Joka vuosi tähän aikaan se iskee.. nimittäin takkikuvastojen ja uusien mallien tuleminen. Jos joku vaatekappale mistä pidän eniten pitäisi valita sanoisin TAKKI. Tuo ihana lämmin ja suomen säähän niin sopiva asu. Siksi onkin osittain niin vaikea asennoitua siihen, että tänä vuonna olen päättänyt etten osta uutta talvitakkia. 

Viime vuonna tein saman päätöksen ja silti päädyin ostamaan sekä talvitakin että uuden talvijuoksutakin sekä tämän lisäksi kaksi hiihtotakkia. Totuus on se, etten tarvitse yhtäkään uutta takkia enkä uutta vaatekappaletta. Tänä syksynä olen päättänyt olla asian suhteen todella tiukka itseäni kohtaan. Vanhat ja edelleen makeat saavat nyt kelvata. En ole koskaan ajatellut, että vaatteilla pönkittäisin egoa (niinkuin ehkä moni ulkopuolinen saattaisi ajatella). Vaatteet ovat olleet itselle kuitenkin intohimo ja kyky toteuttaa omaa visuaalisuutta. Silti vuosia olen kamppaillut omien arvojen kanssa miettien, että miten epäreilua on ostaa aina uutta kun toisilla on niin vähän. Se on saanut oman olon syylliseksi. 

Tänä talvena en halua kokea moista syyllisyyttä vaan käyttää kaapissa jo olevia takkeja. Ja muitakin vaatteita. Ja noudattaa enemmän tätä simple year teemaa. Tavallaan viime hetkinä on tullut se fiilis, että tätä hetkeä varten olen säilynyt varastoon tiettyjä tarvittavia asioita. Sitä tunnetta on hankala kuvata sanoin, mutta jotenkin itsellä on ollut fiilis että näin sen tulee mennä ja näin se tulee tehdä.

Tästä eteenpäin asioista tulee jotenkin helpompia ja aidompia. Ikäänkuin olisin saapunut johonkin perille ja oma mieli on todella vapaa ja rauhallinen. Parhaiten tätä voisi kuvaa sanalla onnellinen. Ja se onni ei tunnu olevan tippaakaan kiinni nyt tavaroista tai omaisuudesta.

Jännä syksy edessä. On muutoksen tuulen puhallus.