Bloggaus ja yksityisyys – miksi en ole kirjoittanut blogia aktiivisesti aiemmin
“The greatest challenge in life is to be our own person and accept that being different is a blessing and not a curse. A person who knows who they are lives a simple life by eliminating from their orbit anything that does not align with his or her overriding purpose and values. A person must be selective with their time and energy because both elements of life are limited.”
― Kilroy J. Oldster, Dead Toad Scrolls ”
Olen vuosien varrella aloittanut blogeja muutamaan otteeseen.
Olen halunnut kirjoittaa, koska lapsesta asti olen haaveillut kirjoittamisesta ja urasta kirjoittamisen parissa. Sitten kuitenkaan uskaltamatta. Perustanut vuosien varrella muutamankin blogin ja sitten lopettanut aikalailla alkuunsa. Syynä on ollut se, että tykkään olla anonyymi. Tykkään siitä, ettei kukaan muu tiedä elämästäni ulkopuolisena niin paljoa ja pidän yksityisyydestäni.
Siksi päätinkin kun aloitin tätä blogia, että haluan kirjoittaa ilman omaa nimeäni ainakin alkuun. Blogiportaaleja seuranneena olen todennut, että tämä on nykyään hankalaa. Monet esillä olevista blogeista ovat todella henkilökohtaisia, eikä siinä ole mitään väärää. En vain ole valmis jakamaan kaikista henkilökohtaisimpia asioitani muille kuin niille ketä valitsen. Se mitä kukin kokee yksityisenä on tietysti kiinni omasta itsestä.
Voiko blogi ilman ihmissuhde draamaa siis menestyä? The thing is that.. En ole sinkku. En voi kirjoittaa deittimaailmasta ja sen outouksista. Toki tästäkin on kokemusta ennen parisuhdetta, mutta toisaalta en halua kirjoittaa vanhoista asioista – niistä jotka on jo käsitelty ja lyöty lukkoon ja joista on jo aikaa. Ei ole tarvetta palata menneeseen. Ei ole tarvetta kirjoittaa parisuhteen vaikeudesta, ei lapsiarjen harmeista. Parisuhde on sellaista tasaista, onnellista ja ilman mitään draamoja. Harvemmin tulee suuria riitoja, ei siis mitään draamaa tai syvällisiä pohdintoja. Lapsia ei ole: on hankala kirjoittaa jostain mitä ei ole. Ja toisaalta koen, että draamaa on ihan riittävästi uutisissa. Jatkuvasti sattuu ja tapahtuu pahoja asioita. En jaksa kuitenkaan olla yltiöoptimisti ja rakentaa tätä blogia sellaisten mielikuvien varaan, jotka eivät ole totta.
Voisin kirjoittaa kolmekymppisyydestä ja siitä mitä ajattelin nuorempana kolmekymppisyyden olevan – ja mitä se ei kuitenkaan ole. Voisin kirjoittaa siitä miten nuorena ajattelin kolmekymppisen olevan vanha ja valmis – mitä en koe olevani. Kaikenkaikkiaan voisin kai kirjoittaa siitä, miten isot ongelmat on jokseenkin selätetty ja kriisit puitu läpi. Kai noissakin on aiheita. Mutta tehdäkseen niin pitäisi varmaan kertoa niistä kriiseistä. Tästä huolimatta koen, että on paljon kirjoitettavaa. Aiheet vain ovat erilaisia.
Siksi haluankin kirjoittaa yksinkertaisemmasta elämästä: sellaisesta missä ei ole jatkuvia kriisejä, ahdistusta tai ikäviä yllätyksiä. Sellaisesta hirveän perustylsästä arjesta mihin kuuluu kulttuuria, hyvää ruokaa, sisustusta, urheilua ja olemista. Sellaisesta arjesta missä on aikaa oman itsensäkin kanssa. Itsensä hyväksymisestä ja tyytyväisyydestä puutteineen. Parisuhteen armollisuudesta ja yhdessä kulkemisesta ja tukemisesta. Siitä miten tehdä elämästä onnellista ajattelemalla laajemmin.
Aina siitä asti kun olen ollut teini-ikäinen olen ollut hirveän kiinnostunut siitä miten elää onnellinen elämä. Miten elää tervettä elämää ja ennenkaikkea omannäköistä elämää mitä ei ole määritetty jonkun muun toiveiden pohjalta. Aina se ei ole ollut onnistunutta ja monien virheiden kautta on menty siihen mihin nyt on päästy. Olen ymmärtänyt vuosien varrella, että pelkkä fyysinen terveys ei tarkoita hyvää psyykkistä terveyttä. Ja toisaalta hyvä psyykkinen terveys ei välttämättä aina tarkoita fyysistä terveyttä. Olen huomannut, että aina tiukka itsensä kurittaminen tai ehdottomuus ei ole hyvästä. Joskus paras ratkaisu onkin antaa itselleen enemmän lankaa ja aikaa olla. Vuosien varrella olen oppinut, että kalenteri voi olla myös ihmisen paras kaveri. Tai huonoin. Olen oppinut, että jos ei elä omien arvojensa mukaista elämää elämästä tulee hyvin vaikeaa. Olen myös oppinut tunnistamaan omat arvoni ja sen millainen ihminen haluan olla. Johtuen siitä, että paperilla nämä asiat kuulostavat usein helpommilta kuin ovat haluan jakaa niistä. Ehkä niistä on apua niille, ketkä vielä painivat samoissa pohdinnoissa tai etsivät sitä parasta tapaa järjestellä omaa arkea.
Toivottavasti pysytte jatkossakin mukana.