Karnevaaliaika

Οι Απόκριες

Karnevaaliaika alkaa kolme viikkoa ennen paastoajan alkua. Karnevaali-sanan alkuperä on latinaa ja tarkoittaa hyvästien antamista lihalle. Kreikkalainen sana ajasta on ”Απόκριες”, joka on lähtöisin myös lihan poisjättämisestä. Tarkoitus on, että ihmiset tänä aikana vähentävät lihan syömistä, mutta käyttävät vielä maitotuotteita, eli siis laskeutuvat pikkuhiljaa paastoon.

Karnevaalien juuret ylettyvät jopa hyvin vanhohin roomalaisen ja kreikkalaisen ajan juhliin. Karnevaaliaikaan liittyvät kulkueet, puketuminen erilaisiin hahmoihin, hyvä ruoka, seurustelu, tanssi ja kaikenlainen hauskanpito. Nykyisin päiväkodit ja koulut järjestävät omat juhlansa ja kaduilla voi nähdä vaikka minkälaisia pikku prinsessoja, hämähäkkimiehiä, merirosvoja, karhuja ja pupujusseja. Teini-ikäiset tyytyvät useasti hupaisiin peruukkeihin tai naamareihin. Kaikki ääntä pitävät lelut ja laitteet ovat suosittuja. Kotonakin saatetaan etsiä hassuja asuja kaapista ja pukeutua niihin sunnuntailounaalle.

Ateenassa on erikoiskauppoja, joissa myydään kunkin juhlaan tai vuodenaikaan liittyviä ajankohtaisia tavaroita ja nyt ne ovat täynnä karnevaalikrääsää.

 

2013-02-24_015_web.jpg

Naamareita 

2013-02-24_020_web.jpg

Pukuja

Viimeisenä karnevaalisunnuntaina (joka on tänä vuonna 17.3.) järjestetään monissa kaupungeissa kulkueita, joihin eri ryhmät valmistelevat pukuja ja materiaaleja koko edellisen talven. Kreikan kuuluisinta karnevaalia vietetään  Patraksessa

http://www.carnivalpatras.gr/en/

 

suhteet oma-elama matkat