Ooh.. Nicolas Vahé!
Yksi isoin syy, miksi tämän blogin perustin, oli että halusin linkkailla kaikkia kivoja juttuja mitä tulee kohdalle. Jokin paikka, mihin koota ”kaikkea kivaa”. Osittain siksi nimi ”Simply Beautiful”. Elämästä löytyy paljon kaunista, kun oikein silmin katsoo 😉 Kauniissa asioissa sielu lepää. Tarkoitus on myös linkittää erinäisiä kohdalle tulevia artikkeleita, blogipostauksia ja osallistua omalta osaltani ”keskusteluun”.
Mutta niin niitä kauniita asioita.
Törmäsin näihin Nicolas Vahé:n tuotteisiin ihan täällä kotikulmilla, nimittäin arvollisessa Millan Putiikissa. Sehän oli melkein rakkautta ensi silmäyksellä! On jo yksi jos toinen tuote päätynyt mukaan, pääasiassa lahjaksi tosin. Tällaiset vähän ”gourmet”, tai erikoisemmat tuotteet ovat mielestäni mainioita tupaantulias -tai syntymäpäivälahjoja muille. Sellaista ylimääräistä ”luksusta”, mitä ei välttämättä tule ostettua itse. Sellaisilla on kiva toisia ilahduttaa! Törmäsin näihin nyt täällä nettimaailmassa ja halusin niistä vinkata. Tämä Homenordin sivusto tuotteista on ihanan kaunis ja selkeä! Korillinen tällaisia tuotteita, tie mun sydämeen 😉 Kotoisasta Millan putiikistakin näitä tosiaan saa myös tilattua, mutta Homenord ilmeisesti toimittaa myös tännekin sekä yksinkertaisesti on niin kaunis ja selkeä sivusto, että ah! Millan putiikissa taitaa tosin olla suurempi valikoima. En tiedä miksi nämä tuotteet on mulle jotenkin niin ”New York” vaikka ilmeisesti tuo Nicolas on ranskalainen 😉 (Kyllä nekin kelpaa…) Joka tapauksessa nää on aivan ihania, ja jotenkin pakkausten selkeyskin on todellakin omaan makuuni. Jotenkin niin minun näköisiä tuotteita! Tämä yhdistelmä Ranska, Tanska ja se New York (en tiedä mistä sen tähän revin, mutta revin :). Jotenkin näissä onkin vähän ripaus juuri noita kolmea. Sisältö toivottavasti onkin ranskalaista, ja brändäyksessä ehkä näkyy tuo pohjoismainen selkeys yhdistettynä tuohon ripaukseen New Yorkia 😉
Tässä vähän kuvia ympärämpär surffimaailmaa.
Rakastan juuri kaikkea tämän näköistä! oooohhh <3 (kuva)
Värit ja huonekalut, niin ah. Jotain ”New Yorkia” tässä, eikö vain? (kuva)
(kuva)
Näissä kuvissa on jotakin samaa kuin ihanan Tuulian blogissa ja kuvissa – jotakin samaa selkeää ja raikasta henkeä 🙂 Suosittelen tutustumaan ! Tai jos oot jo kokeillut, niin mitä olit mieltä?
PS. Olen niin innoissani – onpas mukava olla täällä blogimaailmassa takaisin taas!
Aa mitä ne pillipurkit on? Ei ollu Millan putiikissa? 🙂 Mutta on tosiaan ihania! <3
Nuo on niiin ihania. Minä vähän myöhässä heräsin niihin Vahen pillipurkkeihin ja nyt näyttää että ne loppuu joka paikasta. Jospa vielä jostain löytäisin.. 🙂