Teiniäitiys
Katsoin pari päivää sitten teiniäidit jakso, jossa oli vuorossa Cristan jakso. Crista oli saanut ensimmäisen lapsensa 17 vuotiaana. Jaksossa Crista puhui siitä, kuinka ensimmäiseen lapseen yhteyden muodostaminen oli haastavaa ja kesti kauan ennenkuin tunsi vauvaan yhteyttä ylipätään, vasta toisen lapsen jälkeen löytyi tuo kadoksissa oleva äitiyden rakkauden huuma.Psykologi sanoi, että arviolta joka 15-20 prosenttia kokee synnytyksen jälkeistä masennusta. Crista sanoi, ettei hän osannut hakea apua, eikä uskaltanut puhua asiasta leimaamisen pelossa.
Pystyn itsekkin vielä vuosien jälkeenkin samaistumaan Cristan miettisiin ja tunteisiin.
Itse sain ensimmäisen lapseni 17 vuotiaana. Nyt varmasti kysymys herää, oliko lapsi vahinko. Ei, lapsemme ei ollut vahinko. Minä olin 17 vuotias ja mieheni tuolloin 23 vuotias. Kun aloin odottamaan esikoistamme, saimme kuulla kylällämme puheita vahingosta sekä pakkoavioliitosta.Oli kuulema pakko mennä naimisiin tämän vahingon takia.
Me tosiaan menimme piakkon naimisiin, mutta emme tämän ” vahingon ” takia vaan rakkauden. Olimme puhuneet avioliitosta jos aikaisemmin ja kun lapsemme ilmoitti tulostaan, aikaistimme suunnitelmiamme.Olin siis 17 vuotias, kun menimme naimsiin ja olemme naimisissa edelleenkin.
Kun tulin raskaaksi, ammattikouluni jäi tietenkin kesken, mutta sain käytyä sen 9 vuotta myöhemmin. Syy miksi valmistuminen kesti niin kauan oli se, että esikoisen ollessa vuoden ikäinen, meillä oli jo toinen lapsi syntynyt. Ja tämän jälkeen syntyi vielä yksi.
Tässä vuosia myöhemmin näin entisen luokkakaverini äidin, joka kysyi ’Oletko saanut edes kouluja käytyä tuon lapsimäärän jälkeen ’? Tämä kommentti oli mielestäni asiaton ja tuli siihen toikaistua, että olen ehtinyt tehdä vaikka mitä. Vielä näin vuosienkin jälkeen ihmiset kyseenalaistavat teiniäitiyteni. Lapset eivät ole vieneet mahdollisuuttani tehdä asioita. Nyt vain teemme niitä yhdessä.
Olenko jäänyt jostakin paitsi, kun olen tullut nuorena äidiksi? Voin rehellisesti sanoa, että en. Varsinkaan jos se koskee bilettämistä ym. hummailua. En ole koskaa ryypännyt tai bilettänyt, enkä aio tehdä sitä vastaisuudessakaan. En myöskään usko, että vanhemmuus on iästä kiinni. Nuoriäiti voi olla yhtä hyvä äiti kuin vanhempikin äiti. Oma sukulaiseni tuli äidiksi 28 vuotiaana ja kertoi, että samat haasteet ovat hänelläkin vaikka on ehtinyt elää elämäänsä ilman lapsia, kuin minulla 17 vuotiaana.
Crista tosiaan kertoin, miten hankalaa oli luoda side vauvaan. Minulla on samanlaisia kokemuksia mitä Crista kertoi. Tosin meillä elämäntilanne oli muuten täysin erilainen. Rakausaika meni nopeasti, mutta raskaudesta en nauttinut kuin vasta lopussa. Kärsin erittäin pahoista migreenkohtauksista, jotka aiheuttivat mm. näköhiriöitä, tunnottomuutta ym. Liikuin vasta hämärässä ja jouduin muutamia kertoja tiputukseenkin pahojen kohtauksien takia. Kuvasin kyllä paljon mahaa, mutta en liikkunut missään. Kaverit jäivät ja olo oli yksinäinen. Kaikki vanhat kaverit ovat edelleen jääneet, he eivt pide yhteyttä, mutta heillä ei ole kyllä omia lapsiakaan.Opiskelutkin osalla kesken. Elämäntilanteet ovat olleet niin erilaisia, ettei aikaa vain heille ole löytynyt, mutta olen löytänyt ihania äitiystäviä.
Kun vauva syntyi, vauva ei tuntunutkaan omalta. Vauva oli ihana, mutta imetys sattui, väliliha leikattiin ja kaikki oli todella hankalaa 3 viikkoa tämän vuoksia. Koska en saanut imetykseen tukea, imetys epäonnistui ja pidemmän aikaa vauva itki koko ajan ilman, että tajusin , maito ei riitä. Vauva oli iso ja koko ajan nälkäinen. Vasta 2kk neuvolassa todettiin ,ettei maito riitä ja saatiin siirtyä vahvempii ruokiin. Vauva muuttui täysin ja hänestä kuoriutui tyytyväinen vauva. Toinen lapsemme ilmoitti pian tulostaan ja heti, kun toinen vauva oli syntynyt ryöpsähti suuri rakkaus heti vauvaa ja toista lastamme kohtaan. Jotenkin sen äidinrakkaus tuli vasta silloin ja niin voimallisena kuin olin aina kuvitellut sen olevan. Ja joka lapsen myötä se on vain voimistunut. Joka lapsen myötä olen ollut myös varmempi ja rennompi. Myös imetys on onnistunut ja olenkin onnistunut imettämään pitkään, itseasiassa imetän edelleenkin kuopustamme.
Äitiyteen kasvetaan ja opitaan. Totta kai se ensimmäisen lapsen kanssa menetetty aika harmittaa, mutta olen saanut silti luotua hyvän ja rakastavan suhteen esikoiseemme alun vaikeuksien jälkeen. On turha jäädä menneeseen, sillä sen on opettanut hirveesti. En koe, että olisin ollut huono äiti, olin vain masentunut , minkä nyt ymmärrän.Olisimpa itse tajunnut hakea apua tulloin itselleni.
Älä pelkää, jos et heti kiinny vauvaa, mutta kerro siitä jollekkin. Et ole yksin tunteittesi kanssa. On paljon ihmisiä, jotka ovat kamppailleet saman asian kanssa.