Metroasema Holargos

Eilen matkustin pitkästä aikaa Ateenan julkisilla kulkuvälineillä. Menin sisään metroon Holargoksen metroasemalta, joka sijaitsee n. 7 km Syntagma-aukiolta itään. Asema liittyy linjaan 3, jonka pääteasemat ovat lännessä Egaleo ja idässä Ateenan lentoasema.

Kun laskeudut kadulta liukuportaat alas, päädyt aulaan, jossa läpinäkyvän lasilattian alla on esillä arkelogisia löytöjä. Aseman kaivauksen aikana paikalta löydettiin vanha tienpohja ja tien vieressä sijainnut antiikin aikainen hautausmaa. Esillä lasin alla on pätkät tätä noin 2500 vuoden vanhaa kivistä tietä ja kallioon hakattua tien kuivausjärjestelmää. Esille on pantu myös kopioita keramisista hautausmaalta tehdyistä löydöistä.

Voit siis ihailla arkeologisia esineitä samalla kun matkustat Ateenan metrolla. Suosittelen! Lippu maksaa 1,40 Eur ja on voimassa 1,5 tuntia ensimmäisestä leimauksesta. Metrolinjat 2 ja 3 ensimmäiset vaiheet valmistuivat pari vuotta ennen Ateenan 2004 olympialaisia ja sen jälkeen niitä on jatkettu muutamalla asemalla. Aiemmin Ateenassa toimi ainoastaan yksi vanha metrolinja (Linja 1) Pireuksesta Ateenan kautta Kifissiaan.

Uudempien linjojen metrojunat ja asemat ovat siistejä ja värikkäitä. Ihmettelen joskus kuinka lattiat pysyvätkin niin kiiltävinä ja paikat raikkaina, vaikka suurkaupungissa on jo 4 miljoonaa asukasta. Kreikkalaisilla ei vain ole tapana pissata hisseihin tai asemien nurkkiin.

 img_0586_web_s.jpg

img_0588_web.jpg

img_0589_web.jpg

img_0581_web.jpg

img_0613_web.jpg

img_0592_web.jpg

img_0594_web.jpg

 

kulttuuri suosittelen matkat
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.