Sunnuntai rennosti

IMG_2111.JPG

IMG_2112.JPG

IMG_2113.JPG

Fiilistellen salille kävellen luonnonhelman kautta. Hyvä iltapuuhastelu sunnuntaille. Kotona myös sisustelin tänään. Tauluun tuli haettua uudet kehykset kun edelliset tiputtelin lattialle. Toin joku aika sitten vanhempien asunnosta mummolta perintönä jääneen Arabian maljakon, jota fiilistelen hyvällä mielellä tänään ja mikä tuntui istuvan asuntoon sopivasti. Lisäksi puoliso halusi kotiin häntä miellyttävän kasvin mikä pääsikin makuuhuoneeseemme (en muista hänen ikinä innostuneen kasvista). Tämä on ollut rentouttava sunnuntai. Ja tietysti sushipaikan kautta. 

IMG_2104.JPG

IMG_2105.JPG

IMG_2106.JPG

IMG_2107.JPG

 

Suhteet Oma elämä Liikunta Mieli

Paluu kotiin (Ruisrock perjantai) ja muuta

CD102F82-9F98-4BFB-A958-F88666C80787.jpg

Oma sänky alkoi eilen illalla olla kovasti mielessä Ruisrockista lähdön jälkeen ja olen niitä ihmisiä ketkä nukkuvat yleensä hotellissa huonommin. Siksi tänään kotiin palatessa oma sänky oli ehdottomasti eniten mielessä. Myös siitä syystä, että juhlin nykyään harvoin ja tästä syystä parikin lasillista alkoholia saa aikaan ikävän dagen after fiiliksen. 

 

Ruississa tuli katsottua Anna Abreun konsertti, Pyhimyksen konsertin alkua (en syttynyt joten lähdin pois) sekä Sannin (mahtava) konsertti. Sanni on muuten sellainen artisti, jossa on persoonallisuutta mukana ja josta on hyvin vaikea olla pitämättä. Tänään päässä soi edelleen Mä en tarvii pornoo (ainoa miinus biiseissä on ettei siitä kuultuaan pääse eroon koska rallatus senkin jatkuu). 

 

Lisäksi Alan Walker veti hyvän keikan sekä viimeisenä tietysti Cheek, joka veti huikean yleisön. Jostain syystä odotin Cheekiltä kuitenkin enemmän ja ehkä olin ladannut odotuksia muutamiin kappaleisiin mitä ei kuitenkaan koskaan tullutkaan. 

 

Tämä oli ensimmäinen (ja voin sanoa että seuraaviin vuosiin varmaan viimeinen) käyntini Ruisrockissa. En ole suuri festareiden ystävä ja oli hauska ilta, mutta en usko enää seuraavina vuosina meneväni. Kokemuksena oli kuitenkin kiva piipahdus ja tapahtumanjärjestäjän puolesta hyvin organisoitu.

 

Askelia päivälle kertyi 15 000 eli aika maltillisesti. Silti jalat ovat hellät. Samalla tuli katsottua viimeisen vuoden statistiikkaa:

 

IMG_2103.PNG

Reilussa 5000 mennään päiväaktiivisuuden keskiarvoissa mikä ei suinkaan ole huono tulos (10 000 olisi kuitenkin parempi). Toki mukana ei ole kaikkea urheilua ja työpäivien aikana ei puhelin ole taskussa. Töissä askelia ei tosin päivässä tule varmasti 2000 enempää kun istun näyttöpäätteellä koko päivän.

 

Koska blogin teema on Simple year totean vielä, että liput Ruissiin olivat ilmaiset (eivät kuitenkaan blogin kautta). Käytännössä oma osuus koko reissusta jäi siis noin 60 euroon.  Simple year teema siis jatkuu. 

 

Niille ketkä ovat vielä menossa tai ruississa: Hyvää festaria! 

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Suosittelen