Kaikki maailman uskonnot traditioineen ovat vain erilaisissa tunnetiloissa tehtyjä tulkintoja totuudesta
Me ihmiset emme ole erillisiä, vaan me olemme perusolemukseltamme kaikki samaa henkeä, ja tuo henki on korkea tietoisuus, Kaikki Mikä On.
Kaikki maailman ihmiset tuntevat siis myös ”korkeaa tunnetta” (=puhdas rakkaus), täysin riippumatta heidän maailmankatsomuksensa nimestä. Eli kun vaikkapa ns. uudestisyntyneet kristityt puhuvat ”uskoontulemisestaan”, niin he ovat täysin vakuuttuneita siitä, että vain he ovat ”uudestisyntyneet kristuksessa”, ja pitävät tästä todisteena kokemaansa korkeaa tunnetilaa, jonka siis ovat kokeneet juuri uskonnollisessa tilaisuudessa. He siis yhdistävät korkean tunnetilan tilanteeseen, jossa sen kokivat. Ymmärtämättä, että kyse oli tunnetilasta, jonka kaikki ihmiset elämässään ajoittain kokevat.
Sama ilmiö tapahtuu, kun romanttisesti rakastunut ihminen kuvittelee ”saavansa rakkautta” rakastetultaan. Todellisuudessa hän tuntee tuota rakkautta itse, sillä rakkaus on tässäkin tapauksessa vain tunnetila, korkea tunne, korkea värähtelytaajuus. Ja tästä syystä myös sanotaan, että ”rakkaus ja viha ovat lähellä toisiaan”, sillä mitä voimakkaampaa rakkautta eli mitä korkeampaa tunnetta tunnemme, niin sitä pahemmalta tuntuu, kun tunnetilamme äkillisesti laskee. Jos emme ole tietoisesti siis harjoitelleet ehdottoman rakkauden tunteen ylläpitämistä, vaan tunteemme on ehdollista, ja liittyy tiettyyn henkilöön ja hänen tunnetiloihinsa ja käytökseensä, niin emme itse hallitse tuota tunnetilaa. Ja silloin ”putoamme vihan, pelon ja masennuksen taajuudelle” holtittomasti, kun rakkautemme kohde siis tekee jotakin sellaista, joka laskee tunnetilaamme.
Uskonnolliset ihmiset ovat siis kautta historian kiistelleet siitä, minkä NIMINEN tuon tunteen aikaansaaja on. Ja mikä tragikoomisinta: Taistellessaan oikeassaolemisesta, ja nk. jumalien ja uskontojen nimistä, he itse EIVÄT tunne tuota korkeaa tunnetta, eli rakkautta! Eli oikeassaolemisen pakko laskee ihmisen tunnetilaa, eli erottaa hänet rakkauden taajuudesta (”jumalasta”, korkeasta tietoisuustasosta), oli hänen maailmankatsomuksensa nimi aivan mikä tahansa.
Myös muinaisilla juutalaisilla, eli seemiläisellä paimentolaiskansalla, oli Egyptissä orjuudessa ollessaan useita jumalia, he vain päättivät valita yhden nimen, YHWH (”jakamaton”, ”absoluuttinen”), ja alkoivat sitten palvoa tuota nimeä. Mutta tuolla jakamattomallakin oli ja on toinen nimi, ”elohim”, joka on heprean kielen monikkomuoto, ei siis yksikkö, ei ”henkilö”. Kaikkeus ei siis ole juutalaisuudessakaan ollut henkilö, vaan kaikkeus. Ja etymologisesti samaa alkuperää kuin ”allah”. Ja myös idän uskonnoissa, shamanismissa ja animismissa (ihmiskunnan vanhimmat uskonnot), on tuo sama kaikkeuden käsite, ja kaikki ihmiset, kasvit ja eläimet ovat tuon kaikkeuden ulottuvuuksia, samaa henkeä.
Eli ”jumalien” ja uskontojen nimiä käytetään tekosyynä vihan ja pelon lietsonnalle, vaikka itse ”kaikkeus” on kuitenkin kaikkien maailman uskontojen mukaan yhtä kuin ”ehdoton rakkaus”, korkea tunne. Mistä tahansa uskonnosta tekee ”jumalatonta” siis negatiivisten asioiden ja syntien tuijottaminen, ja niiden tuomitseminen, mikä tapahtuu siis aina matalassa tunnetilassa. Havaitsemme maailmaamme ja todellisuuttamme aina oman tunnetilamme mukaan.
Jos katsomme toista ihmistä tai itseämme korkeamman minämme silmin, niin näemme hänet ja itsemme aina täydellisinä sieluina. Ne asiat, jotka luokittelemme ”pahuudeksi” tai ”vääryydeksi”, johtuvat aina vain negatiivisista tunteista, ja olimme sitten uhreja tai pahantekijöitä, niin luomme aina itse oman todellisuutemme ja sen, mitä meille tapahtuu.
Tuomitseva uskovainen siis tarkastelee omaa uskontoaan matalasta tunnetilasta käsin, jolloin hän ei löydä myöskään oman uskontonsa ns. pyhistä kirjoituksista ehdotonta rakkautta, vaan ehdollisen, tuomitsevan rakkauden, joka ei ole rakkautta lainkaan. Uskonnolliset kirjat ovat aina ihmisten kirjoittamia, ja sekä niiden kirjoittajat, että lukijat, ovat aina olleet ajoittain myös matalissa tunnetiloissa, ja tästä syystä ainoa varma tieto universumin totuudesta on saatavillamme vain ollessamme itse korkeassa tunnetilassa.
Mitään uskonnollista kirjaa ei pitäisi siis koskaan lukea negatiivisessa tunnetilassa, sillä pelkääjä löytää aina syyn pelkoon, vihaaja syyn vihaan, ja tuomitsija syyn tuomitsemiseen myös ”pyhästä kirjasta”. Mutta se, joka tuntee ehdotonta rakkautta, löytää myös kaikista kanssaihmisistään – täysin riippumatta heidän uskontonsa nimestä – vain puhdasta rakkautta.
Ja miksi? Koska me olemme tuo rakkaus, elohim, Kaikki Mikä On, puhdas positiivinen energia, korkea tietoisuus.