Siistiä kiirettä

Jahans. Taitaisipa olla aika herätellä tätä blogia henkiin. Viikot tuntuvat rientävän hyvin nopeasti, ja tekemistä riittää. Hetkiä blogikirjoituksille on aika hintsusti, ja silloin kun aikaa onkin ollut enemmän, on täyslepo ja aivonarikka vieneet voiton. Raksalla ollessa päivät venyvät helposti niin, että kotona olemme vasta illalla seitsemän, kahdeksan, joskus jopa yhdeksän aikaan. Viikonloppusin kylläkin on ollut tapana lopetella vähän aikasemmin, koska hommatkin on voitu aloittaa jo aamusta. Raksavapaita päiviä olemme pitäneet melko harkitusti.. Tänään itseasiassa piti sellainen olla, mutta käytiimpä sittenkin kantamassa muutamat kipsilevyt valmiiksi huomiseksi, jotta pääsemme aloittamaan seinien levytyksen nohevammin. Töistä vapaalla ollessani yritän aina kiriä kotitöitä kiinni, teen ruokaa ja haluan panostaa pidempiin koiralenkkeihin, sekä salilla käyntiin. Olen yrittänyt taloprojektsista huolimatta pitää salirutiinit jokseenkin yllä. Tosiasiahan on nimittäin se, että ilman salia ja lenkkejä lahoaa tämän neidin pää. Siitä seuraa kauheaa valitusta, synkistelyä ja herkkuhimoista kiukuttelua, joten on parempi että pidän liikuntatuokioni. Myös Niko on sitä mieltä. Mutta, kuten sanottu tekemistä riittää. JA SE ON IHAN SIKA SIISTIÄ!!

En todellakaan väitä, että joka päivä riemusta pomppien menen Pilvilinnaamme rakentelemaan. Monesti ei hotsittaisi ollenkaan. Väsynyt olen useammin kuin innostunut. Siistiä on se, että olemme päivä päivältä lähempänä valmista omakotitaloamme. Toisinaan harpomme, toisinaan olemme ihan etanoina. Yhtenä päivänä olimme älyttömän reippaita ja saimme ulkoseinän koolaukset viittä vaille valmiiksi. Toisena päivänä taas kiinniteltiin vaivaiset neljä pistorasian paikkaa. Molemmista päivistä olen kuitenkin saman verran ylpeä. Usko vain, ne molemmat päivät saattoivat ottaa yhtä koville. Tiedättekö, kun on se haluan vain maata kotona sohvalla-tunne, ja sitten tuntee vielä vähän syyllisyyttä siitä, että tuntee sellaista tunnetta. Siinä onkin tunteita kerrakseen, ja kun niiden yli pääsee, päättä tehdä edes jotain, saa olla itsestään ihan ylpeä. Siistiä on siis se, kun tietää, että tänään annoin kaikkeni. Ja kun vapaailta/-päivä koittaa, osaa sitä arvostaa täysin uudella tavalla. Se vapaa-aika on oikeasti ansaittu. Se on siistiä.

En siis oikeastaan ole sen enempää stressannut tai murehtinut tätä blogihiljaisuutta. Sitä paitsi, päätinhän alun perinkin, että tätä blogia ei väkisin väännetä, vaan kirjoitan silloin, kun pystyn oikeasti syventymään, ja laittamaan kaikki ajatukseni siihen. Ainoastaan harmittaa se, etten ole päässyt toteuttamaan itseäni kirjoittamisen saralla, sillä pidän siitä kovin. Ja onhan minulla myös sellainen haave, että julkaisisin blogiini uutta matskua useammankin kerran viikossa. Nooh, kaikki aikanaan.

-Pilvi