Suhtaudun epäilevästi niihin ihmisiin, jotka eivät lue mitään ja joiden kotona ei ole kirjoja. Saatan kuulostaa elitistiltä, mutta pidän näitä ihmisiä hieman, ermh, juntteina. Kuka ei lue mitään? Kuka ei pidä kirjoista? Millainen tyyppi se on?

Ihailen niitä ihmisiä, jotka kantavat kotiin koko kaupunginkirjaston sisällön ja onnistuvat olemaan ostamatta kämppää täyteen kirjoja. Tai siis ihailen ihmetellen. Minä laahaan kotiin kirjoja kierrätyksestä, kavereilta, kirjastosta, roskalavalta, vanhemmilta, töistä, antikasta, kirjakaupoista, matkoilta ja tilaan vielä netistä. Kirjoista alkaa olla siinä mielessä ylitarjontaa, että kalliolaisasunnossa ei ole neliöitä liiemmin. Kirjoja kuppelehtii jaloissa joka paikassa. Se ei sinänsä haittaa muuten, mutta kun niihin kompastelee aamulla tai yöllä, tuntuu hieman typerältä.

Kirjakaupat ja isot antikvaariset kirjakaupat ovat maailman ihanimpia paikkoja. Voisin uppoutua kirjojen maailmaan miten pitkäksi aikaa tahansa. 

Kirjan tahdin ja tulkinnn määrää lukija, ei elokuvaohjaaja tai näyttelijä. Kirja muodostaa itseyden saarekkeen keskelle kaaosta. Kun avaa kirjan ja kääntää ensimmäisen sivun esiin, mieli rauhoittuu. Paperi tuntuu hyvältä sormissa ja silmät kiittävät pakoa ruudun tuijottamisesta. Matka uuteen maailmaan alkaa.