestelmällinen. Aloita nopeimmista, jolloin saat itseluottamusta ja uutta puhtia, kun listalta tyhjenee pois tehtävää.
• Älä vaivu epätoivoon, vaikkei työmäärä koskaan lopukkaan ja listalle tulee taas uusia asioita tehtäväksi. 

Sounds easy. Enemmän ehkä kirjoitankin tämän ylös tsempatakseni itseäni. 

”Katso, ei se ole tuon vaikeampaa…”

Olen pohtinut paljon myös tulevaisuutta. Olen kohta ollut nykyisessä työpaikassani viisi vuotta ja pidän työstäni ja työpaikastani kyllä älyttömästi. Mutta toisaalta tämä on vasta toinen varsinainen työpaikka mikä minulla on koskaan ollut… Ensimmäinen oli viisi vuotta sitten puhelinpalvelussa asiakasneuvojana (not my job, i can tell you that..).Okei, olen tehnyt isän vuolukiviuunifirmassa avustavia hommia, kuten sahannut ja hionut kiviä, sekä ollut puutarha-apulaisena kukkapuutarhalla myymässä ja hoitamassa kukkia. Tämän lisäksi minulla on kokemusta työharjoittelusta kirjastolta atk-tukena sekä lainausosaston tiskintakaa. Hmm.. mitäs muuta… ainiin! Kaksi TET-jaksoa. Toinen oli valokuvausliikkeessä ja toinen vanhustenhoitokodista.  Mutta siltikin lasken, että olen ollut vain kahdessa paikassa töissä. 

Olen siis miettinyt työhistoriaani ja sitä mitä tekisin seuraavaksi. S ei tunnu löytävän täältä Jyväskylästä töitä itselleen ja puheissa on vilahtanut oman yrityksen perustaminen. Toisaalta olemme myös puhuneet siitä, että miten siistiä olisi asua vaikka Singaporessa, kun lasten ei tarvitsisi koskaan käyttää sukkia ja verot olisivat alhaiset. 😀  

Muuttaminenkin ihan uuteen kaupunkiin/paikkaan houkuttelisi. S:n siskot tahtoisivat meidät asumaan lähemmäksi heitä Padasjoelle ja ei se nyt toisaalta mikään hullumpi ajatus olisi perheenperustamisen näkökulmasta katsottuna. Asunnon saisi halvemmalla ja sukulaisia olisi lähellä. Helsinkiinkin olisi melko lyhyt matka (kuten myös takaisin Keski-Suomeenkin tai vaikka Tampereelle). 🙂 

Mutta mitäs minä tekisin, jos en olisi kirjanpitäjä…? En halua välttämättä mihinkään muuhun firmaan tekemään kirjanpitäjänhommia, joten ihan uusi ala olisi paras vaihtoehto… Mutta se taas kyllä vaatisi sen, että S saisi vakiduunin ja minä en pelkästään elättäisi meitä. 

Ajattelen tätä koko ansainta asiaa myös siltä kantilta, että jos molemmat vaikka saisivat bruttona 1400-1700 euroa kuussa mikä on monella alalla minimipalkka, niin se olisi kuukaudessa yhteensä paljon enemmän kuin minun nykyinen palkka JA koska verorasite jakaantuu kahdelle henkilölle, ei yhden henkilön palkasta mene niin paljoa veroa. Joten pienemmällä palkalla jäisi enemmän käteen, kun ei ole mitään verovähennyskeinoja tällä hetkellä. Isompi palkka kannattaa vasta sitten, kun on mitä vähentää, muuten palkankorotus menee kokonaisuudessaan veron maksuun ja käteen voi paskimmassa tapauksessa jäädä vähemmän kuin entisellä palkalla… This is how I see it.

Nollasta sataseen kymmenessä sekunnissa! Ajatukseni risteilevät siis vauvan, työpaikan, muuttamisen, raha-asioiden ja kodin välillä. Ja käytän ihan liikaa toisaalta sanaa… päässänikin…. Se vain yksinkertaisesti kuvaa minun ajatuksiani liian hyvin. Toisaalta sitä ja toisaalta tätä… En tahdo aiheuttaa mielipahaa työpaikallani, jos päättäisin irtisanoutua ja vaihtaa maisemaa. Tuntuisi, että petän heidät ja jätän pulaan. Pää taas huutaa, että hyppää ja koe ja näe ja tee mitä lystää! Hyvin ristiriitainen olo siis. Kun olen työssäni hyvä ja tykkään siitä. Ymmärtäisin, jos vihaisin sitä.