Viikko lomaa – neljä lukusuositusta

Oli vierähtänyt hetki aikaa siitä, kun olin ehtinyt kunnolla lukea edes paria kirjaa putkeen. Keväällä luin muutaman teoksen, jotka olivat kevyehkön puoleisia. Lukeminen vaatii aina hieman syventymistä ja kun kalenteri on jo valmiiksi täynnä ei aina jaksamista täysin riitä. Lomilla yleensä tulee aina otettua gappia kiinni. Tällä kertaa viikon lomalle otin mukaan neljä teosta. Koska en ole vielä oppinut lukemaan kindleltä (ehkä vielä joskus!) neljä on aika maksimi määrä viemään matkalaukusta tilaa. Teoksista kolme on viime syksyn kirjamessujen ostoksia, jotka olivat jo aika pitkään odottaneet lukemistaan. Augustus- teoksen sen sijaan sain pari päivää ennen matkaa ja se oli hyvinkin suunniteltu lukukokemus: olin jo talvella ostanut sekä Stonerin, että Butchers´ crossingin, mitkä ovat siis saman amerikkalaisen kirjailijan John Williamsin teoksia.

John Williamsin teoksista Butcher´s crossing teki itseen suuren vaikutuksen. Teoshan kertoo 1873 vuonna biisoneita metsästämään lähtevästä yliopisto-opiskelijasta. Jenkkiläisesti tuttuun tapaan Emerson esiintyy kirjassa innoittajana luontoon tutustumiselle. Kirjan raadollisuus aitoudessaan ja siinä miten osuvasti se onnistuu kuvaamaan metsästäjien tuntoja tällä biisonimatkalla ja sitä raakuutta, jolla biisonit teurastetaan on uskomaton. Tämän takia odotukset Augustukselle olivat aika korkeat ja rima korkealla. Williamsin tyyli kirjoittaa on omaa luokkaansa. Augustus on julkaistu alkujaan 1972. Augustus kertoo takakannen mukaan ”Rooman valtakunnan perustajasta ensimmäisestä keisarista.” Kirja lukiessa ei itselle lähtenyt aukeamaan ennen kun olin päässyt sivulle 150, jolloin yhteydet ei-niin-hyvin Rooman historiaan perehtyneelle alkoivat vasta kirjeistä avautua. Williams luo ihmisten fiktiivisen kirjeiden kautta kuvaa ajan tapahtumista ja motiiveistä. Teos onkin fiktiivinen, mutta sillä on kuitenkin juurensa historiassa. Rooman aikakauden valtataistelut ja toisaalta tapa naida pienestä etuoikeutetusta joukosta nousevat esille. Erityisen ilahduttavaa on kuitenkin Williamsin Augustuksen tyttärelle antama ääni, joka tuo myös naisen näkökulman rooman rooleista esille. Lopussa myös Augustuksen oma kertomus oman elämänsä käännekohdista tulee julki. Reiluun neljään sataan sivuun mahtuu siis yhden ihmisen elämä – hyvin vaiherikas sellainen ja lukijana lopussa havahtuu siihen kokonaiskuvaan yhden miehen elämän kulusta ja velvollisuudesta. Kirja ei kuitenkaan ole Williamsin teoksista oma suosikkini. Sen roolin saa edelleen Butcher´s crossing.

Emerson tulee vastaan myös toisessa teoksessa ohimainittuna henkilönä. Kamppailu merta vastaan kertoo biisonien metsästyksen sijaan valaiden pyynnistä ja Nantucketin kaupungista alkaen vuodesta 1819, jolloin laiva Essex seilaa merille pyytämään valaita. Miehistö kuitenkin joutuu valaan hyäkkäyksen kohteeksi matkallaan ja jää kolmessa veneessä ajelehtimaan tuhansia merimaileja päästäkseen kotiin. Lopulta osa miehistä selviytyy, mutta matkalla äärimmäinen nälkä ja jano ajavat miehistön syömään toisiaan. Nathaniel Philbrick on kattavasti tutkinut oikean tapahtuman historiallisia jäänteitä ja eloonjääneiden kirjoittamia kertomuksia ja yhdistelee näitä taitavasti psykologian tutkimuksien tietoon sekä tietoihin keskitysleirien vankien nälkiintymisistä saaduista tiedoista siitä miten keho toimii äärimmäisissä olosuhteissa. Teos on anatomian ja fysiologian kannalta mielenkiintoinen kuvaus selviytymisestä, mutta kuvaa hienosti myös koko valaanpyynti kulttuuria ja Nantucketin yhteisön erilaista sosiaalista roolirakennetta ja historiaa. Pettymyksenä kyllä, valaanpyyntiä kuvattaessa teos onnistuu hienosti kuvaamaan miten valaita tuli pyytää ja tekniikat, ottamatta kuitenkaan kovinkaan paljoa kantaa siihen, että valaanpyynti melkein tappoi valaat sukupuuttoon.

Pierre Lemaitren Näkemiin taivaassa kertoo kahdesta ensimmäisen maailmansodan sotilaasta, jotka kirjan alkamishetkellä ovat asemasodassa ja joutuvat taistelukentän tiimellyksiin. Sota kuitenkin loppuu ja teos kuvaa vaikuttavasti sotilaiden selviytymistä sotilassairaalasta kotiin ja niitä ongelmia, joita eloonjääneillä sotilailla oli sodan jälkeen. Ironisimpana ongelmana teoksesta nousee esiin se, että kuolleita kansan kesken arvostettiin, mutta selviytyjistä useat joutuivat elämään äärimmäisessä köyhyydessä ja sodassa invalidisoituneina. Teos on monirakenteinen ja käy läpi niin korruptiota, isän ja pojan vaikeaa suhdetta, huumeriippuvuutta sodan jälkeen, sodan jälkeistä kirurgiaa kuin monia muitakin aiheita kuitenkin kietoutuen näihin kahteen sodasta selvinneeseen sotilaaseen. Teos ei kuvauksissaan ole kuitenkaan kovinkaan kevyttä luettavaa kertoessaan sotien uhrien uudelleen kaivamisista haudoista ja muista yksityiskohdista liittyen suruun ja menentykseen sodan jälkeen. Ehdottoman suositeltava teos kylläkin.

Viimeinen kirja oli eniten lähellä nykypäivää ja täysin fiktiivinen teos tarinaltaan. Joakim Zanderin teos Uimari kertoo CIA-agentista ja tämän pommi-iskun jälkeen hylkäämästä tyttärestä. Teoksen historiallinen anti on siinä, että se tuo esille sen kaksinaismoraalisen roolin, joka amerikkaisilla on ollut lähi-idässä sekä yhteistyökumppanina 1980-luvulla, että vastustajana myöhemmin. Teos kuvaa dekkarina pakomatkan ja juonen osuvasti ja on hyvää hieman kevyempää viihdettä.