Äidiksi tulemisesta

Aikuinen on sitten kun on tullut äidiksi.
Lapset muuttavat koko elämän. Elämä nyt vain on erilaista kun on lapsia ja lapsettomana sitä ei voi käsittää.
Ensijaisesti olen aina äiti. Toissijaisesti jotain muuta.

Ylläolevat lauseet ovat vuosien varrella kuultuja niin työelämässä kuin ystäväpiirissäkin. Olen yli kolmekymmentä ja tähän saakka ollut lapseton. Erään työpaikan kahviossa, jossa olin opiskeluaikana harjoittelussa muistan kirjaimellisesti vääntäneeni kaikkien muiden lapsia omaavien naisten kanssa oikeutuksestani olla aikuinen (olin jo lähes kolmekymmentä), koska olin lapseton. Kuulema elämästä ei tiedä mitään ennenkuin on lapsia. Prioriteetit vaihtuvat ja se mikä ennen tuntui hölmöltä ei ole enää tärkeää. Pidin näitä kommentteja kapeakatseisena ja keskustelut, joissa tulin jyrätyksi nurkkaan ison naislauman tiimoilta suututtivat itseä. Olen sitä mieltä, että asioita täytyy ja tulee katsoa paljon laajemmalla perspektiivillä.

Nyt kun oma synnytys alkaa olla lähellä näitä asioita ei oikeastaan ole tullut juurikaan mietittyä. Puolustin usein lapsettomuutta – en kuitenkaan sillä ajatuksella etten koskaan haluaisi lapsia. Vaan lähinnä periaatteesta. En usko, että kenelläkään muulla on oikeutta määrittää sitä mitä on olla aikuinen tai mikä on oikeanlaista elämää. Tai oikeanlaista äitiyttä. Raskauden aikana olen joutunut luopumaan monista asioista – enimmäkseen omista harrastuksista liittyen omaan fyysiseen jaksamiseen. Lapsen tullessa tiedän näiden asioiden muuttuvan jonkinverran, mutta olen päättänyt myös pitää kiinni omasta elämästä niin tiukasti kuin se lapsen kanssa on mahdollista. Kaikkien näiden vuosien aikana kuunnellessani näitä keskusteluja en muista kovinkaan monen kysyneen, että haluaisinko joskus lapsia. Ehkä olen ollut sitä tyyppiä, joka on vaikuttanut siltä ettei varmaan ehkä koskaan halua. Kuitenkin jo vuosia sitten istuessani yliopistolla luennoilla mietin usein luentoja kasvatuksellisesta näkökulmasta ja teoriaa siltä kannalta miten sitä jatkossa omassa kasvatusfilosofiassani tulisin omien lasten kanssa hyödyntämään.

Vuosien varrella en ole välttynyt moralisoinnilta asian tiimoilta. Sen sijaan on ollut useita vuosia aikaa miettiä sitä omaa tulevaa äitiyttä ja sitä rajanvetoa mitä olen ajatellut äitiyden myötä tehdä. Listaa on kertynyt jonkin verran:

-aion pitää kiinni omista harrastuksista
-en aio uhrata omaa itseäni työelämään rehkimällä itseäni puhki väsyneenä sen takia, että saisin niin isot tulot jotta voisin ostaa lapselle kaiken mahdollisen tavaramäärän (hei minimalismi, aion jatkaa sinua edelleen)
-haluan tarjota omalle lapselle mahdollisimman paljon aitoa läsnäoloa, mutta kasvattaa häntä moraaliseksi (niinkin pitkälle kun se tässä yhteiskunnassa on mahdollista) ja toivottavasti onnelliseksi ja pieneen tyytyväiseksi ihmiseksi
-en aio moralisoida lapsettomia ystäviäni heidän valinnoistaan olla tekemättä lapsia tai purkaa omaa väsynyttä oloani ympärilleni edes unettomissa öissä

Nämähän ovat oikeasti aika pieniä asioita. Silti eivät itsestäänselviä. Eniten äitiydessä odotankin jostain syystä lapsen kanssa olemista ja yhdessä tekemistä. Ihan sitä kaikkea mahdollista mitä on mahdollista tehdä ulkoiluista askarteluihin ja leipomisiin. Olen viime vuosina viihtynyt paljon myös kotona, joten en koe menettäväni vapauttani mitenkään radikaalisti. Ei lapsen saaminen tarkoita, että elämän täytyy lopullisesti muuttua. Lapsi vain tulee mukaan elämään ja muuttaa sitä hieman.